maanantai 25. tammikuuta 2010

Onni onnettomuudessa

Viime viikonloppuna sattui pari pienta haaveria. Huomasin yllattaen, aurinkolaseistani oli toinen linssi kadonnut. Se oli aika halpa juttu, uudet maksoivat alle 10 taalaa.
Mutta sitten tama tietokoneeni, laptoppini jamahti, niin ettei mitaan tapahtunut vaikka painoi mita. Sammutin koneen sitten vakisin painamalla poweria niin kauan, etta kone sammui.
Mutta se ei suostunutkaan sitten enaa starttaamaan uudelleen, vaikka mita teki. Sen vuoksi olen ollut hiljaa, koska koneeni on ollut korjattavana koko viikonlopun. Tanaan sain sen takaisin 80 dollaria maksettuani. Onneksi se sentaan saatiin toimimaan, mutta mitaan vanhaa tietoa ei ole nakyvilla, toivottavasti kaikki vanhat tiedot ovat viela jossain kovalevyn sisuksissa.
Seuraavaksi yritan saada nama suomenkielen pilkut nakyviin.
Ja muutenkin tassa on opettelemista, koska sain nyt tahan uuden Windows Vista ohjelman.

Haa, tämähän oli helppoa saada nämä äät ja ööt paikoilleen. Täytyy nyt tutustua paremmin tähän Vistaan ja kirjoitella sitten lisää.

4 kommenttia:

  1. Moro
    Kaikki ns. asiantuntijat sanoo, että vista on syvältä ja ettei sitä olisi pitänyt asentaa ollenkaan.
    Minäkin kun ostin uuden koneen niin tähän asennettiin xp, kun windows 7 ei ollu vielä valmis.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä Vistakin tuntuu toimivan, mutta onhan tässä kuitenkin vähän eroakin xp:hen ja siis opettelemista.
    Huolestuttaa vaan, kun niitä vanhoja tietoja ei saatu mitään siirrettyä tänne, että jos ne tuhoutuvat lopullisesti kun päälle tulee uutta tietoa. Siellä oli mm noin 300 kuvaa!

    VastaaPoista
  3. Richardille terveiset ja neuvo, että kotiin kannattaa laittaa kassakaappiin pieni vararahasto! - heh!
    Kyllähän Vistakin toimii, puoli vuotta sitten kaikissa meillä myytävissä koneissa oli se käyttiksenä - sanovat kyllä, että "susi jo syntyessään". Mulla kyllä myös tässä läppärissä se.
    Osaaja saattaa kyllä kuvat löytää, eihän se ne tiedostot mihinkään katoa, jos ei kiintolevyä ole vaihdettu.
    Mukavaa jatkoa täältä jääkaudesta. Nyt jo kuukauden pakkanen paukkunut ja puuliiterikin näyttää aika tyhjältä!

    VastaaPoista
  4. Täytyy näyttää konetta Richardille, kun se kerran on oikein compuutteritiedon tohtori ja oikein sieltä MITistä.

    VastaaPoista