Oikea miljonääri?!

Nuorena poikana haaveenani oli tavata miljonääri. Kun olisi tultu kavereiksi, olisin pyytänyt häneltä vähän avustusta, ehkei ihan miljoonaa sentään, mutta muutaman kymppitonnin ehkä kuitenkin, jotka olisivat hänelle pikkurahaa.

Nyt olen tavannut ihan oikean amerikkalaisen miljonäärin, Richardin, ja ilmeisesti hän pitää minua jonkinlaisena ystävänäänkin, sillä eilen aamulla sattumalta tavattuamme, hän tervehti minua sanomalla "Hello Toivo, my friend, how are you?" Hän istui kantakapakassaan, Ocean Driven varrella olevassa Foxcafeessa, ulkona kadun varren pöydässä auringon aamusäteiden lämmittäessä hänen selkäänsä. Istuuduin pöydän toiselle puolelle, ja hän kysyi heti mitä haluan aamiaiseksi. En kehdannut kuitenkaan pyytää muuta kuin tuoremehun, sillä olin jo syönyt jotain aamiaiseksi hostellissani.

Richard ei ole todellakaan vaatimaton, hän ei pidä kynttiläänsä vakan alla. Nytkin hän jaksoi kehua itseään lähes yhteen menoon aamuyhdeksästä puoleenpäivään. Ja naapuripöydässä istunut kanadalaispariskunta sai myös kuulla kaiken hänen rikkaudestaan, neroudestaan, tyttöystävästään ja shamppanjaseikkailustaan.

Sitten hän alkoi tilata ensin minulle, ja sitten myös kanadalaisille, mimosaa: shamppanjaa ja orangea, samalla varmistaen sen, että jaksamme kuunnella hänen juttujaan. Ja kuten sanottua sitä juttua piisasi kolmatta tuntia, eikä hän tosiaankaan ollut turhan vaatimaton, saimme kuulla kuinka tyttöystävälle oli opetettu mitä on nerous ja kuka on nero, "genius", ja että hän ei itseasassa olekaan miljonääri, vaan biljonääri, samoin kuin isänsä, joka on 91-vuotias ja asuu alempana South Beachillä, jossa hänellä on erään ison talon koko kerros, 5 makuuhuonetta, oma hoitaja, ja limusiini käytössään.
Richard itse asuu Miami Beachin eteläkärjen edustalla sijaitsevalla Fisher Islandilla, jossa asuu muitakin miljonäärejä, ja joka on kai sitten jonkinlainen Miamin Kaskisaari.
Omien sanojensa mukaan hän oli MIT:n nuorin piieitsdii, "I had PhD in computer sciences before I was 20", ja moneen kertaan hän todisteli, kuinka MIT on paljon parempi kuin Harvard, jota yleensä pidetään Amerikan hienoimpana yliopistona.
Vaikka Richard on kyllä hyvä kertoja, ja vähän ironinenkin itsestään puhuessaan, niin täytyy kyllä tunnustaa, ettei sitä itsensä kehumista niin kauaa olisi jaksanut kuunnella ilman tätä mimosa tarjoilua!

Jaa niin, sitten vielä se hänen shamppanjaseikkailunsa. Hän oli eräänä iltana istunut tuossa läheisessä Mango´s ravintolassa, ja innostunut tilaamaan shamppanjaa, eikä ihan mitä vaan shamppanjaa, vaan Cristallia. Minä olen aina pitänyt domppista, Dom Perignonia, hienoimpana shamppanjana, mutta ilmeisesti Louis Roedererin Cristal on sittenkin vielä hienompaa ja kalliimpaa. Se oli aikoinaan jo Venäjän keisari Aleksanteri 2. suosikkimerkki. Joka tapauksessa Richard innostui juomaan sitä, ja sehän maksaa kaupassakin jo pari sataa pullo, ja tässä ravintolassa sen hinta oli 600 taalaa pullo. Pari pulloa meni kevyesti muutaman tyttösen avustuksella, ja samoin kolmas, mutta neljännen pullon avaamista hän ei enää muistanut, vaan heräsi seuraavana aamuna jokun valtavan ison mustan miehen sohvalta. Hän oli sammunut neljännen pullon avaamisen jälkeen, ja ravintolan portsari, Mambo, oli kantanut hänet läheiseen kotiinsa.
Nyt olisi vaan maksettava se eilisen illan lasku, 2400 dollaria. Mutta Richard ei löytänyt mistään lompakkoaan. Lasku pitäisi kuitenkin maksaa, ettei ravintola ilmoita asiasta poliisille. Niinpä Richard meni isänsä luo ja pyysi tältä 2400, mutta isä halusi ensin kuulla mistä syystä hän tarvitsee sen rahan. Ja kun Richard lopulta kertoi koko jutun, niin isä sanoi, että tämä saa olla opetuksena sinulle, selvitä itse asia, eikä antanut mitään. Sitten hän soitti tyttärelleen, ja pyysi summaa tältä, mutta tytär sanoi, ettei hän voi noin suurta summaa ottaa yhteiseltä tililtään, joka hänellä on miehensä kanssa ilman tämän lupaa. Ja koska mies on kirurgi, ja parhaillaan tekemässä pitkää leikkausta, hänelle ei voi soittaa. Joten ei tullut rahaa sieltäkään. Sitten hän meni pankkiinsa, jossa hän oli asioinut monta vuotta ja yritti saada rahaa sieltä, mutta virkailijat pyysivät tietenkin saada nähdä hänen paperinsa, mutta nehän olivat siellä kadonneessa lompakossa. Hän kutsui paikalle pankinjohtajan, jonka oli tuntenut 5 vuotta. Johtaja tuli, ja sanoi "Richard, old friend, how are you?" "Not so fine today, and your people don´t give me my money."
"What, why, give him his money!" Mutta kun selvisi, ettei Richardilla ollut mitään ID:tä, niin pankinjohtajakin sanoi "Sorry Richard, but our rules are that we have to see first somekind of ID, even I can get fired if somebody tells I don´t follow the rules". Ja niin ei tullut rahaa sieltäkään, vaikka tilillä oli miljoonia. Näin ainakin Richard kertoi meille aivan vakavalla naamalla.

Lopulta Mambo oli Richardin mukaan pelastanut hänet pulasta ja maksanut 2400 laskun omalla kortillaan. Ja sitten joskus viikon päästä, kun Richard oli saanut uudet korttinsa, hän maksoi Mambolle kaiken tuplana takaisin.

Kävin muuten tänään chekkaamassa Mango´sissa Cristallin hinnan, ja se on sen 600, Dom Perignon on vain 375, mutta yllättävää kyllä kallein pullo shamppanjalistalla on siellä vanha kunnon Keltainen Leski, eli Veuve Clicquet, sen hinta on 800 dollaria. Mutta se pullo onkin tupla Magnum eli Jeroboam(3 litraa).