Menin äsken iltapäiväkaljalle kadun toiselle puolelle ja tapasin siellä
terassilla Guntherin. Keskustelumme kuluessa ilmeni, että hän on 69 vuotias ja asunut tällä kadulla jo 25 vuotta, viereisessä talossa, eikä maksanut eläkkeestään senttiäkään veroa.
Kertomansa mukaan hän oli eilen iltapäivällä kahden aikaan lähtenyt
ryyppäämään ja oli edelleen samalla reissulla.
Gunther oli alkuaan Nurnbergista. Ollut koko ikänsä mukana öljy-
bisneksessä. Sen mukana kiertänyt maailmalla, Ruotsissa, Amerikassa, Angolassa ja Suomessakin. Yleensä se oli 6 viikkoa töitä ja 4 viikkoa vapaata. Silloin hän oli asunnon täältäkin hommannut.
Nyt hän tunsi lähes kaikki tällä kadulla. Senkin, että majapaikkani kiinteistön omisti rikas kiina-
lainen, jolla oli paljon asuntoja Bangkokissa. Guesthouse oli vain vuokralaisena siellä.
Kysyin häneltä mitä tuossa talomme toisessa kulmassa oleva kyltti "Happy House", oikein tarkoittaa, ja hän kertoi, että se on ihan sananmukaisesti ilotalo. Sanoi käyvänsä siellä enää kaljalla ja tyttöjä vain silmäilemässä. Ja talon toisen kulman takana on kuulemma eräs Bangkokin suurimmista sairaaloista, Bumrungrad. Kun kysyin, missä täällä kannattaa käydä syömässä, hän suositteli sairaalan kanttiinia. Kun hetken päästä tunsin tarvitsevani jotain virkistystä, arvatkaa kumman kulman taa lähdin? No tietysti sairaalan kanttiiniin syömään lounasta, eihän sitä nyt muuta keskellä päivää. Mitä te oikein luulitte?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti