Gili Trawangan

Vähän pitempään täällä oltuani en tiedä onko tämäkään nyt se todellinen paratiisi, mutta aika lähellä tämäkin sitä on.
Gili tarkoittaa paikallisella kielellä pientä saarta, ja niitä näkyy olevan useita tässä Lombokin joka puolella. Mutta Lombokin luoteiskulmassa on 3 pientä saarta, joita ainakin ulkomaalaiset pitävät oikeína Gilin saarina. Suurin ja ilmeisesti kaupallisin niistä on juuri Gili Trawangan, jossa olen.
Tästä seuraava on pienin saari, eli Gili Meno, joka on todennäköisesti alkuperäisin. Sitten on vielä Gili Air, joka on lähinnä suurta Lombokin saarta.

Luulin, että ainakaan täällä en ketään suomalaista kohtaisi, mutta toisin kävi. Eilen tapasin lähes parikymmentä suomalaista. Ensin 10 vähän vanhempaa, jotka olivat vain päiväretkellä täällä Lombokista. Sitten 5 nuorta, jotka olivat olleet sukeltelemassa paikallisen firman retkellä, jonka mainoksissa näkyi " Padi, professional ja mestardykare" sanoja. Kuitenkin 3:lla heistä oli happi loppunut ja he joutuivat olemaan 5 minuuttia yhden happipullon varassa, ja yksi oli eksynyt 25 metriin, vaikka piti olla 18 metrissä. En ole harrastanut sukeltamista, joten en tiedä kuinka vaarallisia nuo em. asiat ovat, mutta vähän huolettomalta se tuntuu.

Sitten vielä hotellimme naapurihuoneessa asuu suomalainen nuoripari, joilla on noin 4-5 vuotias poika, Niklas. He kertoivat tavanneensa eilen jonkun suomalaisen tytön, joka on asunut tällä saarella pari vuotta, ja että silloin aluksi täällä ei ollut yhtään hotellia, mutta nyt niitä on jo useita.

Venäläisiä on myös yllättävän paljon, samoin muuten oli Kuta beachillä. Vielä muutama vuosi sitten heitä ei juuri missään tavannut.

Koko tämän päivän olen ollut rannalla, siellä käy ihana tuulenhenki kaiken aikaa, eikä puun alla varjossa pääse palamaan. Välillä kävin vaan snorklaamassa rantavesissä, jotka ovat kristallin kirkkaat ja pieniä, eri värisiä kaloja uiskentelee ympärillä ihan mukavasti.

Ja kaiken aikaa rannalla kiertää sinnikkäitä korukauppiaita, jotka yrittävät myydä tavaroitaan meille turisteille.

Ja vaikka Balilla oli kova liikenne, niin läheltäpiti tilanteita tuli vain skootterin kanssa, mutta täällä Gilillä saa olla tarkkana noiden vankkureiden kanssa, sillä niiden aisat ovat yllättävän leveitä. Yleensä ne soittavat torvea moneen kertaan lähestyessään, mutta eilen illalla olin jäädä aasin alle, tai en tiedä oliko se pieni hevonen, poni, tai aasi, joka veti niitä kärryjä, mutta kuski oli ainakin täys aasi tai torvi, koska ei tällä kertaa soittanut ollenkaan torvea, vaan viime hetkellä sivuun hypäten sain vain pienen hipaisun sen aasin kärryjen aisasta.

A real paradise

Lahdin tana aamuna Ubudista ensin autolla satamaan, ja sitten nopealla, luultavasti kantosiipi aluksella GILIN saarille. Merimatka kesti vahan yli tunnin. Tama on vahan kuin paratiisi, taalla ei ole autoja, eika minkaanlaisia moottoripyoria. Kavelyn ja polkupyorien lisaksi on kaytettavissa vain aasivankkureita, jotka valilla karauttavat kilpaa rantatiella.


Olen paikallisessa internet kahvilassa.
Ja kuten huomaatte, kuvien lisaaminen ei onnistu taalla.
Lisaan kuvia myohemmin, jos paasen oman koneen kanssa tanne palstalle.

Taman paratiisin hinnat ovat eurooppalaisittain huokeita, mutta indoneesialaisittain aika korkeita,
huone Gili Terminal Resortissa maksaa 400 000 rupiaa.

Olen taalla ehka pari paivaa, ja sitten siirryn suuremmalle LOMBOKin saarelle.

No niin, sain vihdoin omalla koneella yhteyden tänne ja äät ja öötkin löytyvät nyt.
Nämä Gilin kolme pientä saarta ja vähän isompi Lombokin saari ovat aivan Balin vieressä.
Mutta Balihan on ainut alue Indoneesiassa, jossa ei ole muslimeja paljonkaan, vaan siellä on selvä hindu enemmistö. Kaikkialla muualla Indoneesiassahan on vain muslimeja. Itse asiassa muistaakseni Indoneesia on väkiluvultaan maailman suurin muslimivaltio.

Yritän nyt ladata tänne muutaman kuvan täältä Gilin suurimmalta paratiisisaarelta.
Tämän WiFi paikan nimi on muuten Paradise Hotspot.

Balin liikenne

Balilainen liikennekulttuuri on vähän erilainen kuin suomalainen. Kaksipyöräisiä on liikenteessä tuhat ja sata, ne ovat pääasiallinen liikenneväline täällä, ja ne puikkelehtivat autojen välissä ja sivussa periaatteella, että sopu sijaa antaa.
Tässä on muutama kuva täältä Ubudin kapeilta kaduilta.

Toiseksi alimmassa kuvassa on balilaisessa kansallispuvussa oleva mies, niitä näkee aika paljon vielä täällä.

Alinpaan kuvaan liittyy seuraava tositarina. Menin lähimmälle automaatille nostamaan taas paria miljoonaa. Mutta kone työnsi korttini takaisin ja ruudulla oli jotain paikallisella kielellä.
Ajattelin, että onko rahani lopussa, vai onko kortissa jotain vikaa, ja lähdin etsimään toista automaattia. Mutta oli niin kuuma, että palasin takaisin ja ajattelin koettaa vielä kerran.
Silloin paikalle tuli kolme mustiin pukeutunutta miestä, joiden hatussa luki Security, yhdellä oli iso kassi ja toisella rynnäri. Silloin tajusin mistä oli kysymys, kaksi kaveria meni kassin kanssa täyttämään automaattia ja kolmas oli ovella rynnärin kanssa vartiossa.

Traditional Milk Bath

Eilisen moottoripyöräajelun jälkeen oli tottumattomalla paikat vähän jäykkinä, joten päätin hemmotella itseäni "maitokylvyllä". Niin esitteessä sanottiin, ja niin luulin pääseväni lämpimään maitoon, mutta todellisuudessa se oli hierontaa, joka kesti noin puolitoista tuntia, ja sen päälle yrttikylpy sekä viimeinen voitelu. Nuori, nätti tyttö oli juuri sopivan kovakourainen, ensin jollain öljyllä, ja sitten jollain maitomaisella, santapaperin tuntuisella kuorinta-aineella. Tarkka tuoteseloste on muuten tässä:
-Deep muscle massage with sandalwood or olive oil (1 hour)
-Special body scrub with "milk" (1/2 hour)
-Warm soothing Javanese spice bath (1/4 hour)
-Refreshing body lotion
Kaikki tämä maksoi 90 000 rupiaa eli vähän yli 6 euroa!

Tämä hieronta tapahtui majapaikkamme yläkerrassa, sillä huomasin vasta äsken, että asumme itseasiassa kauneushoitolassa, paikan nimi on "Traditional Salon AYU", ja heillä sattuu vaan olemaan muutama bungalow vuokrattavana.

Skootteri ei ole lälläripyörä

Kiril sai tänään minut ylipuhuttua vuokraamaan moottoripyörän, tai skootterin tai mopedin, tai mikä se Yamaha Mio Astrostroke sitten lieneekään.
Ja siitä on lälläys kaukana, kun täkäläisen liikenteen sekaan menee, se kun on vielä vasemman puoleista. Ja meikäläisellä kun alkaa noi refleksitkin olla jo vähän hitaita. Mutta hyvin siitä 6 tunnin ja noin 100 kmn matkasta selvittiin, vain pari läheltäpiti tilannetta, kun kaks tyttöä kiilas oikealta ohi ja kääntyi sitten eteen vasemmalle, ja paluumatkalla kun tie oli sateen jäljiltä vähän liukas.
Ja pitihän sitä kokeilla kuinka kovaa mopolla pääsee, yhdessä jyrkässä ylämäessä vedin kaasun pohjaan, ja vaan 65 se mittari näytti.
Kaikki täällä Balilla ajavat jonkinlaisella motskarilla, miehet, naiset ja muutama alle 10 vuotiaskin näkyi harjoittelevan kylätiellä.
Ja bensa on halpaa, 5000 rupiaa eli noin 30 senttiä litra. Ja sitä myydään teiden varsilla litran ja kahden pulloissa ja kanistereissa. Eikä se pyörien vuokrauskaan niin kallista ollut, 60 000 eli aika tarkkaan 4 euroa! Siis molemmat pyörät yhteensä!
Ne vuokrasi meille nuorimies, joka hoiteli asioita majapaikassamme, hänen nimensä oli KETUT, tosi kiva ja luotettava kaveri. Haki meille illalla ihanaa paikallista ruokaakin. Luulimme, että hän on paikan omistajarouvan poika, muttei kuulemma ollut.
Matkamme päätepiste oli 1717 m korkean Batur tulivuoren juurella oleva järvi, joka on saman niminen, ja jonka rannalla olevassa ravintolassa söimme. Kiril söi paistettua kalaa, ja minä grillattua. Hyvää oli, eikä edes vatsa tullut kipeäksi lisukevihanneksista. Järven toisella puolella näkyi toinen vielä korkeampi vuori, Abang, joka on 2152 m korkea, ja muutaman kilometrin päässä olisi ollut saaren korkein huippu, Agung, 3142 m.
Vähän ennen Baturia, isossa tienristeyksessä saimme sakotkin. Kolme poliisia oli siellä vahdissa ja he pysäyttivät meidät, ja antoivat kummallekin lapun käteen ja vaativat 4000 rupiaa.
Yritin kysellä mistä syystä, mutta kun aloin laskeskella mitä se sakko oikein tekee euroissa, niin kun huomasin, että se on noin 28 penniä eli senttiä, niin maksoin ihan mukisematta. Olisipa Suomessakin tuollaisia sakkoja, niitä maksaisi ihan mielellään. Kun näytin lappua majapaikkamme pojalle, niin hän kertoi, että se on parkkisakko määrältään 500 rupiaa!

Joka tapauksessa kivaa se oli, suorastaan upeaa! Kyllä se on ens kesänä motskari hankittava! Joku Virago se varmaan on parasta aluksi ostaa.
Ainoa ärsyttävä asia oli, että heti kun pysähdyimme, ympärillä oli pari kaveria kaupustelemassa jotain, eräällä näköalapaikalla aivan pikkulapsetkin oli pantu myymään postikortteja.

Tässä on muutamia kuvia matkaltamme.

Balilainen hääpari

Kun olin eilen illalla viemässä Tolpan Krouville osoitettua korttia postilaatikkoon, niin satuin paikalle kun paikallista hääparia kuvattiin. Otin samalla pari kuvaa teidänkin ihasteltaviksenne.
Kyllä on pari hyvin pyntätty.

PS. Kaksoisnapauttamalla kuvaa sen saa suuremmaksi.

Bali/Ubud

Nyt olen löytänyt oikean Balin. Olen Ubudissa ja olen ihastunut. Eilen ajattelin, että lähden ehkä pois Balilta, kun luulin, että Kuta on Bali. Mutta olin jostain kuullut, että Ubudissa kannattaisi käydä.
Ja niinpä tänä aamuna tilasin paikan "bemuun", pikkubussiin, joka haki kolme muuta Ubudiin halajaa, ja vei meidät 60 000:n maksusta sinne. Jos olisin ottanut taksin yksin, se olisi ollut noin
150 000, enkä olisi tutustunut uusiin mukaviin kavereihin.

Matkalla Ubuun tutustuin Kirilliin, bulgaarialais-armerikkalais-armenialaiseen kaveriin, ja kahteen suomalaiseen parikymppiseen, Christianiin ja Henriin. Christian Söderblom on alunperin Laihialta, ja hän on ollut nyt maailmalla yli puoli vuotta.
Hän oli lähtenyt ensin Thaimaahan, sieltä Japaniin, ja sen koluttuaan edelleen Austraaliaan, jossa hän oli tavannut Henrin ja he olivat olleet yhdessä siellä töissä, mangoja poimimassa. Työlupa maksoi kuulemma sata taalaa, ja palkkaa sai 18 taalaa tunnilta. Tänä vuonna vaan oli huono mango sato, ja töitä ei ollut kuin kuukaudeksi. Kristian oli ollut aikaisemmin Ubudissa, ja hänen perässään kuljimme majapaikkaamme, jossa huone maksaa vain 100 000, ja kun jaan huoneen Kirilin kanssa, maksan 50 000 eli alle 5 euroa.

Oli todella hyvä tsäkä, että kohtasin suomalaiskaverit ja Kirilin, ja yleensä että lähdin tänne Ubudiin. Minulle olisi jäänyt aivan väärä kuva Balista Kuta beachin perusteella.

Christian on tuossa autossa otetussa kuvassa, ja minun vierelläni on 18-vuotias balilaistarjoilija tyttö.

Bali

Ensi vaikutelma on tärkeä. En pitänyt Balista, kun tänään tulin tänne. Ainakin tämä Kuta beach vaikutti varsinaiselta turistirysältä. Samui ja Kanariakin tuntuivat paremmilta. Mutta kun nyt olen koko illan kävellyt tuota rantaa, niin täytyy myöntää, että löytyyhän täältä ehkä sentään jotain hyvääkin.

Lähdin siis tänä aamuna kuuden aikaan Bangkokista. Immigration virkailija katsoi pitkään passiani, mutta kun kerroin mitä oli tapahtunut, hän leimasi sen ja pääsin läpi.
Lento Denpasariin kesti 4 tuntia Thain Boeing 777:llä, johon mahtuu 279 matkailijaa, mutta nyt meitä oli vain 134. Silti miehistöä oli runsaasti eli 16 (2+14).
Indonesian virkailija kyseli myös mitä passilleni on tapahtunut, mutta uskoi selitykseni ja löi tarvittavat leimat. Ja viisumi maksoi, 25 US$.

Kentällä olisi ollut taas hotellivälitys, jota ilmeisesti olis kannattanut käyttää, mutta kun heidän 250 000:n rupian huoneet tuntuivat kalliilta, niin hyppäsin taksiin ja pyysin viemään johonkin mukavaan hotelliin Kutalla. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut 500 000, joten pyysin ajamaan
halvempaan. Ja erään sivukadun perältä löytyi ihan siisti huone 180 000:lla, mutta kun siihen pantiin päälle tax eli vero, niin sekin tekee 195 000.

Illalla lähdin kävelylle ja menin ensin automaatille. Panin miljoonan tuosta vaan taskuuni.
Mutta kun kävelin rannan hienojen "resorttien" ohi, joissa yksi yö maksaa ylikin miljoonan, ja jossa rynnäkkökiväärein aseistautuneet vartijat pitivät köyhän kansan loitolla, niin en ole koskaan tuntenut itseäni niin köyhäksi miljoona taskussani. Tosin siitä onkin varmaan jo pari-kolmekymmentä vuotta, kun taskussani on viimeksi ollut miljoonia.Se oli aikoinaanTurkissa ja kun Istanbulin Hiltonin baarissa tilasin silloin ginitonikin, se maksoi puolitoista miljoonaa silloista Turkin liiraa. Samalla kertaa muuten livahdin kuokkavieraaksi Turkin presidentin, Demirelin, kutsuihin, jotka olivat ulkona Hiltonin terassilla suoraan baarin alapuolella. Mutta se onkin sitten
taas toinen juttu, ja kerron ehkä siitä joskus myöhemmin.

Ei siitä mihinkään pääse, pidin kyllä Thaimaasta enemmän, mutta eihän tämä Kutan alue ole tietenkään koko totuus Balista. Joka tapauksessa, voi olla etten täällä kovin kauaa viihdy.
Lähden ehkä piankin ainakin Yogyjakarttaan. Opiskelin vähän indoneesian kieltäkin ja pari selvää suomen sanaakin löytyi: yksi on satu ja viisi on lima.

Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmasi!

Sain tänään luettua Paulo Coelhon Alkemistin loppuun. Aloitin sen jo Koh Phanganilla riippukeinussa. Kyseessähän on aikuisten satukirja, mutta ihan hyvä sellainen. Kirja kertoo nuoresta unelmoijasta, joka jättää kaiken ja lähtee maailmalle toteuttamaan unelmaansa. Coelhon mukaan "unelmansa toteuttaminen on ihmisen tehtävä maan päällä". Minulla ei ole kirjan englanninkielistä laitosta, mutta eräässä lehdessä näin seuraavan lauseen, jossa ymmärtääkseni siteerataan samaa kohtaa: The famous quote by Coelho reads,"to realize one´s destiny is a person´s only obligation in life". Melkein sama asia, muttei kuitenkaan ihan. Kun parhaillaan luin kirjaa, kyselin sitä parilta englantilaiselta seuraavasti: Tell me what´s man´s obligation in life? Ja vastasin itse seuraavasti: to make his or her dream come true! Mitenkähän se mahtaa olla muotoiltuna alkuperäisessä portugalinkielisessä tekstissä?
Siteeraan teoksesta vielä pari kohtaa. "Kun ihminen päättää jotain, hän syöksyy voimakkaaseen virtaan, ja virta kuljettaa hänet paikkoihin, joista hän ei ole edes uneksinut päätöstä tehdessään."
"Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko."
Tämän kirjan ottaminen matkalukemiseksi oli oikeastaan ihan hyvä juttu!

Nuori ja vanha vaeltaja

Tänään Guesthousiin tuli toinen suomalainen, Miikka Peltonen Vantaalta. Miikka on 22v ja kiertänyt jo 4kk Aasiaa. Armeijan käytyään ja lääkintäaliupseeriksi koulutettuna, hän jäi joukkueen johtajana vielä töihin Nylands Brigadiin, jonne hän alunperin meni vain oppiakseen ruotsia. Vuoden säästettyään hän lähti Moskovaan ja sieltä Trans-Mongolian junalla Ulan-Batoriin, sieltäKiinaan, missä kierrellessä meni pari kuukautta. Sitten Tiibetin kautta Nepaliin ja sieltä Intiaan, josta hän pari päivää sitten lensi Air India Expressillä Kolkatasta(Kalkutta) Bangkokkiin. Täysinmaksava lippu oli maksanut 4500 Intian rupiaa eli noin 60 euroa. Hän luki mielenkiintoista kirjaa, "Tantra, the supreme understanding", jonka kirjoittaja on Osho. Kirjan vuoksi rupesin hänen kanssaan juttelemaan, ja yllättäen paljastui, että hän onkin Suomesta!

Viileä Bangkok

Olen aivan ihmeissäni tästä säästä. Viime viikolla jo viiden minuutin aamukävely nosti hien pintaan.
Nyt kun tänään menin seitsemän jälkeen aamiaiselle Kultaiseen Elefanttiin vain t-paita päällä, niin terassilla kävi sellainen tuulenvire, että melkein palelin.
Nyt puolenpäivän aikoihin ei kyllä enää palele, mutta ilma on joka tapauksessa paljon mukavampi kuin viime viikolla.
Kävin äsken Thain toimistossa hakemassa palautusta Hongkongissa ostamastani lipusta. En saanut kuitenkaan vielä mitään. Jos olisin maksanut lipun käteisellä, olisin saanut rahat heti käteeni, mutta koska maksoin lipun luottokortilla, Thain HK:n toimisto hyvittää sen tililleni joskus ensi kuussa. Mutta hyvä niinkin.

