Bangkok is hot

Nyt kun alan kirjoittaa tätä, olen Bangkokissa Soi 1 Guesthousessa ja kello on 13.20 paikallista aikaa. On perjantai 13. päivä marraskuuta 2009. Olen onnellisesti, kuumassa, ystävällisessä ja
ennestään vähän tutussa ja turvallisessa Thaimaassa.

On tapahtunut paljon sen jälkeen kun lähdin HK:sta, yllättävän monta läheltä-piti tilannetta, ja muutama lähes katastrofi, ja ainakin yksi kunnon moka.

Nousin eilen aamulla ylös kahdeksalta. Kaikki muut huoneessa nukkuivat, ja samoin ilmeisesti myös muissa huoneissa. Meidän huoneen pojat pelasivat edellisenä iltana korttia ja pyysivät minuakin mukaan, mutta kieltäydyin. He pelasivat ja joivat kaljaa varmaan aika myöhään, sillä kun menin puolenyön aikaan nukkumaan, he vain siirtyivät jatkamaan peliä oven taakse eteiseen.
Kun menin alas kadulle, lähes kaikki kaupat oli vielä suljettu, raskaat peltisuojukset oli vedetty alas, mutta onneksi muutama ruokapaikka oli jo auki. Tilasin paikallisen aamiaisen, johon kuului
pieni kinkkumunakas, riisiä ja teetä. Se maksoi 160 HK$ eli noin 1 euro 60 senttiä, sanoisin, että
aika edullista. Sitten takaisin majapaikkaan, kävin toaletissa, keräsin kamppeeni ja olin lähteä matkaan. Olin jo painanut hissin ja hissi tuli ja ovi avautui, kun muistin, että minulta puuttuu nimilappu kassistani. Palasin takaisin huoneeseen etsimään sitä. En löytänyt sitä, mutta sen sijaan löysin kännykkäni, jonka olin ilmeisesti vahingossa laittanut hetkeksi sängylle pakatessani tavaroita. Ja sinnehän se olisi jäänyt, kunnes jossain vaiheessa olisin huomannut, että se ei olekaan mukanani.
Sitten uudelleen hissille ja ulos kadulle. En ollut varma miten pääsisin lentokentälle, mutta ajattelin mennä samalla bussilla, A 11, millä olin tullutkin. Pitäisi vain löytää pysäkki. Kun menin kadulle, jota pitkin bussi oli tullut, huomasin,että se onkin yksisuuntainen. Hiki alkoi jo tulla pintaan ja repun remmit alkoivat painaa, kun vihdoin löysin oikean pysäkin.
Bussi tuli, maksoin 20 HK$ ja menin istumaan yläkertaan eka riville. Opin eilen tullessani, että täällä on parasta olla tasaraha. Kun nousin kentällä bussiin, huomasin, että normaali taksa on 40, mutta senioreille (yli 65) vain 20. Tarjosin kuskille 50 ja oletin, että saan takaisin 30, mutta
kuski sanoi "go change" ja osoitti kentälle. En jaksanut lähteä enää mihinkään, joten työnsin vaan viiskymppisen koneeseen ja odotin edes kymppiä takaisin, mutta kuski näytti kädellään, että se on tasaraha ja sillä siisti.
En voinut olla kiinnittämättä huomiotani kuskien ajotapaan täällä, varsinkin taksikuski eilen illalla ja bussikuski nyt aamulla ajoivat inhottavan nykivästi. Kauhea kaasutus ja sitten jarrut pohjaan, ja sama uudelleen ja uudelleen. Veikkaan, että Hong Kongista ei kannata ostaa käytettyä autoa.
Ja toinen juttu on ilmastointi. Ulkona on kuuma kuin hornassa, ja sisällä kylmä kuin ryssän helvetissä. Sama vika muuten ainakin Amerikassa, ja myös täällä Bangkokissa. Ulkona kävellessä on niin kuuma, että paita tarttuu kiinni ihoon, mutta kun menet sisälle jonnekin,
kauppaan, junaan, taksiin tai bussiin, niin ilmastointi on niin täysillä, että muutamassa minuutissa alkaa paleltaa. Nytkin bussin ilmastointi puhalsi täysillä kylmää ilmaa, eikä suuttimia
saanut suljettua, joten hain villapaitani laukusta ja puin sen päälleni.

Kentällä minulla oli hyvin aikaa, joten kirjoittelin siellä eilisen jutun ja sitten pari tuntia ennen koneen lähtöä menin chekkaukseen. Siellä ilmeni, että minulta puuttuu yksi lentolippu. En ollut
lainkaan huomannut tarkastaa, että lippuja on joka välille, katkeamaton ketju. Minulta puuttuu
lippu välille BKK-DPS, eli Balin lippu. Virkailijat sanoivat, etä he eivät voi ottaa minua koneeseen, koska minulla ei ole lippua pois Thaimaasta. Enää puoli tuntia aikaa koneen lähtöön, joten ei siinä muu auttanut kuin ostaa täysinmaksava lippu sille välille, ja yrittää ehkä myöhemmin vaihtaa se halvempaan. Se oli kallis pieti, kallis unohdus, 7934 HK$ eli noin 800 euroa!
Sitten uudelleen chekkaukseen, josta sain tarkastuskortin. Panin sen passin väliin ja takataskuun, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin juoksemaan koneelle. Siitä muodostui varsinainen "via dolorosa", vaikeuksien tie. Ensin kahdella junalla muutama minuutti, sitten kahdet rullaportaat ja sitten juosten portille. Aloin kaivaa tarkastuskorttia takataskusta, mutta sieltä löytyi vain passini, onneksi sentään se, mutta kortti sen välistä oli ilmeisesti jäänyt jonnekin matkalle. Kerroin tilanteen porttivirkailijoille ja he ottivat vain passini ja menivät tietokoneelle ja printtasivat uuden kortin. Siunattu tietokone! Ja onneksi se oli vain tarkastuskortti, eikä passi, sillä muuten matkani olisi voinut päättyä tähän. Siirryin koneeseen viisi minuuttia ennen lähtöä! Mutta kone lähti tarkalleen ajallaan.

