KARIBIAN KIERROS 29.1.-7.2.2010
Minun Karibian risteilyni oli vähän erilainen kuin niiden, jotka lähtevät Miamista valtavilla, kerrostalon kokoisilla, Suomessa tehdyillä loistoristeilijöillä matkaan.
Jouduin, tai oikeastaan sain tehdä töitä kuten olemaan ruorissa eli ohjaamaan venettä, siivoamaan tiloja ja laittamaan ruokaa. Ja samalla opin sata uutta asiaa ankkuroinnista, navigoinnista, purjeista, solmuista ja kaikesta muusta purjehdukseen liittyvästä.
Jouduimme heti St.Martinilta lähdettyämme aikamoiseen myräkkään, kun sivuvastainen tuuli yltyi puhaltamaan yli 15 m/s. Koska meitä oli vain neljä, sovimme että olemme yöllä 2 tunnin vahtivuoroissa niin, että 2 lepää alhaalla ja kaksi ohjaa vuorotellen tunnin verran. Minulla ei ollut vaikeuksia kannella, vaikka vene keikkui valtavasti ja laineet löivät välillä kannen yli, mutta kun olin vapaavuorolla kannen alla, niin silloin se merisairaus iski todella rajusti. Pystyin kyllä makaamaan vaakatasossa siellä, mutta kun nousin ylös, niin alkoi heti yrjöttämään, niin valtavasti, ettei voinut tehdä oikeastaan mitään muuta.
Tarkoituksenamme oli alunperin purjehtia suoraan Guadeloupen pienille lähisaarille, mutta nyt kapteeni katsoi parhaaksi, että yritämme päästä yöksi läheisen Saban saaren suojaan, koska hän tiesi, että siellä oli suojaisia poijupaikkoja alle 50 tonnin veneille.
Niinpä sitten turvavaljaissa veneeseen kiinnitettyinä ja paukkuliivit päällä saatiin vaivoin reivattua iso ja ohjattua vene saaren suojaan. Jonkin aikaa pimeässä lamppujen kanssa etsittyämme löysimme keltaisen poijun, johon saimme veneemme kiinnitettyä. Vähän ajan päästä viereemme tuli pari muutakin venettä etsimään suojaa myrskyltä.
Oikeastaan risteilyni oli kuitenkin eräänlainen loistoristeily, sillä koska meitä oli vain 4, niin meillä oli kaikilla oikeastaan omat hytit käytössämme. Severi oli keulassa, kapteeni seuraavassa hytissä keskellä, perämies tykkäsi nukkua punkassa ruokasalin laidalla ja minulla oli käytössäni koko takahytti, jossa on oma wc ja joka on normaalisti 4 hengen käytössä, koska siellä on 4 punkkaa.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina 31.1. tuuli oli tyyntynyt ja hypimme veneestä mereen uimaan ja Oskari ja Severi kävivät dingillä eli kumiveneellä vähän matkan päässä olleella matalikolla snorklailemassa. Saban saari näytti päivällä ihan erilaiselta, vihreältä, eikä ollenkaan niin uhkaavalta kuin jyrkkä ranta oli yöllä näyttänyt.
Sitten iltapäivällä nostimme purjeet, ison, mesaanin ja fokan ja lähdimme kohti Guadeloupea ja sen viereistä pientä Les Saintsin saarta. Ison jätimme nyt varmuuden vuoksi heti ensimmäiseen reiviin. Jostain syystä spinnua eli pallopurjetta ei ollut tällä kertaa mukana ollenkaan, eikä sillä nyt menomatkalla olisi ollut käyttöäkään. Jonkinlainen genua olisi parempi kuin pieni fokka, ja sellainen kuulemma löytyy purjevarastosta, joten se kaivetaan esiin sopivan tilaisuuden tullen. Matkaa sinne seuraavaan kohteeseemme olisi noin 140 mailia, ja koska vastatuulessa ja aikamoisessa aallokossa nopeutemme oli vain noin 5 solmua, niin tästä legistä tuli aika pitkä.
Purjehdimme yhtä soittoa, kahden tunnin vuoroissa, sunnuntai-illan ja yön sekä koko seuraavan päivän niin, että vihdoin maanantai-iltana, auringon juuri laskiessa, mekin laskimme ankkurin ja päätimme jäädä siksi illaksi veneeseen ansaittuun lepoon. Muutaman viime tunnin ajan meillä oli myös moottori käynnissä purjeiden lisäksi, että varmasti ehtisimme perille ennen pimeän tuloa. Ennen nukkumaan menoa söimme kapteeni valmistaman herkullisen aterian ja joimme vähän viiniä. Valkoviiniksi valitsemani Sancerre oli liian pliisua, mutta paroni Rothschildin Pinot Noir osoittautui oivaksi ostokseksi.
Seuraavana tiistaiaamuna laskimme dingin kannelta veteen ja nostimme moottorin paikalleen, ja kapteeni lähti passiemme kanssa ilmoittautumaan satamatoimistoon. Sitten kun hän tuli takaisin veneelle, lähdimme kaupungille. Mahduimme kaikki neljä juuri ja juuri pieneen kumiveneeseemme. Söimme tosi hyvän lounaan Sole Mio ravintolassa, aivan meren äärellä terassilla. Sitten vuokrasimme kaikille skootterit, ne maksoivat vain 30 euroa vuorokausi, mutta takuusummana minun Visaltani otettiin ennakkovarauksena 1528 euroa, jonka kuitin sain takaisin seuraavana päivänä kun palautimme skootterit. Ajelimme niillä sen päivän tutustuen saareen ja menimme sitten iltapäivällä saaren toisella puolella olevalle hiekkarannalle uimaan ja snorkkeloimaan. Sitten kauppaan ostamaan ruokaa ja juomaa, ja vaihteeksi söimme illalla veneellä perämiehen valmistaman pastapäivällisen ja täytyy sanoa, että Oskari ylitti itsensä, sillä varsinkin salaatti ja kastike olivat todella herkullisia.
Keskiviikkona minä keitin puuroa aamiaiseksi, ja myönnettävä on, että kyllä kaurapuuro voisilmällä ja hillolla höystettynä on oikein hyvää ja terveellistä. Sitten lähdimme dingillä rantaan, jossa mopomme odottivat. Ajoimme korkealle kukkulalle, jossa oli Napoleonin rakennuttama linnoitus ja josta oli upeat näköalat alas kaupunkiin. Ajoin yhdessä kurvissa vähän mutkan suoraksi ja törmäsin yhteen aitaan, mutta muuta vahinkoa siitä ei tullut kuin että oikean isonvarpaan kynsi taitaa mustua ja lähteä. Linnoituksessa on nykyään merimuseo, ja aika mielenkiintoinen se olikin, sillä viihdyimme siellä toista tuntia. Sitten olikin taas lounasaika ja menimme samaan hyväksi havaittun paikkaan kuin eilenkin, jossa oli Wifi.
Sen jälkeen vielä muutama kierros kaupungin parilla pääkadulla, joista toisen läpi ei saanut ajaa mopoilla, ja toistakin vain toiseen suuntaan. Sitten luovutimme mopot takaisin ja lähdimme veneelle. Illalla kävimme syömässä yhdessä ravintolassa, jossa kapteeni oli joskus saanut hyvää ruokaa, mutta ilmeisesti kokki oli vaihtunut, sillä nyt se oli pettymys muille, jotka tilasivat lihaa, mutta minä sain kyllä ihan hyvän kalacarpaccion.
Torstaina söimme rauhassa veneessä Oskarin valmistaman runsaan aamiaismunakkaan ja sitten pikkuhiljaa valmistauduimme paluumatkaan. Paluu oli aivan toisenlainen kuin tulomatka, myötätuulessa vene kulki paljon tasaisemmin, vain rullaava heilunta laidasta laitaan oli nyt uutta. Mutta tuuli oli nyt sen verran mietoa, että alkuperäisen Antiguan sijasta päätimme ensin tehdä "välilaskun" Guadeloupen pieneen kalastajakylään, Deshaiesiin.
Sinne pienen joen suistoon ajoimme dingillä ja kävelimme kylän pikkukadun päästä päähän ja menimme syömään yhteen rantaravintolaan. Syötyämme yritimme löytää kylästä jotain ilta elämää, mutta hiljainen oli kylätie, joten palasimme veneelle, ensin vielä kylän toisella laidalla olleen Heminway ravintolan chekattuamme.
Perjantaina sitten suunnistimme kohti Antiguaa, jonne saavuimme hyvissä ajoin ja pääsimme ihailemaan päivänvalossa Falmouth Harbourin satamassa ja klubilla olevia upeita veneitä. Vähän kuuluisampi English Harbour on ihan lähellä saman kapean niemen itäpuolella.
Satamassa oli todella oikea korkeiden mastojen rypäs, ja illalla niiden kaikkien huipussa paloi punainen valo. Siellä oli muun muassa maailman suurin yksimastoinen vene, Mirabella 5.
Edessä oli viimeinen yhteinen ilta Karibialla, sillä lauantai-ilta ja yö menisi purjehtiessa takaisin lähtösatamaamme St.Martiniin.
Niinpä suuntasimme dingimme suoraan matkaoppaassa kehutun ravintola Zansibarin laituriin. Se oli kuitenkin muuttanut nimeään ja on nykyään nimeltään Reef Gardens. Ruoka ja viinit olivat kuitenkin edelleen hyviä, saimme siellä tämän reissun parhainta ruokaa ja parhaita viinejä.
Otimme proseccoa aperitiiviksi alkuruokien kanssa, joina minä söin calamareksia eli mustekalan renkaita, pääruuaksi otin lobsteria eli hummeria ja Sauvignon Blancia Uudesta Seelannista, sitten vielä jälkiruuaksi yhteinen juustolautanen ja perämiehen suosikki punaviiniä, pullo shirazia.
Tarjoilijana meillä oli viehättävä Melinda, joka oli alunperin Englannista, Kentistä, jo vuosia sitten tänne muuttanut. Hän suositteli meille jatkopaikaksi Mad Mongoosea, jossa olisi Hotspottikin, ja niinpä sinne sitten suunnistimme. Siellä oli täysmeno päällä jo 10 aikoihin illalla, reggee raikui ja tummat ja vaaleat ihmiset huojuivat tanssilattialla sen tahdissa. Haimme baarista kaljat ja istuimme ulos terassille. Minä avasin läppärin ja aloin kirjoittaa tänne, tai oikeastaan enimmäkseen latasin niitä kuvia, sillä en oikein pystynyt keskittymään siinä metelissä.
Suomenkielinen teksti ruudustani näkyi kuitenkin hyvin hämärässä illassa, ja pian seuraamme tuli pari suomalaista kaveria, jotka olivat myös tulleet sinne purjeveneellä, ja joista vanhempi, Ari, oli myös maailmanympärimatkalla kuten minäkin, hän kuitenkin pelkästään veneellä.
Hänen osoittensa on
http://www.purjeveneseili.blogspot.com/ , hänen mukanaan oli nuorempi kaveri, JiiPee, joka oli tullut Suomesta purjehtimaan jonkun lyhyemmän matkan hänen kanssaan. Ilta meni rattoisasti purjehduksesta jutellen. Ari alkoi ensin tarjota meille kaikille Heinekenia ja loppuillasta meidän Mikko kapteenin ominaisuudessa rupesi tarjoamaan puolestaan paikallista Caribia. Terassin aidan takana yksi paikallinen kaveri juotti aasilleen kaljaa, mutta vain Heineken kelpasi sille. Hän sai myös kapteenimme ja Severin innostumaan aasin selkään ratsaille ja yöllä vielä jatkojen jatkoille paikalliseen yökerhoon, josta aamutuimaan neljän paikkeilla tulimme oman naisemme Vahinen syleilyyn (veneemme nimi tarkoittaa naista jollain Hawaiin murteella).
Lauantaiaamuna olin valmistautunut paistamaan munia ja pekonia pojille aamiaiseksi, mutta vasta puolen päivän aikohin kaikki olivat hereillä. Ja sitten sen jälkeen, kun aioimme nostaa ankkurin ja lähteä, niin pääkone ei lähtenytkään käyntiin. Revittin moottori esiin, ja todettiin, että laturissa on jotain vikaa, jotain vuotoja, onneksi apukone kävi ja löysimme boosterin, joilla saimme ladattua akkuja sen verran, että iltapäivällä saimme pääkoneen käymään ja nostimme ankkurin. Sen illan ja seuraavan yön taas purjehdimme kohti St.Martinia, jonne tulimme myötätuulessa virskirjalla purjehtien sunnuntaiaamuna 7.2. Kaikkiaan viikon aikana purjehdimme noin 350 mailia.
Hyvästelin kaverit ja lensin sunnuntai-iltana tänne Miamiin, jossa taas olen Miami Beachilla.
PS. Ylin kuva on Les Saintsilta. Kun sitä napauttaa kerran niin se suurenee, ja Vahine erottuu selvästi, sillä se on lähinnä vastarannan laituria ja sen kaksi mastoa ja siniset purjeiden suojat ison ja mesaanin puomeilla näkyvät hyvin.