perjantai 1. tammikuuta 2010
La Fête du Nouvel An 2010
Illalla muut tulivat veneretkelta, ja alkoi uuden vuoden juhlien valmistelu. Luututtiin terassin ja keittion lattiat. Ja kaytiin kaupassa hankintamatkalla. Ja kaikki maksoivat yhteiseen kassaan 3000 frangia, eli noin 30 euroa. Meita oli taalla 8 talon asukasta, koska Remy oli siella jossain toisella saarella, Guillaume oli saanut kutsun jonnekin paikallisten polyneesialaisten juhliin, jossa kuulemma grillataan kokonainen possu, ja Amalia lahti jo eilen takaisin Amerikkaan.
Vieraita tuli 8, joten meita oli laskujeni mukaan yhteensa 16 taalla juhlimassa uutta vuotta.
Kun vieraat tulivat, niin he tervehtivat aina kaikkia jo talossa olevia. Naisvieraat painoivat ensin oikean, sitten vasemman poskensa tervehdittavan poskea vasten, nain seka miehille, etta naisille. Miesvieraat tekivat samoin naisille, mutta miehia he tervehtivat urheilijoiden tapaan lyomalla avoimen oikean kammenen tervehdittavan avointa oikeaa kammenta vasten, kaksi kertaa perakkain.
Aluksi juotiin kaljaa, paikallista Hinano Tahitia, ja syotiin sipseja ja pahkinoita. Sitten myohemmin yolla, tytot tarjosivat voileipia, he olivat panneet pienten leivan palasten paalle mustaa ja punaista kaviaarin tapaista matia, ja tehneet kylmasavulohi leipia, lohi oli muuten Skotlannista, seka patee leipia. Boolia oli tarjolla, ja se oli aika vahvaa, Tahitin rommi maistui vahan lapi.
Sitten kun kello tuli 12, avattiin shamppanja pullot, kaksi puolentoista litran magnum pulloa, toinen vaaleanpunaista ja toinen tavallista. Sitten tarjottiin viela uuden vuoden kakkua, suklaa-kermakakkua.
Sitten halattiin kaikkia ja toivotettiin hyvaa uutta vuotta. Ja pojat alkoivat hyppia uima-altaaseen, ja remuta kuin 15 vuotiaat. Sinne altaaseen minakin keskella yota lopulta paadyin.
Minun piti pitaa puhekin kaikille, ja odottelin, etta tietokoneista soitettu musiikki olisi valilla pantu vahan hiljaisemmalle, mutta kun niin ei tapahtunut tama puhe jai pitamatta: "Mesdames et Monsieurs, j'ai soixante cinq ans et je suis grandpère, mais je me sens aujourd'hui comme si j'avais quinze ans chez vous. Merci!" Ei siina varmaan mitaan menetetty, vaikka se puhe jai pitamatta. Sita paitsi nyt aamulla olen hyvin tyytyvainen, etten ole 15, vaan olen suht terve kuuskymppinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvää alkanutta Uutta vuotta reissumiehelle toivottelen.
VastaaPoistaTahiti kelpais juuri nyt mullekin. Täällä on himputin kylmää ollut jo parisen viikkoa ja luntakin viskoo aika tiheään.
Kiitos, hyvää vuotta sullekin. Olihan siellä lämmintä, mutta oli siellä omat ongelmansa sielläkin. Kyllä sitä toisaalta osaa arvostaa taas Suomeakin eri lailla.
VastaaPoista