Lentomatka sujui mukavasti ja Thain palvelu oli erinomaista. Kone oli vanhempi kuin Finnairin,
mutta ihan hyvä tällaiselle lyhyelle välille. Juomatarjoilu alkoi heti nousun jälkeen, ja ruokaa seurasi taas juomakärry, viinit isoista pulloista, kahvin jälkeen konjakit isosta pullosta. Tämä siis
turistiluokassa. Mutta täytyy tietenkin muistaa, että täkäläiset eivät paljon alkoholia juo. Kun olin HK:n kentällä syömässä eräässä kuppilassa ennen koneen lähtöä, niin kiinnitin oikein huomioni siihen, että vaikka paikka oli aivan täynnä, lähes sata henkeä, kaikilla oli vain vesilasi edessään, vain minulla oli kaljapullo pöydässä. Ja henkilökuntaa riittää. Palkoista en sano mitään.

Bangkokin kentällä aloin katsella, mistä pääsisin bussilla kaupunkiin. Kiertelin hiki hatussa terminaalin edessä, kunnes sattumalta törmäsin bussiin, joka oli ilmastoitu ja joka maksoi vain 150 bahtia eli 3 euroa. Joiltakin on kuulemma onnistuttu huijaamaan 1000 bahtia taksimatkasta
kaupunkiin, minulle kerrotaan myöhemmin uudessa majapaikassani. Bussi ajaa uutta pikatietä,
mutta matka kestää silti yli tunnin.

Matkalla tapasin Faisalin, joka on töissä italialaisten tänne perustamassa orpokodissa. Hän on syntynyt Kanadassa ja Kanadan kansalainen, mutta hänen vanhempansa ovat Pakistanista.
Orpokodin virallinen nimi on Camillan Social Center Rayong, St.Camillus Foundation of Thailand.

Asun siis tällä hetkellä youth hostellissa eli nuorisoretkeilymajassa,jonka nimi on Soi1Geusthouse
Yksi yö täällä maksaa 350 bathia eli 7 euroa. Aluksi olin neljän hengen huoneessa, jossa oli vain
nuori tyttö ja poika Australiasta minun lisäkseni. Ensi yöksi vaihdoin isompaan huoneeseen, jossa on parempi ilmastointi, mutta kymmenkunta sänkyä.
Huoneet ovat täällä siis pieniä ja täynnä sänkyjä, mutta alakerrassa on baari tai sosiaalinen tila, joka on iso ja jossa on tilaa tavata muita täällä asuvia ja käyttää tietokonetta.

Majapaikan nimi tulee kadusta, jonka nimi on Soi 1 eli asun siis soivan vierastalossa. Lähdin aamiaisen jälkeen kävelemään tätä katua ja yksi tyttö vinkkasi minut hoitoon. En ole koskaan ollut tällaisessa täyshoidossa. Poika leikkasi ensin tukkani ja partani ja sitten kaksi naista leikkasivat ja hoitivat kynteni, sekä varpaan että sormien, ja sen jälkeen minun piti saada kasvohirontaa, mutta sain lisäksi naamaani hyvältä tuoksuvia rasvoja.

Ai niin, unohdin kertoa, että eilen illalla, kun yritin etsiä Big Johns Backpacker Hostellia, jonka kuulin myöhemmin lopettaneen toimintansa, niin satuin saamaan taksin, joka varmasti eräs Bangkokin hauskimpia, jos ei hauskin. Lyhyen matkan aikana hän ehti kertoa lähes koko elämän tarinansa ja udella minun, ja esitellä kännykästään lapsensa ja vaimonsa. Lopuksi panimme melkein tanssiksi, kun hän pani musiikkivideonsa pyynnöstäni päälle. Muistan, että hänen nimensä oli Mr. Aran, ja hän oli 36 vuotias, ja varsinainen elosalama.

Aamulla kun lähdi kulkemaan nykyistä "kotikatuani", Soi 1, huomasin, että täällähän on elämää vähän toiseen tapaan kuin Vehkojan Niemisentiellä. Hedelmiä ja muuta syötävää on tarjolla kärryistä koko päivän, viidellä bathilla, noin 10 senttiä, olisin saanut juuri paistetun riisikakun.
Hedelmät ovat vähän kalliimpia, ostin varttikilon papayaa ja melonia ja se maksoi 17 bathia eli noin 30 senttiä. Toisellapuolella katua oli suutari ja räätäli ompelukoneen kanssa puun alla varjossa.