Matka tänne laivalle oli melkein yhtä vaikeaa kuin tulo Puerto Ricoon.
San Juanista ei ole tänne bussi eikä juna yhteyttä, ja kaikki paikallisetkin joilta kyselin, sanoivat että tänne pääsee vain taksilla (160$) tai auton vuokraamalla ( 60+kaikki lisät=110$). Mutta koska tiesin, että luottokorttini rajat alkavat olla lähellä, aloin etsiä halvempaa vaihtoehtoa.
Internetistä löysinkin "publicon", yhteiskuljetuspikkubussin, mutta sen lähtöpaikka oli hämärän peitossa. Niinpä eilen aamulla, kun olin aamiaisella hostelliani vastapäätä olevassa kahvilassa, pyysin sen tarjoilijatyttöä soittamaan espanjaksi sinne bussifirmaan ja kysymään lähtöpaikan ja ajan. Se ohje kädessäni lähdin tänä aamuna hostellista varttia vaille kuusi läheiselle lähilinjojen linja-autoasemalle ja nousin bussiin M3, eikä minulla tietenkään ollut sitä 50 senttiä, vaikka muuten niitä oli taskun pohjalla vaivaksi asti. Onneksi oli mukava bussikuski, joka päästi minut 35 sentillä. Mutta sitten piti vaihtaa vielä toiseen bussiin, M1:een ja ensimmäisen bussin päätepysäkillä oli metroasema, jossa oli rahanvaihtokone ja sain taalani muutettua kvarttereiksi. Sitten toisen bussin pysäkille ja kerroin sen kuskille minne olen menossa ja pyysin sanomaan, kun ollaan siellä, kaikki tietenkin espanjaksi. Näin olin vähän ennen seitsemää Avenue Universidadilla, sillä ensimmäisen publicon piti lähteä 7.30. Tarkka osoite oli Calle Sebastian Gonzalesin ja Santa Ritan kulmassa, mutta sitä ei meinannut löytyä, kun ihmiset joilta kyselin näyttivät vähän eri suuntiin, mutta lopulta sen löysin.
Ensimmäinen bussi oli vaan jo täynnä, joten sain paikan seuraavaan 9.30 lähtevään. Kävin aamiaisella läheisessä baarissa ja opettelin merimiessolmuja odotellessa.
Tasan 9.30 toimiston eteen kurvasi aika uuden näköinen pikkubussi, jonka kyytiin meitä hyppäsi vain 5 henkilöä. Sitten kuski haki vielä pari matkustajaa kyytiin matkan varrelta, ja sen jälkeen suunnistettiin kohti Mayaguezia. Noin tunnin ajon jälkeen, pysähdyttiin puolimatkan krouviin, jossa meni varmaan lähes puoli tuntia.
Minun lisäkseni mukana oli toinenkin ulkomaalainen, ranskalainen kaveri, jolla oli kitara mukana, ja hän osasi myös soittaa sitä ja laulaa, näin saimme kuulla pienen konsertin matkalla.
Sitten pari matkustajaa jäi pois kyydistä, ja toinen heistä, vanha mies, vietiin kotiportille saakka.
Näin kello oli aika tarkkaan kaksi iltapäivällä, kun bussi kurvasi Ferries del Cariben toimiston eteen. Se kyyti maksoi vain 20$ eli säästin yli sata taalaa taksihinnoista.
Menin ostamaan laivalippua, ja ensin minulle sanottiin, että se on melkein 200$ mutta sitten kun selvisi, että olen menossa vain yhteen suuntaan niin seniorialennuksineen se tekikin vain 120$.
Mutta se on siis kansipaikka tällä yölaivamatkalla, joka kestää 12 tuntia. Mutta hyvä näin, ainakin rahani riittivät ja vielä jäi vähän ylikin nyt.
Ja koska aikaa oli vielä laivan lähtöön niin kävin kaupungilla, siis Mayaguezissa, ja otin muutaman kuvan sen keskustasta.
Kirjoitan tätä nyt laivalla, jossa on Wifi, ja tämä lysti maksaa 10$ tunti. Saa nähdä onnistuuko kuvien lataus, koska koneksion tuntuu olevan aika hidas, kovasta hinnasta huolimatta.
Ei näköjään kuvien lataus onnistu täällä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti