Kaksi alinta kuvaa on Santo Domingolta ja kaksi seuraavaa Neitsytsaarilta, ja seuraavat St.Martinilta.
Minun piti kirjoittaa yhteenveto tästä Helenan 1. legistä, mutta vaikka internet yhteys nyt pelaakin, niin tietokoneessani on jotain vikaa, sillä en pääse käsiksi kaikkiin kuviini enkä muistiinpanoihini. Täytyy yrittää uudelleen joskus myöhemmin.
26.2.
Tulimme perjantai aamuna St.Martinin Simpson Bayhin ja jäimme aluksi ankkuriin redille.
Kapteeni lähti satamatoimistoon passiemme kanssa. Sillä aikaa me kävimme uimassa meressä laivan vierellä. Aluksi pojat ja tytöt hyppivät korkealta pukspröötistä mereen, sitten Pertsa otti yhden mastossa kiinni olevan köyden ja näytti, kuinka sen avulla voi hypätä Tarzan-hypyn. Sen jälkeen kaikki vanhat ja nuoret hyppivät sillä. Päivällä vierellemme tuli ruotsalainen kolmimastoinen koululaiva Alva, ja ajattelin ehdottaa muille vierailua sinne, mutta se jäi kuitenkin tekemättä, sillä kello 17.30 kääntösilta Marinaan avattiin, ja me menimme muiden mukana moottorilla kapeasta raosta, ja kiinnityimme polttoainelaituriin koko seuraavaksi yöksi.
Marinassa oli sattumalta pari muutakin suomalaista venettä, Seili ja Kastehelmi. Seilin kapteeni,
Ari, muisti tapaamisemme Antigualla ja kutsui minut heti veneeseensä ja tarjosi olutta ja viiniä.
27.2.
Lauantaina vein tietokoneeni korjattavaksi. Päivällä oli suursiivous sekä laivan siirto A-laiturille.
Illalla oli vuorossa tämän legin päätösillallinen. Se katettiin ulos sitlooraan, jonne pantiin pari lakanaa valkeiksi pöytäliinoiksi. Minä keitin alkukeiton, joka oli sipulisoppaa, sitten tuli pihviä ja jälkiruokaa ja talon puolesta punaviiniä, Campo Viejoa. Kaikki vahdit olivat tehneet ohjelmaa ja esittivät ne ruuan jälkeen. Oli sikarimainos Excelente by Carlos, Samun laatima tietokilpailu ja tyttöjen laulua hienoissa merimiespuvuissa.
28.2.
Illalla viimeinen yhteinen illanvietto kaupungilla. Jäin vapaaehtoisesti satamavahdiksi laivalle, koska olin jo alkuillasta käynyt syömässä Lee´s ribsejä. Mara Anttila tuli laivalle.
1.3.
Kävimme Pertsan ja Tommin kanssa hankkimassa muonaa laivalle paikallisesta tukusta.
Siellä vierähti pari kolme tuntia, ja lasku oli pitkälti toista tuhatta taalaa, ja kuorma-autolla ne laivalle tuotiin.
2.3.
Viimeiset "vanhat" lähtivät, suurin osa lähti jo eilen. Joku KLM:n lento oli peruttu ja siksi muutamat joutuivat olemaan laivalla yhden ylimääräisen päivän.
Uudet oppilaat tulivat, ja 2 tulee Chilestä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti