Jimbo´s father

Last night when I arrived from a nightclub tour to the Guesthouse at about two o´clock, and ordered a beer in the bar, nothing indicated that something special was happening at the same time in Australia. There were two American girls from Seattle drinking beer, two English gays, another Englishman sitting on the couch with his laptop in his lap, Italian Giuseppe watching TV, Jimbo on the other couch talking to his mobile in a fetal position, with a young, slim Thai girl by his side.
Jimbo is a 26 year old Australian guy, who is working in the reception of the guesthouse as David´s assistant, mainly in the evenings. Another assistant is Dee, a guy from Myanmar.
Dee had just given me the beer I ordered, when Jimbo arose suddenly, went to the bar, took a bottle of tequila, poured a shot in a glass, sliced a lime, squeezed it over the drink and took some salt in his lips before taking the drink to his lips and down his throat. He kept on doing this same procedure again and again, many times. Everybody was at amaze, because we never saw him drinking before.
I asked him laughingly "Hey man, have you started drinking?"
Jimbo was quiet a long time, and then with tears in his eyes, told us "My father died five minutes ago!"
We were all stunned a while, but I was the one who went first to his side and gave him a hug, a bearhug that a fatherbear would give to his cub. Joe came right after me to hug Jimbo and talk to him, and slowly all the others, one by one. Except the gays, they were very sympatic, but maybe afraid of a bodycontact. And the Thai girl also seemed to be not so much affected.
Jimbo´s father was only 42, and a drug addict, and died in an overdose while talking to his son in the telephone. Jimbo made the call to an ambulance from here, but it was too late.
I finished my beer, thinking how fragile is the life of a human being, and went to my bed.

Ei siemensyöksyjä Drottningsgatanilla

Koska majatalon olohuoneessa katsotaan vain jalkapalloa, ja kadut ovat vielä märkiä äskeisestä
sateesta, ajattelin kertoa teille viime viikon Ruotsin matkastani.

En ole viime vuosina, Beatlesien jälkeen, juuri mihinkään bändiin tai solistiin erityisemmin ihastunut, mutta Lauri Tähkän ja Elonkerjuun pohojalainen uho ja aito meininki ei jättänyt minua
kylmäksi. Kun heillä oli vähän aikaa sitten esiintyminen Keravalla, yritin, mutten saanut lippuja.
Myös Hämeenlinnan konsertti oli loppuunmyyty ja niin tuntuivat olevan muutkin. Sen vuoksi, kun
huomasin, että he esiintyvät Viking Linen Tukholman laivalla, niin päätin vain sen vuoksi lähteä
Tukholmaan. Olin juuri edellisellä viikolla käynyt Vikingillä Maariahaminassa Taube konserttissa,
joten en kehdannut edes vaimolle kertoa, että olen taas lähdössä laivalle, ja tällaisesta syystä.

Ihan hyvinhän se Lauri lauloi ja muutkin esiintyivät, mutta suoraan sanoen täytyy tunnustaa,
ettei se silti ihan parin päivän matkan ja rahankulun väärtiä ollut.
Onneksi olin ostanut Hyvinkään kirjaston poistettavien hyllystä yhdellä eurolla vanhan kuluneen
Henry Millerin kirjan "Ilmastoitu painajainen", jossa hän suomii amerikkalaista neljäkymmentä luvun yhteiskuntaa oikein isän kädestä. Lueskelin sitä pitkin matkaa hytissäni ja muuallakin.
Minulla oli myös kannettava läppäri ensimmäisen kerran mukanani matkalla, ja Tukholmaan tulo aamuna heräsin aikaisin ja aloin ajankulukseni googlaamaan eri sanoja. Eturauhanen kiinnosti minua luonnollisesti, ja luin siitä melkein kaiken mahdollisen, sillä olen joskus pelännyt, että minulla on jotain vikaa siellä. Opin mm että liikunta on hyväksi, pitäisi juoda paljon vettä, ja että säännölliset siemensyöksyt ovat hyväksi, mitä useammin sen parempi. Tämän vuoksi, laivan tultua maihin, ja kun sitten lähdin kaupungille kävelemään, vanhan kaupungin ja Riksdagshusetin läpi Drottningsgatanin kävelykadulle, niin aloin katsella kaikkia vastaan tulevia naisia sillä silmällä, että voisivatkohan he auttaa minua tässä asiassa. Mietin mielessäni mitä sanoisin heille," Förlåt, men kunde ni vara så snäll och..."
Niin, tosiaan, mitä se siemensyöksy onkaan ruotsiksi? Koko terveysprojektini ja eturauhaseni olon parantaminen uhkasi kaatua jo heti alkumetreillä näin triviaaliin seikkaan. Vaikka kuinka mietin en saanut sanaa päähäni, mutta sattumalta kuljin silloin juuri Akademiska Bokhandelin ohi, ja heureka, keksin ratkaisun pulmaani. Menin kirjakauppaan ja etsin käsiini suomalais-ruotsalaisen sanakirjan, josta löysin siemensyöksyn kohdalta seuraavaa tietoa:"ejakulation, sädesuttömningen, sädesavgång" ja lisäksi "pollution"in kerrottiin tarkoittavan ruotsiksi "ofrivillig ejakulation". Englanniksihan pollution tarkoittaa kai lähinnä (ympäristön ) saastuttamista, mutta että se ruotsiksi olisi ennenaikainen siemensyöksy oli uutta minulle. Astuin kirjakaupasta ulos täynnä toivoa, nyt tai ei koskaan, kieli oli hallinnassa, ei tarvittaisi enää muuta kuin vähän rohkeutta, tai oikeastaan aikapaljon hullun rohkeutta ja onnea.
Sain kyllä katsottua muutamaa naista syvälle silmiin, mutta siihen se sitten jäikin. Eli ainakaan
tällä kertaa, ei siemensyöksyjä Drottningsgatanilla!
On kai haettava vaan niitä "Prostavit" pillereitä luontaistuotekaupasta, joita myös suositeltiin!

Kuljin kyllä Drottningsgatania ylös niin pitkälle kuin kävelykatuosuutta riitti, ja huomasin silloin, että keskellä katua oli kirjoitusta Apelbergsgatanin ja Tegnérgatanin välillä. Siihen oli pysyvästi metalliupotuksin painettu jonkun, en tiedä kenen, kuolemattomia ajatuksia. Tässä muutamia, minun mielestäni parhaita:

-Låt resa en penis av röd sandsten på min grav och rita dit: Hic jacet!=Här ligger han!

-Regelbundna konsverk bli lätt tråkiga liksom regelbundna skönheter, fullkomliga människor
eller felfria äro ofta odrägliga.

-När man är tjugo år, har man löst världsgåtan, vid trettio börjar man tänka över den, och
vid fyrtio finner man den olöslig.

-..leve lättsinnet! ingen middag i morgon! vad gör det när jag i dag lever som en Gud!

-Jag är ställd under observation, därför att jag misstänkes vara klok!

-Var sann! Du är falsk som en festtalare!

-När allt kommer omkring, utgör vinet en välgärning och avhållsamheten en tuktan.

Kävelin hiljakseen takaisin laivalle näitä ajatuksia mielessäni punniten. Vanhankaupungin etelä-
päässä, Järntorilla, menin pubiin kaljalle ja otin myös vain kaljan, vaikka kapakan seinällä oli taulu, jossa oli lueteltu baarin juomia ja niiden joukosta huomioni kiinnittyi seuraavaan: orgasm=
vodka, kahlua, baileys, mjölk.
Paluumatka Helsinkiin sujui rauhallisesti kirjaa lukien ja nukkuen, paitsi että kävin syömässä
laivan tapas-baarissa vain jotain pientä ja juomassa ihanaa Torresin chileläistä punaviiniä,
Manso de Velascoa, jota saa Vikinkien taxfreestä noin 16 euroa pullo, ja josta hinnasta Juha B:n on sanottu sanoneen, että törkeän halvalla noin hyvää viiniä.

Sade

Puoli tuntia sitten alkoi sataa kuin saavista kaatamalla ja ukkonen jyrähteli aivan päällä. Sade on täällä usein niin runsasta, että katujen sadevesiviemärit eivät pysty niitä imemään. Niin nytkin, ja sen seurauksena kaduista tulee kovalla sateella kuin jokia. Kuten kuvasta näkyy Soi1 kadun päällä on kymmenkunta senttiä vettä.
Muistan kerran noin 10 vuotta sitten, kun asuin Bangkokin Hiltonissa
ja olin tulossa kävellen kaupungilta, niin minut yllätti rankkasade juuri vähän ennen hotellia, ja jouduin valehtelematta pienen matkan kulkemaan polvia myöten sadevedessä.
(Kuvan saa suuremmaksi kaksoisnapauttamalla sitä.)

Happy House

Menin äsken iltapäiväkaljalle kadun toiselle puolelle ja tapasin siellä
terassilla Guntherin. Keskustelumme kuluessa ilmeni, että hän on 69 vuotias ja asunut tällä kadulla jo 25 vuotta, viereisessä talossa, eikä maksanut eläkkeestään senttiäkään veroa.
Kertomansa mukaan hän oli eilen iltapäivällä kahden aikaan lähtenyt
ryyppäämään ja oli edelleen samalla reissulla.
Gunther oli alkuaan Nurnbergista. Ollut koko ikänsä mukana öljy-
bisneksessä. Sen mukana kiertänyt maailmalla, Ruotsissa, Amerikassa, Angolassa ja Suomessakin. Yleensä se oli 6 viikkoa töitä ja 4 viikkoa vapaata. Silloin hän oli asunnon täältäkin hommannut.
Nyt hän tunsi lähes kaikki tällä kadulla. Senkin, että majapaikkani kiinteistön omisti rikas kiina-
lainen, jolla oli paljon asuntoja Bangkokissa. Guesthouse oli vain vuokralaisena siellä.

Kysyin häneltä mitä tuossa talomme toisessa kulmassa oleva kyltti "Happy House", oikein tarkoittaa, ja hän kertoi, että se on ihan sananmukaisesti ilotalo. Sanoi käyvänsä siellä enää kaljalla ja tyttöjä vain silmäilemässä. Ja talon toisen kulman takana on kuulemma eräs Bangkokin suurimmista sairaaloista, Bumrungrad. Kun kysyin, missä täällä kannattaa käydä syömässä, hän suositteli sairaalan kanttiinia. Kun hetken päästä tunsin tarvitsevani jotain virkistystä, arvatkaa kumman kulman taa lähdin? No tietysti sairaalan kanttiiniin syömään lounasta, eihän sitä nyt muuta keskellä päivää. Mitä te oikein luulitte?

Patpong

Kävin muuten eilen majataloni isännän, Davidin, ja parin nuoren aussin, Ashleyn ja Joen kanssa pitkästä aikaa Patpongilla. Se ei kymmenessä vuodessa ollut paljon muuttunut. Sama sietämätön meteli ja hulina, ja tytöt yhtä nuoria kuin ennenkin. Silloin ennen pingpong show oli jotakin, jonka jokaisen oli nähtävä. Nyt Suzie Wongissa oli lavalla kolme tyttöä, jotka tyydyttivät toisiaan eri asennoissa kielillään, todella aika rohkea live shown aivan nenän edessä, kun istui baarijakkaralla lavan edessä. Ashley tuntui aika vaivautuneelta, eikä ihme. Hän ja hänen poikaystävänsä Joe olivat molemmat hädintuskin parikymppisiä. David, joka on kotoisin Georgiasta, Amerikasta, on samoissa ijissä kanssani, eli viis-kuuskymppinen. David oli isäntänä myös tällä retkellä ja me kuljimme vain hänen perässään hänen valitsemiinsa kapakoihin. Vähän kyllä ihmettelin sitä hänen live show-paikan valintaansa, mutta vaikka Ashley oli ehkä vähän vaivautunut, niin Joe tuntui nauttivan täysin siemauksin näkemästään. Hän tilasi vielä toisen oluen, joka oli tietenkin siellä tuplahintaista, kun me muut menimme jo ulos odottelemaan.
Joka tapauksessa, olimme aika erikoinen seurue, pari huru ukkoa ja pari parikymppistä.

Uusi ilme

Eilinen parturi reissuni oli historiallinen. Ensimmäisen kerran lähes viiteenkymmeneen vuoteen korvani ovat paljaana. Olen teini-iästä asti hävennyt korviani, jotka ovat mielestäni liian ulkonevat. Mutta äskettäin luin eräästä lehdestä, että joku nainen oli rakastunut miehensä isoihin korviin. Ja olihan Kaapeli Kallella eli Clark Cabellakin isot hörökorvat. Se eilinen hoitokuuri ei muuten paljon maksanut, parturi poika teki lähes tunnin töitä 200 bathilla eli 4 ekellä, ja tyttöjen tekemät kynsihoidot 100 bathia kumpikin, kallein oli kasvohieronta, ilmeisesti siihen kuluneiden rasvojen takia, se oli 350 bathia.
Illalla kävin muuten vielä kokovartalohieronnassa pitkästä aikaa, edellisen kerran varmaan myös täällä Bangkokissa noin 10 vuotta sitten. Muistan vielä sen paikan nimenkin, se oli Marble House. Ja siellä hierojatytöt muun muassa kävelivät varovasti jalkojesi ja selkäsi päällä näin lisätäkseen hierontansa tehoa. Tällä kertaa kävely miesten päällä ei kuulunut kuvioon, mutta sain muuten tosi hyvän, ja öljyisen käsittelyn. Tunnin hieronta maksoi 350 eli 7 euroa. Nuorempana en oikein osannut arvostaa hierontaa. Olin omasta mielestäni liian luiseva, jotta olisin voinut pitää siitä. Mutta nyt alan osata todella nauttia siitäkin.

Kun olin äsken aamiaisella Elefant kuppilassa, joka tuossa aivan vieressä, niin 3-pyöräisellä mopolla ajoi ohi ilmeisesti roskakuski, joka torveaan töräyttäen ilmoitti, että nyt vois pientä maksua vastaan heittää roskat kärryyn. Hetken päästä katua alas ajoi mies 3-pyöräisellä polkupyörällä, jossa oli lava edessä ja se täynnä kananmunia. Kyllä täällä palvelu tuntuu pelaavan, munatkin tuodaan kotiovelle!

Bangkok is hot

Nyt kun alan kirjoittaa tätä, olen Bangkokissa Soi 1 Guesthousessa ja kello on 13.20 paikallista aikaa. On perjantai 13. päivä marraskuuta 2009. Olen onnellisesti, kuumassa, ystävällisessä ja
ennestään vähän tutussa ja turvallisessa Thaimaassa.

On tapahtunut paljon sen jälkeen kun lähdin HK:sta, yllättävän monta läheltä-piti tilannetta, ja muutama lähes katastrofi, ja ainakin yksi kunnon moka.

Nousin eilen aamulla ylös kahdeksalta. Kaikki muut huoneessa nukkuivat, ja samoin ilmeisesti myös muissa huoneissa. Meidän huoneen pojat pelasivat edellisenä iltana korttia ja pyysivät minuakin mukaan, mutta kieltäydyin. He pelasivat ja joivat kaljaa varmaan aika myöhään, sillä kun menin puolenyön aikaan nukkumaan, he vain siirtyivät jatkamaan peliä oven taakse eteiseen.
Kun menin alas kadulle, lähes kaikki kaupat oli vielä suljettu, raskaat peltisuojukset oli vedetty alas, mutta onneksi muutama ruokapaikka oli jo auki. Tilasin paikallisen aamiaisen, johon kuului
pieni kinkkumunakas, riisiä ja teetä. Se maksoi 160 HK$ eli noin 1 euro 60 senttiä, sanoisin, että
aika edullista. Sitten takaisin majapaikkaan, kävin toaletissa, keräsin kamppeeni ja olin lähteä matkaan. Olin jo painanut hissin ja hissi tuli ja ovi avautui, kun muistin, että minulta puuttuu nimilappu kassistani. Palasin takaisin huoneeseen etsimään sitä. En löytänyt sitä, mutta sen sijaan löysin kännykkäni, jonka olin ilmeisesti vahingossa laittanut hetkeksi sängylle pakatessani tavaroita. Ja sinnehän se olisi jäänyt, kunnes jossain vaiheessa olisin huomannut, että se ei olekaan mukanani.
Sitten uudelleen hissille ja ulos kadulle. En ollut varma miten pääsisin lentokentälle, mutta ajattelin mennä samalla bussilla, A 11, millä olin tullutkin. Pitäisi vain löytää pysäkki. Kun menin kadulle, jota pitkin bussi oli tullut, huomasin,että se onkin yksisuuntainen. Hiki alkoi jo tulla pintaan ja repun remmit alkoivat painaa, kun vihdoin löysin oikean pysäkin.
Bussi tuli, maksoin 20 HK$ ja menin istumaan yläkertaan eka riville. Opin eilen tullessani, että täällä on parasta olla tasaraha. Kun nousin kentällä bussiin, huomasin, että normaali taksa on 40, mutta senioreille (yli 65) vain 20. Tarjosin kuskille 50 ja oletin, että saan takaisin 30, mutta
kuski sanoi "go change" ja osoitti kentälle. En jaksanut lähteä enää mihinkään, joten työnsin vaan viiskymppisen koneeseen ja odotin edes kymppiä takaisin, mutta kuski näytti kädellään, että se on tasaraha ja sillä siisti.
En voinut olla kiinnittämättä huomiotani kuskien ajotapaan täällä, varsinkin taksikuski eilen illalla ja bussikuski nyt aamulla ajoivat inhottavan nykivästi. Kauhea kaasutus ja sitten jarrut pohjaan, ja sama uudelleen ja uudelleen. Veikkaan, että Hong Kongista ei kannata ostaa käytettyä autoa.
Ja toinen juttu on ilmastointi. Ulkona on kuuma kuin hornassa, ja sisällä kylmä kuin ryssän helvetissä. Sama vika muuten ainakin Amerikassa, ja myös täällä Bangkokissa. Ulkona kävellessä on niin kuuma, että paita tarttuu kiinni ihoon, mutta kun menet sisälle jonnekin,
kauppaan, junaan, taksiin tai bussiin, niin ilmastointi on niin täysillä, että muutamassa minuutissa alkaa paleltaa. Nytkin bussin ilmastointi puhalsi täysillä kylmää ilmaa, eikä suuttimia
saanut suljettua, joten hain villapaitani laukusta ja puin sen päälleni.

Kentällä minulla oli hyvin aikaa, joten kirjoittelin siellä eilisen jutun ja sitten pari tuntia ennen koneen lähtöä menin chekkaukseen. Siellä ilmeni, että minulta puuttuu yksi lentolippu. En ollut
lainkaan huomannut tarkastaa, että lippuja on joka välille, katkeamaton ketju. Minulta puuttuu
lippu välille BKK-DPS, eli Balin lippu. Virkailijat sanoivat, etä he eivät voi ottaa minua koneeseen, koska minulla ei ole lippua pois Thaimaasta. Enää puoli tuntia aikaa koneen lähtöön, joten ei siinä muu auttanut kuin ostaa täysinmaksava lippu sille välille, ja yrittää ehkä myöhemmin vaihtaa se halvempaan. Se oli kallis pieti, kallis unohdus, 7934 HK$ eli noin 800 euroa!
Sitten uudelleen chekkaukseen, josta sain tarkastuskortin. Panin sen passin väliin ja takataskuun, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin juoksemaan koneelle. Siitä muodostui varsinainen "via dolorosa", vaikeuksien tie. Ensin kahdella junalla muutama minuutti, sitten kahdet rullaportaat ja sitten juosten portille. Aloin kaivaa tarkastuskorttia takataskusta, mutta sieltä löytyi vain passini, onneksi sentään se, mutta kortti sen välistä oli ilmeisesti jäänyt jonnekin matkalle. Kerroin tilanteen porttivirkailijoille ja he ottivat vain passini ja menivät tietokoneelle ja printtasivat uuden kortin. Siunattu tietokone! Ja onneksi se oli vain tarkastuskortti, eikä passi, sillä muuten matkani olisi voinut päättyä tähän. Siirryin koneeseen viisi minuuttia ennen lähtöä! Mutta kone lähti tarkalleen ajallaan.

Lentomatka sujui mukavasti ja Thain palvelu oli erinomaista. Kone oli vanhempi kuin Finnairin,
mutta ihan hyvä tällaiselle lyhyelle välille. Juomatarjoilu alkoi heti nousun jälkeen, ja ruokaa seurasi taas juomakärry, viinit isoista pulloista, kahvin jälkeen konjakit isosta pullosta. Tämä siis
turistiluokassa. Mutta täytyy tietenkin muistaa, että täkäläiset eivät paljon alkoholia juo. Kun olin HK:n kentällä syömässä eräässä kuppilassa ennen koneen lähtöä, niin kiinnitin oikein huomioni siihen, että vaikka paikka oli aivan täynnä, lähes sata henkeä, kaikilla oli vain vesilasi edessään, vain minulla oli kaljapullo pöydässä. Ja henkilökuntaa riittää. Palkoista en sano mitään.

Bangkokin kentällä aloin katsella, mistä pääsisin bussilla kaupunkiin. Kiertelin hiki hatussa terminaalin edessä, kunnes sattumalta törmäsin bussiin, joka oli ilmastoitu ja joka maksoi vain 150 bahtia eli 3 euroa. Joiltakin on kuulemma onnistuttu huijaamaan 1000 bahtia taksimatkasta
kaupunkiin, minulle kerrotaan myöhemmin uudessa majapaikassani. Bussi ajaa uutta pikatietä,
mutta matka kestää silti yli tunnin.

Matkalla tapasin Faisalin, joka on töissä italialaisten tänne perustamassa orpokodissa. Hän on syntynyt Kanadassa ja Kanadan kansalainen, mutta hänen vanhempansa ovat Pakistanista.
Orpokodin virallinen nimi on Camillan Social Center Rayong, St.Camillus Foundation of Thailand.

Asun siis tällä hetkellä youth hostellissa eli nuorisoretkeilymajassa,jonka nimi on Soi1Geusthouse
Yksi yö täällä maksaa 350 bathia eli 7 euroa. Aluksi olin neljän hengen huoneessa, jossa oli vain
nuori tyttö ja poika Australiasta minun lisäkseni. Ensi yöksi vaihdoin isompaan huoneeseen, jossa on parempi ilmastointi, mutta kymmenkunta sänkyä.
Huoneet ovat täällä siis pieniä ja täynnä sänkyjä, mutta alakerrassa on baari tai sosiaalinen tila, joka on iso ja jossa on tilaa tavata muita täällä asuvia ja käyttää tietokonetta.

Majapaikan nimi tulee kadusta, jonka nimi on Soi 1 eli asun siis soivan vierastalossa. Lähdin aamiaisen jälkeen kävelemään tätä katua ja yksi tyttö vinkkasi minut hoitoon. En ole koskaan ollut tällaisessa täyshoidossa. Poika leikkasi ensin tukkani ja partani ja sitten kaksi naista leikkasivat ja hoitivat kynteni, sekä varpaan että sormien, ja sen jälkeen minun piti saada kasvohirontaa, mutta sain lisäksi naamaani hyvältä tuoksuvia rasvoja.

Ai niin, unohdin kertoa, että eilen illalla, kun yritin etsiä Big Johns Backpacker Hostellia, jonka kuulin myöhemmin lopettaneen toimintansa, niin satuin saamaan taksin, joka varmasti eräs Bangkokin hauskimpia, jos ei hauskin. Lyhyen matkan aikana hän ehti kertoa lähes koko elämän tarinansa ja udella minun, ja esitellä kännykästään lapsensa ja vaimonsa. Lopuksi panimme melkein tanssiksi, kun hän pani musiikkivideonsa pyynnöstäni päälle. Muistan, että hänen nimensä oli Mr. Aran, ja hän oli 36 vuotias, ja varsinainen elosalama.

Aamulla kun lähdi kulkemaan nykyistä "kotikatuani", Soi 1, huomasin, että täällähän on elämää vähän toiseen tapaan kuin Vehkojan Niemisentiellä. Hedelmiä ja muuta syötävää on tarjolla kärryistä koko päivän, viidellä bathilla, noin 10 senttiä, olisin saanut juuri paistetun riisikakun.
Hedelmät ovat vähän kalliimpia, ostin varttikilon papayaa ja melonia ja se maksoi 17 bathia eli noin 30 senttiä. Toisellapuolella katua oli suutari ja räätäli ompelukoneen kanssa puun alla varjossa.