Ja samalla reissulla ostin uuden puhelimen, Nokia N88:n. Maksoin siitä 2800 bahtia eli vähän yli 50 euroa, ja hyvin tuntuu pelaavan.

Heti tultuani annoin Davidille ison kassillisen vaatteitani pyykättäväksi, ja ja hän sanoi, että se olisi 60 bahtia eli vähän yli euron. Hänellä on täällä töissä thaimaalainen siivooja, joka hoitaa myös pyykinpesun.

Meri

Tässä vähän meren ääniä Koh Phanganilta!

Bangkokok x2

Olen taas Bangkokissa, kotikadulla, Soi 1 Guesthousissa. Ja täällä minua odotti kirje Suomesta, jossa oli puuttuva Balin lippu. Nyt pitäisi vaan saada rahat takaisin siitä täysinmaksavasta lipusta, jonka jouduin ostamaan Hongkongissa. Ja pitäis varmaan ostaa uus kännykkä, jos sitä vanhaa ei saa korjattua.
Nyt täällä on ihan erilainen ilma, paljon viileämpää kuin viimeksi.
Kävin heti hakemassa niitä ihania hedelmiä tuosta alhaalta kadulta.

Lähdin tänä aamuna 9 jälkeen Had Thinistä 4-veto maasturilla kohti Haadriniä, sillä kuulin, että nykyään sinne ja sieltä pääsee sellaisellakin. Melkein pystysuoria rinteitä ylös ja alas lähes tunnin ajan, mutta tie oli kuiva, sillä sateella sinne ei ole kyllä asiaa edes maasturilla.

Haadrinnistä laivalla Big Buddaan, sieltä taksilla kentälle, josta ostin lipun Bangkokkiin. Se oli kalliimpi kuin tullessa, sain silloin kuulemma erikoishinnan, nyt maksoin normaalin hinnan ja se oli 4500 eli noin sata euroa. Sitten vaan Airport Express bussilla (150 baht) "kotikadulle".

Kuvassa on laivan kapteeni pikku tyttärensä kanssa, ja toisessa hedelmäannostani paloitellaan.

Beach party in the jungle

Beach party ei ollut aivan sitä mitä odotin. Luulin, että sitä todella tanssittaisiin tuossa rannalla, mutta se olikin noin sadan metrin päässä rannalta olevassa jonkinlaisessa viidakkobaarissa, jossa oli keskellä tanssilava. Mutta musiikin volyymi oli kyllä sitä, mitä oli luvattukin. Ja vielä äsken se kuului aivan selvästi tuolla taustalla, mutta nyt kun kello tuli 7 täällä, niin se loppui. Kävin puolen yön aikaan katsomassa, eikä siellä niin kovin paljon porukkaa silloin ollut. Lähdin puoli yhden aikoihin nukkumaan, ja nukuin aika hyvin, vaikka musiikki ja varsinkin basson jumputus kuului vaimeasti läpi koko yön. Äsken, aamulla kuuden aikaan lähdin sinne uudelleen, ja kyllä siellä vielä kourallinen nuoria tanssi, osa jopa samoja kuin yöllä, ja osa nuokkui lavan reunalla, osa oli sammunut tai nukahtanut viereisille divaaneille.

Illalla ennen partya tapasin irlantilaiset Liamin ja Sherylin, ja he kutsuivat minut mukaansa vuoren taa, Moon baariin syömään. Oli jo aivan pimeä, kun lähdimme kiipeämään vuoren rinnettä ylös ja sitten toisella puolella alas, heillä oli onneksi lamput mukana, sillä polulla ei katuvaloja ollut. Olimme juuri ehtineet saada ruuat eteemme ja vähän aloittaa, kun seuraamme liittyi vielä Senja. Hän oli 14 vuotiaana muuttanut Moskovasta Torontoon, ja puhui siksi lähes
täydellistä englantia. Olin tilannut ruuaksi "Red Snapper in garlic and lemon" eli punaista napsija kalaa valkosipulilla ja sitruunalla. Tarjosin sitä Senjalle, koska annos oli aika iso, ja lopulta me söimme sen yhdessä. Senja kertoi ihmeellisiä tarinoita elämästään, varsinkin siitä, kun hän oli kymmenkunta vuotta sitten ollut Japanissa ja joutunut kahnauksiin Japanin mafian, yakuzan, ja sen Yamaguchi-klaanin kanssa. Uskomattomia tarinoita, jotka ilmeisesti ovat myös totta, mutta joita en tässä nyt rupea toistamaan.

Valokuvat ovat siis Moon baarista eli Kuu baarista.

Sanctuaryn kuvia

Tässä muutama kuva meidän "hotellista".

Uusia löytöjä

Lähdin tänään päiväkävelyllä katsomaan mitä tässä takanamme kohoavan pienen vuoren takaa oikein löytyy. Ja sieltähän löytyi vaikka mitä, ihan aito thaimaalainen kalastajakylä ja sen viereen rakennettu turistikylä. Ne sijaitsevat siis seuraavassa lahden poukamassa, jonka nimi on Had Juan. Ja meidän poukamamme on siis Had (tai Haad) Tien, ja isompi kylä, jonne laiva tuli Samuilta, on nimeltään Haad- Rin.

Tässä muutamia tänään ottamiani kuvia sieltä toisesta poukamasta.

Vihdoin paratiisissa

Aallot lyövät rantaan parimetrisinä vaahtopäinä, omalla säännöllisellä rytmillään, meri hengittää, kohisee ja kuohuu, suolaisen meren suloinen tuoksu kaikkialla.
Olen juuri noussut merestä aamukylvystäni ja nautin nyt aamuteetäni riippukeinussa, muutaman metrin päässä rannasta. Katsokaapa autuasta ilmettäni!

Ihme paikka

Olen aika paljon maailmaa kiertänyt ja monenlaista nähnyt, mutta täytyy sanoa, että tämä on kyllä yksi niistä erikoisimmista.
Jonkinlainen hippi kautta hengellinen yhteisö, joka toimii kuitenkin tiukan liiketaloudellisesti.
Ja tämä sijainti, pienen lahden poukamassa, jossa eilen myrskyn tultua vesi nousi toista metriä, peittäen alleen osan majojen välisistä poluista. Mutta suurin osa majoista ja "temppeleistä" on kuitenkin viereisen korkean vuoren rinteillä, jossa tulvavaaraa ei ole.
Normaalisti tänne pääsee kuulemma veneellä aivan "kuivana" viereiselle hiekkarannalle, mutta eilisen kovan tuulen ja korkean aallokon takia jouduimme rantautumaan vastapäisen vuoren suojaisempaan poukamaan.

Aaltojen ääni onkin ainoa jatkuva, voimakas ääni täällä. Läpi yön aaltojen hengitys kuuluu aivan tuossa vieressä, alhaalla, kun ne murtuvat rantakallioon tai santaan, välillä vähän hiljempaa, välillä vähän kovempaa, joka seitsemäs aalto tulee noin viisi metriä pidemmälle rantahiekalla kuin muut.

Tällä saarella, Koh Phanganilla, on paljon juhlia. Kerran kuussa on Full Moon Party ja kaksi kertaa kuussa Half Moon Party. Ja joka perjantai tässä meidän rannallamme on Beach Party, niin myös tänään. Se alkaa illan hämärtyessä, ja kestää kuulemma aamuun asti, auringon nousuun. Ja meteli on kuulemma sitä luokkaa, ettei täällä silloin voi nukkua koko yönä.
No siitä onkin jokunen vuosi aikaa, kun olen viimeksi koko yötä juhlinut!

Tässä on muutamia tänä aamuna ottamiani kuvia täältä.

Family dinner

Eilen illalla olin mukana "family dinnerillä" eli perhepäivällisillä, tarkoituksena ilmeisesti, ettei kaikkien täällä asuvien tarvitsisi syödä aina yksin. Meitä oli pöydän äärellä ainakin Amerikasta,
Australiasta, Englannista, Irlannista, Saksasta, Suomesta ja Sveitsistä.