Tietokoneeni on taas reistaillut, ja se oli korjattavana taalla, mutta samalla havis kaikki uudet kuvat. Lahdemme joka tapauksessa huomenna purjehtimaan Atlannin yli, joten tauko taalla blogilla vaan jatkuu, koska seuraava mahdollisuus puhelin- ja internet yhteyteen voi olla vasta noin kolmen viikon kuluttua Azoreilla, jos emme poikkea Bermudalla.
Tässä on muutama kuva 1. legin päätösjuhlista.
Ajatus Atlantin ylittämisestä purjelaivalla on todella kiehtova. Omalla kohdallani taitaisi tosipaikan tullen mennä "pupu pöksyihin"!
VastaaPoistaToivotan hyviä tuulia ja reipasta matkantekoa Azoreille! Muutama vuosi sitten reissailtiin siellä Leenan kanssa Sao Miguelin saarella. Tosi kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Kuuluisin purjehtijoiden pysähdyspaikka tosin taisi olla naapurisaarella, jonne emme silloin saaneet lentoja.
Minulla on ollut sitkeästi jonkinlaisia meritaudin oireita kannen alla aina kun merekäynti on ollut vähän kovempaa. Siksi olin jo päättänyt keskeyttää purjehdukseni täällä Bermudalla, mutta sitten kokeilin sitä laastaria korvan taakse, ja se tuntui auttavan jokin verran, ja niin päätin kuitenkin jatkaa.
VastaaPoista