Anniversary

Toisaalta on ihan kiva viettää synttäreitä yksinään. Mutta toisaalta, ihminen on laumaeläin, ja vähän ajan päästä sitä alkaa kuitenkin kaivata seuraa. Aamupäivällä vuokrasin polkupyörän ja ajelin Miami Beachin eteläosan ympäri. Lounasta söin Smith & Wollenskyn terassilla aivan meren rannassa, vastapäätä Fisher Islandia. Heillä oli listalla tomaatti-sipuli salaatti 8 dollaria.

Aavistelin kyllä, että ei tästä varmaan ihan sillä selvitä, sillä paikka vaikutti hienolta, hohtavan valkoiset pöytäliinat ulkona terassillakin, muilla asiakkailla puvut päällä, minulla t-paita ja shortsit. Mutta kun ilmoitin syöväni lounasta, enkä vaan juovani, niin sain pöydän aivan rannasta. Ja niinhän siinä kävi, että tuli tilattua muutakin kuin salaattia, sillä listalla oli herkullisen tuntuisia katkarapuja 12$, ja alkuoluen 7$ lisäksi teki mieli maistella vähän viinejä: Roedererin brut 14$, Merryvale 10$ ja talon oma hieno punaviini 18$. Niinpä lasku tekikin sitten veroineen(6$) yhteensä75$ ja kun siihen pannaan prosentit päälle niin se oli tasan 90 taalaa!

Tällä Miami Beachin Ocean Drivella on kuuluisa Art Deco District, jolla on alunperin 20-30 luvulla rakennettuja taloja, joista osa pääsi jo välillä vähän rapistumaankin, mutta joita on nyt myöhemmin kunnostettu alkuperäiseen asuunsa. Liitän tähän blogiin muutaman kuvan niistä.

Samoin täällä Miamissa on nyt jalkapallokuume, ja nimenomaan amerikkalaisen jalkapallon.
Amerikkalaisille football on juuri sitä. Eurooppalainen, tavallinen jalkapallo on täällä nimeltään soccer, eikä kukaan tiedä täällä siitä juuri mitään, siis tavalliset amerikkalaiset, Etelä-ja Keski-Amerikasta tulleet immigrantit ovat toinen juttu.
Amerikkalaisen jalkapallon huipennus, Super Bowl, eli loppuottelu pelataan täällä Miamissa sunnuntaina helmikuun 7. päivänä. Silloin, ja jo ennen sitä ja sen jälkeenkin, kaupunki on vähän sekaisin ja majoituspaikat täynnä.

Minä lennän vihdoin huomenna täältä St. Maarteniin tai St.Martiniin. Se on pieni saari Karibialla, joka on puoliksi Hollannin ja Ranskan hallinnassa. Sieltä lähdemme purjehtimaan ensin Guadelupen ja Antiguan saarille, ja sitten takaisin St.Martiniin 7.2. ja sen jälkeen lennän taas takaisin tänne Miamiin eli ehkä pääsen vähän näkemään sitä Superbowl humua.

Oikea miljonääri?!

Nuorena poikana haaveenani oli tavata miljonääri. Kun olisi tultu kavereiksi, olisin pyytänyt häneltä vähän avustusta, ehkei ihan miljoonaa sentään, mutta muutaman kymppitonnin ehkä kuitenkin, jotka olisivat hänelle pikkurahaa.

Nyt olen tavannut ihan oikean amerikkalaisen miljonäärin, Richardin, ja ilmeisesti hän pitää minua jonkinlaisena ystävänäänkin, sillä eilen aamulla sattumalta tavattuamme, hän tervehti minua sanomalla "Hello Toivo, my friend, how are you?" Hän istui kantakapakassaan, Ocean Driven varrella olevassa Foxcafeessa, ulkona kadun varren pöydässä auringon aamusäteiden lämmittäessä hänen selkäänsä. Istuuduin pöydän toiselle puolelle, ja hän kysyi heti mitä haluan aamiaiseksi. En kehdannut kuitenkaan pyytää muuta kuin tuoremehun, sillä olin jo syönyt jotain aamiaiseksi hostellissani.

Richard ei ole todellakaan vaatimaton, hän ei pidä kynttiläänsä vakan alla. Nytkin hän jaksoi kehua itseään lähes yhteen menoon aamuyhdeksästä puoleenpäivään. Ja naapuripöydässä istunut kanadalaispariskunta sai myös kuulla kaiken hänen rikkaudestaan, neroudestaan, tyttöystävästään ja shamppanjaseikkailustaan.

Sitten hän alkoi tilata ensin minulle, ja sitten myös kanadalaisille, mimosaa: shamppanjaa ja orangea, samalla varmistaen sen, että jaksamme kuunnella hänen juttujaan. Ja kuten sanottua sitä juttua piisasi kolmatta tuntia, eikä hän tosiaankaan ollut turhan vaatimaton, saimme kuulla kuinka tyttöystävälle oli opetettu mitä on nerous ja kuka on nero, "genius", ja että hän ei itseasassa olekaan miljonääri, vaan biljonääri, samoin kuin isänsä, joka on 91-vuotias ja asuu alempana South Beachillä, jossa hänellä on erään ison talon koko kerros, 5 makuuhuonetta, oma hoitaja, ja limusiini käytössään.
Richard itse asuu Miami Beachin eteläkärjen edustalla sijaitsevalla Fisher Islandilla, jossa asuu muitakin miljonäärejä, ja joka on kai sitten jonkinlainen Miamin Kaskisaari.
Omien sanojensa mukaan hän oli MIT:n nuorin piieitsdii, "I had PhD in computer sciences before I was 20", ja moneen kertaan hän todisteli, kuinka MIT on paljon parempi kuin Harvard, jota yleensä pidetään Amerikan hienoimpana yliopistona.
Vaikka Richard on kyllä hyvä kertoja, ja vähän ironinenkin itsestään puhuessaan, niin täytyy kyllä tunnustaa, ettei sitä itsensä kehumista niin kauaa olisi jaksanut kuunnella ilman tätä mimosa tarjoilua!

Jaa niin, sitten vielä se hänen shamppanjaseikkailunsa. Hän oli eräänä iltana istunut tuossa läheisessä Mango´s ravintolassa, ja innostunut tilaamaan shamppanjaa, eikä ihan mitä vaan shamppanjaa, vaan Cristallia. Minä olen aina pitänyt domppista, Dom Perignonia, hienoimpana shamppanjana, mutta ilmeisesti Louis Roedererin Cristal on sittenkin vielä hienompaa ja kalliimpaa. Se oli aikoinaan jo Venäjän keisari Aleksanteri 2. suosikkimerkki. Joka tapauksessa Richard innostui juomaan sitä, ja sehän maksaa kaupassakin jo pari sataa pullo, ja tässä ravintolassa sen hinta oli 600 taalaa pullo. Pari pulloa meni kevyesti muutaman tyttösen avustuksella, ja samoin kolmas, mutta neljännen pullon avaamista hän ei enää muistanut, vaan heräsi seuraavana aamuna jokun valtavan ison mustan miehen sohvalta. Hän oli sammunut neljännen pullon avaamisen jälkeen, ja ravintolan portsari, Mambo, oli kantanut hänet läheiseen kotiinsa.
Nyt olisi vaan maksettava se eilisen illan lasku, 2400 dollaria. Mutta Richard ei löytänyt mistään lompakkoaan. Lasku pitäisi kuitenkin maksaa, ettei ravintola ilmoita asiasta poliisille. Niinpä Richard meni isänsä luo ja pyysi tältä 2400, mutta isä halusi ensin kuulla mistä syystä hän tarvitsee sen rahan. Ja kun Richard lopulta kertoi koko jutun, niin isä sanoi, että tämä saa olla opetuksena sinulle, selvitä itse asia, eikä antanut mitään. Sitten hän soitti tyttärelleen, ja pyysi summaa tältä, mutta tytär sanoi, ettei hän voi noin suurta summaa ottaa yhteiseltä tililtään, joka hänellä on miehensä kanssa ilman tämän lupaa. Ja koska mies on kirurgi, ja parhaillaan tekemässä pitkää leikkausta, hänelle ei voi soittaa. Joten ei tullut rahaa sieltäkään. Sitten hän meni pankkiinsa, jossa hän oli asioinut monta vuotta ja yritti saada rahaa sieltä, mutta virkailijat pyysivät tietenkin saada nähdä hänen paperinsa, mutta nehän olivat siellä kadonneessa lompakossa. Hän kutsui paikalle pankinjohtajan, jonka oli tuntenut 5 vuotta. Johtaja tuli, ja sanoi "Richard, old friend, how are you?" "Not so fine today, and your people don´t give me my money."
"What, why, give him his money!" Mutta kun selvisi, ettei Richardilla ollut mitään ID:tä, niin pankinjohtajakin sanoi "Sorry Richard, but our rules are that we have to see first somekind of ID, even I can get fired if somebody tells I don´t follow the rules". Ja niin ei tullut rahaa sieltäkään, vaikka tilillä oli miljoonia. Näin ainakin Richard kertoi meille aivan vakavalla naamalla.

Lopulta Mambo oli Richardin mukaan pelastanut hänet pulasta ja maksanut 2400 laskun omalla kortillaan. Ja sitten joskus viikon päästä, kun Richard oli saanut uudet korttinsa, hän maksoi Mambolle kaiken tuplana takaisin.

Kävin muuten tänään chekkaamassa Mango´sissa Cristallin hinnan, ja se on sen 600, Dom Perignon on vain 375, mutta yllättävää kyllä kallein pullo shamppanjalistalla on siellä vanha kunnon Keltainen Leski, eli Veuve Clicquet, sen hinta on 800 dollaria. Mutta se pullo onkin tupla Magnum eli Jeroboam(3 litraa).

Onni onnettomuudessa

Viime viikonloppuna sattui pari pienta haaveria. Huomasin yllattaen, aurinkolaseistani oli toinen linssi kadonnut. Se oli aika halpa juttu, uudet maksoivat alle 10 taalaa.
Mutta sitten tama tietokoneeni, laptoppini jamahti, niin ettei mitaan tapahtunut vaikka painoi mita. Sammutin koneen sitten vakisin painamalla poweria niin kauan, etta kone sammui.
Mutta se ei suostunutkaan sitten enaa starttaamaan uudelleen, vaikka mita teki. Sen vuoksi olen ollut hiljaa, koska koneeni on ollut korjattavana koko viikonlopun. Tanaan sain sen takaisin 80 dollaria maksettuani. Onneksi se sentaan saatiin toimimaan, mutta mitaan vanhaa tietoa ei ole nakyvilla, toivottavasti kaikki vanhat tiedot ovat viela jossain kovalevyn sisuksissa.
Seuraavaksi yritan saada nama suomenkielen pilkut nakyviin.
Ja muutenkin tassa on opettelemista, koska sain nyt tahan uuden Windows Vista ohjelman.

Haa, tämähän oli helppoa saada nämä äät ja ööt paikoilleen. Täytyy nyt tutustua paremmin tähän Vistaan ja kirjoitella sitten lisää.

Pelaamaton paikka

Ajattelin lähteä pelaamaan golfia jo eilen, mutta siirsin sitten suunnitelmia. Olin googlettanut asiaa sen verran, että minulla oli bussiyhteydet tiedossa, aluksi on otettava 123 ja sitten Lincolnin kohdalla vaihdettava 115:ta. Joten tänä aamuna kymmeneltä lähdin pysäkille, joka oli nurkan takana, nousin local shuttle 123:een ja maksoin1$:n, sillä minulla ei ollut yhtään kolikoita, enkä tiennyt, että shuttlen taksa on vain 25 c. Sitten aloin arvella, että olenkohan ajanut vaihtopysäkkini ohi ja menin kysymään kuskilta, mutta hän vakuutti, että 115 kulkee seuraavan pysäkin kautta. Jäin sillä pois ja aloin odotella 115:ta. Sitä vaan ei kuulunut. Onneksi oli varjoinen paikka, sillä aurinko alkoi porottaa jo aika kuumasti.
Siinä odotellessa huomasin, että läheisessä lyhtypylväässä oli iso sininen kyltti, jossa luki Bass Art Museum, ja alla oli nuoli, joka näytti oikealle. Kun bussia kerran ei tullut, eikä minulla ollut mitään tilattuja tiiausaikoja, niin ajattelin, että menempä sitten vaikka ensin taidemuseoon.
Nuoli näytti suoraan läheiseen taloon, jonka ovetkin olivat auki. Menin sinne sisälle ja kysyin, onko se museo täällä. Sain ihmetteleviä katseita, ja viittauksen katua eteenpäin. Kävelin muutaman talon ohi ja näin seuraavan ovella jonkun naisen ja kysyin häneltä asiaa. Hän näytti aivan toiseen suuntaan kuin edelliset, ja itse asiassa aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin kyltissä ollut nuoli näytti. Mietin hetken, uskoako tätä naista vai virallista kylttiä. Aikani siinä ihmeteltyäni, päätin palata sittenkin bussipysäkille, koska en sitä museota varmaan kovin helpolla näillä tiedoilla löytäisi.

Myöhemmin googlesta katsoessani huomasin, että nainen oli sittenkin oikeassa. Museo on tien toisella puolella, päinvastoin kuin virallinen kyltti näyttää. Selitys on se, että Amerikassa kaikki on tehty autoa ja autoilijaa silmällä pitäen. Jos tulet museoon autolla, niin silloin sinun pitää ensin kääntyä oikealle ja sitten ajaa alikulun kautta tien vasemmalle puolelle.
Huomasin muuten vasta äsken, että täällä on autoissa vain yksi rekisterikilpi ja se on takana, edessä ei ole mitään.

Pysäkillä oli pieni kartta 115:n reitistä, ja sen mukaan Pine Tree Drive olisi aika lähellä, ja juuri sen osoitteen google antoi Miami Beach Municipal Golf Courselle. Ajattelin, että kunnallinen golf kenttä olisi varmaan halvempi kuin yksityinen klubi. Aurinkokin meni sopivasti pilveen, joten lähdin kävelemään kartan näyttämään suuntaan. Ja kohta vastaani tulikin pari vielä minuakin vanhempaa kaveria, ja kummallakin pari mailaa kädessään. Asiahan oli sillä selvä, mutta kysyin kuitenkin heiltä kentästä, ja he kertoivat, että tuossa vasemmalla, heti koulun jälkeen.
Ja sieltähän se löytyi, klubitaloa vaan ei näkynyt missään. Lähdin kiertämään kenttää oikealta, ja siellä nurkassa oli auto ja pari ihmistä tekemässä jotain maanparannustöitä. Kysyin heiltä, että missäs se klubitalo on? He olivat ilmeisesti jotain Miamin puisto-osaston työntekijöitä vaatetuksestaan päätellen. He kertoivat, ettei tällä kunnallisella kentällä ole mitään klubitaloa ollenkaan! Ja minä kun olin ajatellut vuokrata mailat ja ostaa pallot sieltä! Vaikka kenttä siis löytyi, niin kyllä tämä jos mikä on PELAAMATON PAIKKA, kun ei ole mailoja eikä palloa.

He kertoivat, että tästä suoraan eteenpäin menemällä löytyy Miami Beach Golf Club, ja siellä olisi se etsimäni klubitalokin. Lähdin siis jatkamaan matkaa, kello oli jo 11 ja aurinko alkoi taas paistaa täydellä terällä. Tulin kentän laidalle hikisenä, ja tutun näköinen talo siinsi kaukana kentän toisella puolella. Aloin tulla katumapäälle, en uskaltanut lähteä kentän poikki kulkemaan ja kentän kiertäminen vasemmalta tai oikealta olisi parin kolmen kilometrin juttu.
Tässä helteessä päätin heittää pyyhkeen kehään ja aloin vetäytyä takaisin samaa tietä mitä tulinkin, mutta kunnallisen kentän läpi oikaisin, koska siellä oli vain pari pelaajaa. Samalla huomasin, että kenttä oli vain jonkinlainen harjoituskenttä, sillä vaikka greenit olivat sentään suht kunnossa, niin mitään väyliä ei kentällä ollut, vaan kaikki oli tasaista raffia, kylläkin aika lyhyeksi leikattua.

Sanoin, että klubitalo näytti tutulta, ja googlesta siihenkin löytyi selitys. Miami Beach Golf Club on nimittäin ennen ollut Bayshore Golf Club, ja muistan käyneeni siellä pelaamassa poikieni Oton ja Kallen kanssa joskus toistakymmentä vuotta sitten perheemme Floridan matkalla.
Samoilta ajoilta muistuu mieleeni, kuinka ollessani työmatkalla San Fransiscossa ja juuri green cardin suoritettuani ja golf etiketttiä tarkoin opiskeltuani, lähdin hotellista huolellisesti pukeutuneena ja golf vaihtokengät mukanani kunnalliselle par-3 kentälle, joka oli siellä jossain suuressa puistossa, ja siellä oli klubitalo, josta vuokrasin mailat itselleni. Mutta olin aivan järkyttynyt, kun näin siellä pari kaveria, jotka pelasivat SANDAALEISSA ja kauluksettomissa paidoissa.
Sellainen ei olisi tullut siihen aikaan kysymykseenkään Suomessa, tuleeko edes vieläkään?

Miami Beach

Kun vuonna 1971 lensin ensimmäisen kerran Amerikkaan, ja sain maistaa isoa, ihanaa, rapeaa, amerikkalaista pizzaa New Yorkin Joe´s Pizzassa, niin muistan kuinka "slice" maksoi 25 senttiä.
Slicehan on 1/8 osa koko pizzaa, joten koko valtava pizza maksoi silloin vain 2 dollaria. Sitten se hinta pikkuhiljaa alkoi nousta vuosien kuluessa, ensin 35 c, joka tuntui jo todella korkealta hinnalta silloin, koska sitä oli vuoden parin aikana tottunut siihen, että se oli vain sen kvartterin, sitten 50 c, 75 c, 1$, 1.25$, 1.50$ ja lopulta kymmenkunta vuotta sitten yksi slice maksoi jo 2$ eli saman kuin koko pizza vuonna 1971.
Kun tänään ostin lounaakseni pizzan palan paikallisesta pizzeriasta, niin todella järkytyin, sillä yksi slice maksoi 4$!!!
Näin muuttuu maailma, ja me sen mukana!

Asun nyt Miami Beach International Travelers Hostelissa. Maksan pedistäni 21$, ja meitä on kaikkiaan 6 tässä huoneessa, minun lisäkseni italialainen, 2 saksalaista ja 2 amerikkalaista. Meillä on oma suihku ja WC, joten sitä varten ei tarvitse mennä käytävälle, ja muistaa ottaa avainta mukaan, niinkuin jossain paikoissa. Minulla on lisäksi lukittava safety kaappi, jonne yksi laukuistani mahtuu, ja se maksaa 1$/päivä. Hostelworldin äänestyksessä tämä on arvioitu Amerikan suosituimmaksi hostelliksi. Ja arvaan kyllä miksi. Porukka täällä on parikymppistä nuorisoa, jota hostellin isännät hemmottelevat viemällä heitä lähes joka ilta johonkin discoon tai nightclubiin niin, että sisäänpääsy on puolta normaalia halvempaa ja drinkit osaksi ilmaisia tai puoleen hintaan.
Ja lisäksi täällä tarjotaan asukkaille 3 ilmaista ateriaa päivässä. Aamiainen kello 8-9 on aika vaatimaton, vain kahvia tai teetä ja pari toastin palaa sekä hilloa. Lounas 1-2pm oli tänään riisiä,
kanankoipi ja salaattia. Illallinen 6-7pm oli spagettia ja jauhelihakastiketta. Illallinen oli ihan hyvä ja sitä sai lisääkin, jos osasi olla hyvää pataa vanhan mustan emännän kanssa.
Niin ja joka päivä on "Happy Hour" 4-5pm, jolloin saa kaksi kaljaa yhden hinnalla, eli 1.50$/kpl.

Mutta eilen illalla kaljanjano tuli minulle kalliiksi. Kävelin rantatietä, ja ravintola Clevelanderin kohdalla alkoi mieli tehdä kaljaa. Siellä on iso baaritiski, jonne minun olisi pitänyt mennä, niin olisin välttynyt tipeiltä, mutta koska halusin katsella ohikulkevia ihmisiä, niin menin pöytään kadunvarteen. Ajattelin, että jos se kalja maksaa 5$, niin tippeineenkin se olisi vain noin 6$. Mutta siellä pöydässä oli upea värikuva "sweet and spicy " katkaravuista, joita oli kuvassa 4 tai 5, ja ajattelin, etteivät ne kai 5$ enempää maksa, joten tilasin niitäkin. Ne olivat ihan hyviä, mutta niitä olikin kymmenkunta, ja siksi oli tilattava toinen kaljakin. Mutta ajattelin, että kyllä siitä kai kuitenkin 20$ selvitään. Mutta ei selvitty: olut olikin 6.50$/kpl ja ravut peräti 12$ ja tippi eli "gratuity" 20% oli lisätty valmiiksi laskuun, eli se teki tasan 30$ !

Myöhemmin illalla löysin sitten sattumalta iltakävelylläni paikallisen kävelykadun, joka oli usean blokin pituinen, leveä ja puistomainen. Sen kumpaakin laitaa reunusti kymmeniä ravintoloita, jotka olivat levittäytyneet melkein aina keskelle katua. Osoite on Lincoln Road Mall, ja se sijaitsee 16. kadun pohjoispuolella ja Washington Avenuen ja Lenox Avenuen välissä täällä Miami Beachissa.

Miami

Tänä aamuna lähdin kohti Miamia, mutta oikeastaan asun ja liikun Miami Beachin alueella, ja oheiset kuvat ovat sieltä, South Beachin Ocean Drivelta.

New Orleans 2

Kun tulin tänne eilen illalla, ei kaupunki eikä majapaikkani vaikuttanut kumpikaan kovin houkuttelevalta. Kaupungin kadut näyttivät aika autioilta, ja majapaikkani loppuun kuluneelta.
Mutta kaiken uusi päivä muuttaa voi, tänään kävellessäni "French Quarterissa"minua vastaan tuli paljon ihmisiä, ja Market Cafen terassilla kvartetti soitti jazzia jo puolenpäivän aikaan.
Ja vaikka India House on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja se on tosiaan vähän nuhjuinen ja kulunut, niin henkilökunta ja vieraat ovat hyvin ystävällisiä ja saavat minut oikeastaan viihtymään täällä.

Ylimmässä kuvassa näkyy vähän Missisippi jokea, ja viimeinen paikallinen jokilaiva.

Illalla kävelin kuuluisan Bourbon (lausutaan ranskalaisittain burbon, amerikkalaisittain bööbön) kadun päästä päähän. Meteli oli mahtavaa, kaikkien kadun varrella olevien kymmenien kapakoiden ovet ja ikkunat olivat auki kadulle, kaikista kuului musiikkia, mutta valitettavasti aika harvasta kunnon jatsia. Useimmiten musiikki oli rockia tai bluesia, ja volyymit olivat niin kovalla, ettei kyllä tehnyt mieli mennä sisälle. Vain yhdellä ulkona avoimella terassilla soittaneella bändillä olivat sekä musiikki että volyymit nautittavalla tasolla. Ja muutenkin Bourbon Street oli pettymys. Siellä oli yllättävän paljon tyttö-paikkoja, jopa muutama live-show paikkakin, joten välillä sitä ihmetteli, että onko tämä joku Bangkokin Patpongin toisinto, vai kuuluisa jazz-katu!

Mutta kyllähän täältä tietenkin hyvää jazz musiikkiakin löytyy, kun vaan tietää mistä etsiä!
Offbeat-lehdessä on lueteltu tämänkin päivän kohdalla toistakymmentä paikkaa!

New Orleans

Lähdin tänä aamuna viideltä Venice Beachiltä, sovittu "shuttle" kuljetus ei tullutkaan, joten otin taksin ja jouduin maksamaan 24 taalaa. Lensin AA:lla ja luulin, että se on suora lento, mutta se kurvasikin Chigagon kautta. Kun lähestyimme Chigagoa, näin lunta ensimmäisen kerran tänä talvena, ei sitä paljon ollut, mutta maa oli paikoitellen kuitenkin valkeana. Tunnin jaloittelu O´Haren kentällä teki hyvää, ja sitten jatkoimme samalla koneella, mutta uudella miehistöllä New Orleansiin, jonne saavuimme kelloja taas kaksi tuntia eteenpäin siirrettyämme iltapäivällä kello 16.35. Airport Shuttle pikkubussi maksoi taas 20 taalaa ja kiersi monta hotellia, ennenkuin heitti minut viimeisenä hostelliini, India Haussiin.

Venice Beach 2

Venice Beachin rantakadulla aina sattuu ja tapahtuu, tässä muutamia tämän päivän kohokohtia.

Venice Beach

Muutin tänään muutaman kilometrin etelään, Venice Beachille, ja aivan meren rannalle. Täällä näyttää lähes samanlaiselta kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin täällä viimeksi kävin.
Tapasin taas pitkästä aikaa suomalaisen kaverin, Jeren. Hän on asunut tässä samassa meren ranta hostellissa, jonne muutin, jo kaksi viikkoa. Hotellin johtajatar, Kerry, on alunperin Israelista, ja kuten kuvasta näkyy hän pitää suomalaisista, ja on suuri Suomen ystävä, mutta Jere on kyllä hänen suosikkinsa. Hän kutsuu minua Mr Finland Senioriksi ja Jereä Mr Finland Junioriksi. Lämmin suhde suomalaisiin johtuu kuulemma osaltaan siitä, että hän on ollut nuorena kiinnostunut rallista, ja suomalainen Hannu Mikkola oli hänen suosikkinsa. Onko Hannu Mikkolalla joku rallikuskikoulu Suomessa? Jos sellainen on, niin Kerry olisi tulossa sinne heti kun kiireiltään ehtii!

Santa Monica

Santa Monica kuuluu nykyään Los Angelesiin. Aikoinaan se on ollut itsenäinen kaupunki. Sieltä on aikamoinen matka Lossin keskustaan eli downtowniin, joka on siis sisämaassa. Santa Monica on meren rannalla, siellä on kuuluisa parin mailin pituinen beach, ja Pier eli laituri, joka täytti viime vuonna 100 vuotta. Laiturilla on eräänlainen tivoli ja paljon ravintoloita, ja se on ainoa silmänkantamattomiin näkyvissä oleva laituri. Veneitä siellä ei kyllä ole, niitä on taas lähes silmänkantamattomiin muutama kilometri etelään olevassa Marina del Reyn rakennetussa venesatamassa. Siellä voivat rikkaat ihailla alhaalla talojen edessä pitkissä laitureissa olevia veneitään rivi-ja kerrostalojensa parvekkeilta ja terasseilta.

Los Angeles

Lähdin tänään sateisesta Seattlesta ja lensin aurinkoiseen Los Angelesiin Alaska Airlinesin 737:lla.
Tai oikeastaan en tiedä käynkö koko Lossin downtownissa ollenkaan, vaan aion asua ja oleskella täällä Santa Monicassa ja ehkä korkeintaan muuttaa muutamaksi päiväksi Venice Beachille.
Tässä on muutamia kuvia Santa Monican kävelykadulta, 3rd Streetiltä, ja ylimpänä kuuluisa Santa Monica Pier.

Pike Place Market

Kävin tänään Pike Place Marketilla, päivä siellä oli mukavan vilkas ja tapahtumarikas!