Takaisin kotimaahan

Tänä aamuna kävimme vielä ostoksilla Galeries Lafayettessä. En ollut käynyt siellä ennen, sehän on melkein komeampi kuin Notre Dame, jossa kävimme toissapäivänä. Otin muutaman kuvan sieltä sisältä ja yhden ulkona kattoterassilla, jossa Eiffel-torni näkyy taustalla.
Kun puolen päivän aikoihin lähdimme hotellista, ja yritin maksaa luottokortillani, se ei onnistunut, ja sama varakortilla, onneksi Ullan kortilla oli katetta ja saimme maksettua hotellin. En tiedä olisinko joutunut tiskaamaan vai mitä, jos Ulla ei olisi tullut lunastamaan minua.
Finnairin kone oli aika täynnä, mutta mahduimme lopulta kuitenkin sinne, ja kiilasimme vähän turvatarkastuksen jonossa,sillä pelkäsimme muuten myöhästyvämme.
Koneessa oli tuttu purseri, joka tarjosi meille shamppanjat, ja kyllä ne maistuivat!

Maailmanympärimatka on tehty, ja tämä lysti loppuu nyt tähän.

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Giverny

Menin eilen puolenpäivän aikoihin CDG:n kentälle Ullaa vastaan. Halusin vähän juhlistaa tapaamista, ja siksi etsin kukkakauppaa täältä hotellini läheltä St. Michelin kulmilta, mutta en löytänyt. Ajattelin, että Pariisin lentokenttä on niin suuri, että kyllä sieltä kukkakauppa löytyy. Mutta eipäs vaan löytynyt. Olin kuitenkin saanut pakkomielteen, että yksi tulipunainen ruusu minun on Ullalle ojennettava tavatessamme 5 kuukauden poissaolon jälkeen. No, otin taksin ja pyysin ajamaan johonkin lähiseudun pikkukaupunkiin, ja kukkakauppaan. Lähes tunti siinä meni, mutta löytyihän se ruusu lopulta. Ruusu maksoi 3 euroa ja taksi 50, joten vähän kalliiksihan se ruusu tuli!

Tänään lähdimme sitten Ullan kanssa Claude Monetin museoon Givernyyn. Ensin kolme varttia junalla Vernonin pikkukaupunkiin, ja sieltä taksilla 5 km Givernyn kylään. Todella upea, iso puutarha ja hyvin säilyneet rakennukset olivat oikein mielenkiintoista katseltavaa. Lopuksi kävimme vielä läheisellä kirkkomaalla olevalla Claude Monetin haudalla. Ohessa kuvia tältä yhteiseltä retkeltämme.

Maailmanympärimatkani lähestyy loppuaan, lennämme huomenna Ullan kanssa Suomeen ja silloin tulee tarkalleen 5 kuukautta täyteen siitä kun lähdin. Täytyy sanoa, että ilman tätä blogia matkastani olisi tullut paljon tyhjempi ja yksinäisempi. Kiitos kaikille lukijoille, ja tavataan ensi kesänä Hyvinkään Joutsenen terassilla, joka on toinen kantakapakkani, toinen on tietysti Tolpan Krouvi.

Cherbourg

Lähdin eilen aamulla suurin toivein Cherbourgiin. Ajattelin, että se olisi jotenkin erikoisen viehättävä kaupunki, koska olin nähnyt siellä filmatun elokuvan, "Les Parapluiers de Cherbourg",
kolmeen kertaan, kolmen eri tytön kanssa Hyvikäällä elokuvateatteri Aulassa. Se oli fimattu muistaakseni vuonna 64. ja ohjaaja oli Jacques Demy ja musiikin oli säveltänyt Michel Legrand, ja se oli ensimmäisiä värielokuvia. Mutta se oli myös ensimmäinen näkemäni elokuva, jossa kaikki repliikit laulettiin. Ja se oli niin erikoista, että ekalla kertaa, ajattelin, että mitäs tämä on, pitäiskö lähteä pois, kun tämä on niin outoa. Mutta ónneksi en lähtenyt, sillä kuten sanoin, tulin sen myöhemmin katsoneeksi 3 kertaan.

Kävin myös satamassa olleella Helenalla tapaamassa tuttuja. Ja alunperin minun piti myös ottaa mukaani sinne jättämäni pari kassia, mutta niitä olikin 3, joten katsoin parhaaksi, kapteenilta kysyttyäni, jättää ne edelleen Uuteenkaupunkiin.

Otin kuvan Cherbourgista, jossa Helena on Casinon edessä, ja muutaman junasta paluumatkalla Pariisiin. Menomatkalla junan ikkunat olivat niin likaisia, että niistä tuskin näkyi ulos.

Pariisiin

Lähdin aamulla San Sebastianista paikallisjunalla Hendaiaan, Ranskan puolelle, matka kesti noin puoli tuntia. Siellä odotti yllätys. Kun menin SNCF:n lippuluukulle ostamaan TGV-junaan lippua, niin tiskillä oli lappu, jossa sanottiin, että kaikki Pariisiin menevät TGV-junat ovat täynnä.
No, tätä se vielä puuttui ajattelin. Pääsiäinen varmaan vaikuttaa. Ja aloin jo epäillä, että Neitsyt Maria on vihdoin hylännyt minut. Kyselin virkailijarouvalta, että milloin olisi tilaa, ja hän sanoi, että vasta huomenna. Sitten hän kuitenkin aikansa tietokonetta näpyteltyään kertoi, että tänä iltana olisi sittenkin yksi mahdollisuus, eli paikallisjunalla Bordeauxiin, joka lähtisi täältä kello 16, sitten vaihto toiseen junaan ja Pariisissa olisin keskiyöllä. No, ei kai tässä muukaan auta ajattelin, ja maksoin lipun hinnan 143 euroa.

Ehdin jo ajatella, että koko päivä menisi hukkaan täällä, mutta sitten huomasin aseman nurkassa automaattisen lipunmyyntikoneen. Menin piruuttaan kokeilemaan sillä, että jos kuitenkin jostain TGV- junasta vielä löytyisi paikka. Ja kyllä, kone sanoi, että parin tunnin päästä suoraan Pariisiin menevästä junasta löytyy yksi paikka 1. luokassa. Lisäksi muistin, että Ranskassakin seniorit saavat alennusta, mutta sitä varten on ostettava oma kortti. Kävin välillä virkailijalta kysymässä saisinko täältä semmoisen kortin, ja onnistuisihan se. Mutta kone ei meinannut millään hyväksyä luottokorttiani, sain ainakin 5 kertaan aloittaa kaiken alusta, mutta lopulta se sylkäisi sisuksistaan valmiin ensiluokan junalipun minulle ja vain 94 eurolla. Voitonriemuisena menin lippua heilutellen virkailijan luo, joka oli aivan äimän käkenä siitä, että kone oli löytänyt minulle paikan, vaikka hän oli minulle moneen kertaan vakuuttanut, ettei niitä ole.
"Carte Senior" tosin maksoi 56 euroa, mutta se on voimassa vuoden, ja kun virkailija palautti erotuksen 87 e, niin maksoin tästä 1. luokan lipusta vain 7 euroa enemmän kuin 2.luokan lipusta.

Mutta tietenkin olisin nyt saanut sen seniorialennuksella puoleen hintaan.

Mitä opimme tästä:KOSKAAN EI KANNATA HETI LUOVUTTAA, VAAN AINA KANNATTAA KOKEILLA KAIKKIA MAHDOLLISUUKSIA!

Kun kävin ravintolavaunussa, niin huomasin, että 2. luokassa oli aika ahdasta, mutta minulla oli 1. luokassa ruhtinaalliset tilat, sillä koko 4 hengen looshi oli yksin minun aina Bordeauxiin asti.
Vasta sieltä juna täyttyi. Olin Pariisissa kello16.10, eli juna oli vain 10 minuuttia myöhässä.

Montparnassen asemalla maalaispojalla meinasi mennä sormi suuhun. Vaikka olen 3 vuotta sitten ollut siellä viimeksi, niin pyörin ainakin puoli tuntia siellä, ennenkuin löysin tieni metroon.

Otin matkalla muutaman kuvan junan ikkunasta, ja pari perillä Pariisiissa.

Donostia/San Sebastian

Lähdin aamulla Bilbaosta Donostiaan eli San Sebastianiin, edellinen on sama kaupunki baskiksi ja jälkimmäinen espanjaksi. Bussi oli aivan täynnä, ja tällä kertaa viereeni sattui nuori kaveri, joka puhui vain espanjaa, ja näpräsi koko ajan ilmeisen uutta iPhoneaan. Sain sen verran selville, että hän oli ammatiltaan muusikko, kitaristi, ja löysimme yhden yhteisen suosikinkin, eli Django Reinhartin. Tiesin, että Djangolla oli toisessa kädessään vain kolme sormea, mutta kummassa? Yritin kysellä tätä vierustoveriltani, mutta en saanut selvää hänen vastauksestaan.

Otin taas muutaman kuvan bussin ikkunasta, ja muutaman sateisesta San Sebastianista.
Aikomuksenani on huomenna lähteä junalla Ranskaan. Ensin paikallisjunalla Hendayen raja-asemalle, ja sitten TGV:llä Pariisiin.

Iltapäivällä kävin kävelemässä kaupungilla, kun sade oli loppunut ja aurinko paistoi. Huomasin, että tämähän on oikea satamakaupunki. Mikähän se valtava putki sen vihreän kalastusaluksen kyljessä oikein on? Otin muutaman kuvan satamasta vanhan kaupungin takana.

Kaunotar ja kulkuri

"I just met a girl named Marta, and suddenly that name will never be the same to meeee" näin se on, kun ihminen rakastuu, hänestä kuoriutuu yhtäkkiä runoilija. Näin on varmaan käynyt Leonard Bernsteinillekin, kun hän sävelsi tuon laulun, kylläkin Mariasta. Mutta minä tapasin tänään Martan, ja uskallan sanoa, että hän kaunein nainen, jonka olen kohdannut (tietysti lukuunottamatta vaimoani nuorena).
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, mutta valitettavasti vain minun puoleltani, eli vähän yksipuolistahan se siis oli. Mutta on ihanaa rakastua vähintään kerran päivässä. Eli laulun sanoin "rakastua voi monta kertaa, rakastaa kerran vain", tuo kuulostaa aika deterministiseltä, mutta näin on sanottu Emmerich Kahlmanin Mustalaisruhtinattaren eräässä laulussa. Eli toisin sanoen, se oli varsinaista matkarakkautta, sitä kesti vain puolentoista tunnin matkan Logronosta Bilbaoon.
Martan pappa ei ole kovin köyhä, sillä Marta opiskelee parhaillaan yksityiskoulussa Sveitsissä, hän on matkustellut viime vuonna Australiassa, ja lähtee kohta Intiaan.

Vaikka minulla oli näin kaunista matkaseuraa, niin ehdin silti ottamaan muutaman kuvan, joista näkyy kuinka Riojan alavat viinimaat, vuoret vain taustalla, muuttuvat Bilbaoon tultaessa aika jyrkkärinteisiksi vuoristomaisemiksi.
Bilbao on nykyaikainen suurkaupunki, mutta kaunis sellainen, ja vihreä, jopa raitiotiekiskojen välissäkin kasvaa ruohoa ja päivänkakkaroita.

Ja kulttuuriakin on taas harrastettu. Kävin tänään Guggenheimin museossa, jonka sisäänkäynnin edessä oli "kukkahauva".