torstai 11. maaliskuuta 2010

Bermuda





























Eilen illalla saavuimme Bermudalle. Tuuli oli koko matkan aika heikkoa, ja niinpä muutaman viime tunnin tulimme taas moottorilla.
Helena on pienen St. Georgen kaupungin laiturissa. Se on Bermudan vanhin kaupunki, perustettu jo vuonna 1612. Tähän aikaan vuodesta täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
Osa kaupoista onkin suljettu talveksi.
Valtameripurjehdus ei ole mitään lastenleikkiä, se tuli ilmi jo tällä lyhyellä viikon purjehduksella St.Martinilta tänne Bermudalle. Yhden keski-ikäisen miehen mielenterveys järkkyi jo muutaman päivän purjehduksen jälkeen, ja oikeastaan meidän muiden on häntä kiittäminen, että tulimme tänne Bermudalle, emmekä lähteneet suoraan Azoreille. Jätimme hänet tänne lääkärin hoitoon. Ja täällä on talvella niin vähän tapahtumia, että tästä kerrottiin jopa paikallisradion uutisissa.
Kännykkäni näyttö hajosi, kun se oli pudonnut sängyn ja seinän väliin, joten nyt minuun saa yhteyden vain sähköpostin kautta silloin kun olemme satamassa ja internet yhteys toimii.
Lähdemme täältä huomenna, ja meidän pitäisi olla Azoreilla tuulista riippuen 25-27 päivä.
4.3.
Ensimmäinen yö pitkällä matkalla. Purjehdimme myötätuuleen ja se on varsinaista "sunnuntaipurjehdusta" koko päivä.
5.3.
Tänä aamuna taivaanranta oli aivan mustanaan, ja puolenpäivän aikoihin alkoi vettä sataa oikein kunnolla, mutta ei se kuuro kauaa kestänyt. Kapteeni piti tiedotustilaisuuden ja kertoi, että yhden oppilaan mielenterveys järkkynyt, ja kyseinen henkilö on yrittänyt huudella maydaytä radioon ja muuta sellaista. Häntä on vahdittava vuorokauden ympäri, ja jätämme hänet sitten Bermudalle. Meidän hytissämme on lisäksi Möykky ollut pari päivää vuodepotilaana.
Minullakin on meritaudin oireita.
6.3.
Aamulla herätessä ihan hyvä olo, mutta varmuuden vuoksi luen Beatricelta saamani laastareiden
käyttöohjeet. En kuitenkaan ainakaan vielä ota niitä käyttöön, sillä ohjeissa sanottiin, että sillä voi olla haitallisia vaikutuksia prostata ongelmista kärsiville.
7.3.
Laitoin aamulla laastarin korvan taakse, ja aluksi tuntui, että se auttaisi.
8.3.
Kun istuin puoli tuntia messissä aamulla, niin huomasin, että ei se auttanut, se laastari, vaan paha olo tuli taas. Sen vuoksi aloin jo harkita purjehduksen keskeyttämistä ja jäämistä Bermudalle. Ei tuulta juuri ollenkaan, silti huono olo. Matkaa Bermudalle 300 mailia.
9.3.
Alkaa olla jo aika viileää ulkona. On pantava villapaita sadetakin alle, ja pitkät housut sadehousujen alle. Aurinko kyllä lämmittää, mutta tuuli tuntuu kylmältä. Tänään parempi olo.
10.3.
Tulimme tänään iltapäivällä Bermudalle, ja saimme laituripaikan hiljaisessa St. Georgen pikkukaupungissa. Ambulanssi kävi hakemassa potilaamme. Päätin jatkaa purjehdusta.
11.3.
Lähdin bussilla saaren pääkaupunkiin, Hamiltoniin. Matka sinne kesti puolisen tuntia. Yhdessä Tokon ja Möykyn kanssa etsimme veneilyvaate liikettä, ja lopulta sen myös löysimme. Ostin varusteita Atlannin ylitystä varten: kumisaappaat, pitkät kalsarit ja hanskat.
Sitten menimme pitkälle lounaalle Flanagan´s Irish Pubiin.
Illalla St.Georgessa osa porukasta lähti juhlimaan paikalliseen minijahti klubiin. Joke ja Joni olivat vauhdissa, ja olivat kilistäneet kapakan kelloakin, kuten tapana on kun tarjotaan kierros kaikille. Ja sen jälkeen ystäviä ja selkään taputtajia oli riittänyt ja kapakan omistajakin oli innostunut tarjoamaan kierroksen ja Bermudan-Kuopion ystävyysseura oli alustavasti perustettu.
12.3.
Lähtö Atlannille piti tapahtua tänään kello 14, mutta matkaan oli tullut mutkia potilaamme takia.
13.3.
Tiedonantotilaisuus laivalla kello 17. Saimme vihdoin luvan lähteä, kun Suomen ulkoministeriö oli ollut yhteydessä Bermudan viranomaisiin.
Ilma on kurja, vettä sataa ja tuulla rujuaa. Kovassa vastatuulessa saimme Helenan irti laiturista, kun Pertsa työnsi ja veti dingillä Helenan keulaa, keulapotkurin lisäksi.
Alkoi aikamoinen rynkytys, eikä laastarista ollut enää mitään apua. Yrjöt lensi illalla reelingin yli,
ja se helpotti hetkeksi, ja olin ihan normaalisti ruorissa vahtivuorollamme 20-24.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti