Uusi ilme

Eilinen parturi reissuni oli historiallinen. Ensimmäisen kerran lähes viiteenkymmeneen vuoteen korvani ovat paljaana. Olen teini-iästä asti hävennyt korviani, jotka ovat mielestäni liian ulkonevat. Mutta äskettäin luin eräästä lehdestä, että joku nainen oli rakastunut miehensä isoihin korviin. Ja olihan Kaapeli Kallella eli Clark Cabellakin isot hörökorvat. Se eilinen hoitokuuri ei muuten paljon maksanut, parturi poika teki lähes tunnin töitä 200 bathilla eli 4 ekellä, ja tyttöjen tekemät kynsihoidot 100 bathia kumpikin, kallein oli kasvohieronta, ilmeisesti siihen kuluneiden rasvojen takia, se oli 350 bathia.
Illalla kävin muuten vielä kokovartalohieronnassa pitkästä aikaa, edellisen kerran varmaan myös täällä Bangkokissa noin 10 vuotta sitten. Muistan vielä sen paikan nimenkin, se oli Marble House. Ja siellä hierojatytöt muun muassa kävelivät varovasti jalkojesi ja selkäsi päällä näin lisätäkseen hierontansa tehoa. Tällä kertaa kävely miesten päällä ei kuulunut kuvioon, mutta sain muuten tosi hyvän, ja öljyisen käsittelyn. Tunnin hieronta maksoi 350 eli 7 euroa. Nuorempana en oikein osannut arvostaa hierontaa. Olin omasta mielestäni liian luiseva, jotta olisin voinut pitää siitä. Mutta nyt alan osata todella nauttia siitäkin.

Kun olin äsken aamiaisella Elefant kuppilassa, joka tuossa aivan vieressä, niin 3-pyöräisellä mopolla ajoi ohi ilmeisesti roskakuski, joka torveaan töräyttäen ilmoitti, että nyt vois pientä maksua vastaan heittää roskat kärryyn. Hetken päästä katua alas ajoi mies 3-pyöräisellä polkupyörällä, jossa oli lava edessä ja se täynnä kananmunia. Kyllä täällä palvelu tuntuu pelaavan, munatkin tuodaan kotiovelle!

Bangkok is hot

Nyt kun alan kirjoittaa tätä, olen Bangkokissa Soi 1 Guesthousessa ja kello on 13.20 paikallista aikaa. On perjantai 13. päivä marraskuuta 2009. Olen onnellisesti, kuumassa, ystävällisessä ja
ennestään vähän tutussa ja turvallisessa Thaimaassa.

On tapahtunut paljon sen jälkeen kun lähdin HK:sta, yllättävän monta läheltä-piti tilannetta, ja muutama lähes katastrofi, ja ainakin yksi kunnon moka.

Nousin eilen aamulla ylös kahdeksalta. Kaikki muut huoneessa nukkuivat, ja samoin ilmeisesti myös muissa huoneissa. Meidän huoneen pojat pelasivat edellisenä iltana korttia ja pyysivät minuakin mukaan, mutta kieltäydyin. He pelasivat ja joivat kaljaa varmaan aika myöhään, sillä kun menin puolenyön aikaan nukkumaan, he vain siirtyivät jatkamaan peliä oven taakse eteiseen.
Kun menin alas kadulle, lähes kaikki kaupat oli vielä suljettu, raskaat peltisuojukset oli vedetty alas, mutta onneksi muutama ruokapaikka oli jo auki. Tilasin paikallisen aamiaisen, johon kuului
pieni kinkkumunakas, riisiä ja teetä. Se maksoi 160 HK$ eli noin 1 euro 60 senttiä, sanoisin, että
aika edullista. Sitten takaisin majapaikkaan, kävin toaletissa, keräsin kamppeeni ja olin lähteä matkaan. Olin jo painanut hissin ja hissi tuli ja ovi avautui, kun muistin, että minulta puuttuu nimilappu kassistani. Palasin takaisin huoneeseen etsimään sitä. En löytänyt sitä, mutta sen sijaan löysin kännykkäni, jonka olin ilmeisesti vahingossa laittanut hetkeksi sängylle pakatessani tavaroita. Ja sinnehän se olisi jäänyt, kunnes jossain vaiheessa olisin huomannut, että se ei olekaan mukanani.
Sitten uudelleen hissille ja ulos kadulle. En ollut varma miten pääsisin lentokentälle, mutta ajattelin mennä samalla bussilla, A 11, millä olin tullutkin. Pitäisi vain löytää pysäkki. Kun menin kadulle, jota pitkin bussi oli tullut, huomasin,että se onkin yksisuuntainen. Hiki alkoi jo tulla pintaan ja repun remmit alkoivat painaa, kun vihdoin löysin oikean pysäkin.
Bussi tuli, maksoin 20 HK$ ja menin istumaan yläkertaan eka riville. Opin eilen tullessani, että täällä on parasta olla tasaraha. Kun nousin kentällä bussiin, huomasin, että normaali taksa on 40, mutta senioreille (yli 65) vain 20. Tarjosin kuskille 50 ja oletin, että saan takaisin 30, mutta
kuski sanoi "go change" ja osoitti kentälle. En jaksanut lähteä enää mihinkään, joten työnsin vaan viiskymppisen koneeseen ja odotin edes kymppiä takaisin, mutta kuski näytti kädellään, että se on tasaraha ja sillä siisti.
En voinut olla kiinnittämättä huomiotani kuskien ajotapaan täällä, varsinkin taksikuski eilen illalla ja bussikuski nyt aamulla ajoivat inhottavan nykivästi. Kauhea kaasutus ja sitten jarrut pohjaan, ja sama uudelleen ja uudelleen. Veikkaan, että Hong Kongista ei kannata ostaa käytettyä autoa.
Ja toinen juttu on ilmastointi. Ulkona on kuuma kuin hornassa, ja sisällä kylmä kuin ryssän helvetissä. Sama vika muuten ainakin Amerikassa, ja myös täällä Bangkokissa. Ulkona kävellessä on niin kuuma, että paita tarttuu kiinni ihoon, mutta kun menet sisälle jonnekin,
kauppaan, junaan, taksiin tai bussiin, niin ilmastointi on niin täysillä, että muutamassa minuutissa alkaa paleltaa. Nytkin bussin ilmastointi puhalsi täysillä kylmää ilmaa, eikä suuttimia
saanut suljettua, joten hain villapaitani laukusta ja puin sen päälleni.

Kentällä minulla oli hyvin aikaa, joten kirjoittelin siellä eilisen jutun ja sitten pari tuntia ennen koneen lähtöä menin chekkaukseen. Siellä ilmeni, että minulta puuttuu yksi lentolippu. En ollut
lainkaan huomannut tarkastaa, että lippuja on joka välille, katkeamaton ketju. Minulta puuttuu
lippu välille BKK-DPS, eli Balin lippu. Virkailijat sanoivat, etä he eivät voi ottaa minua koneeseen, koska minulla ei ole lippua pois Thaimaasta. Enää puoli tuntia aikaa koneen lähtöön, joten ei siinä muu auttanut kuin ostaa täysinmaksava lippu sille välille, ja yrittää ehkä myöhemmin vaihtaa se halvempaan. Se oli kallis pieti, kallis unohdus, 7934 HK$ eli noin 800 euroa!
Sitten uudelleen chekkaukseen, josta sain tarkastuskortin. Panin sen passin väliin ja takataskuun, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin juoksemaan koneelle. Siitä muodostui varsinainen "via dolorosa", vaikeuksien tie. Ensin kahdella junalla muutama minuutti, sitten kahdet rullaportaat ja sitten juosten portille. Aloin kaivaa tarkastuskorttia takataskusta, mutta sieltä löytyi vain passini, onneksi sentään se, mutta kortti sen välistä oli ilmeisesti jäänyt jonnekin matkalle. Kerroin tilanteen porttivirkailijoille ja he ottivat vain passini ja menivät tietokoneelle ja printtasivat uuden kortin. Siunattu tietokone! Ja onneksi se oli vain tarkastuskortti, eikä passi, sillä muuten matkani olisi voinut päättyä tähän. Siirryin koneeseen viisi minuuttia ennen lähtöä! Mutta kone lähti tarkalleen ajallaan.

Lentomatka sujui mukavasti ja Thain palvelu oli erinomaista. Kone oli vanhempi kuin Finnairin,
mutta ihan hyvä tällaiselle lyhyelle välille. Juomatarjoilu alkoi heti nousun jälkeen, ja ruokaa seurasi taas juomakärry, viinit isoista pulloista, kahvin jälkeen konjakit isosta pullosta. Tämä siis
turistiluokassa. Mutta täytyy tietenkin muistaa, että täkäläiset eivät paljon alkoholia juo. Kun olin HK:n kentällä syömässä eräässä kuppilassa ennen koneen lähtöä, niin kiinnitin oikein huomioni siihen, että vaikka paikka oli aivan täynnä, lähes sata henkeä, kaikilla oli vain vesilasi edessään, vain minulla oli kaljapullo pöydässä. Ja henkilökuntaa riittää. Palkoista en sano mitään.

Bangkokin kentällä aloin katsella, mistä pääsisin bussilla kaupunkiin. Kiertelin hiki hatussa terminaalin edessä, kunnes sattumalta törmäsin bussiin, joka oli ilmastoitu ja joka maksoi vain 150 bahtia eli 3 euroa. Joiltakin on kuulemma onnistuttu huijaamaan 1000 bahtia taksimatkasta
kaupunkiin, minulle kerrotaan myöhemmin uudessa majapaikassani. Bussi ajaa uutta pikatietä,
mutta matka kestää silti yli tunnin.

Matkalla tapasin Faisalin, joka on töissä italialaisten tänne perustamassa orpokodissa. Hän on syntynyt Kanadassa ja Kanadan kansalainen, mutta hänen vanhempansa ovat Pakistanista.
Orpokodin virallinen nimi on Camillan Social Center Rayong, St.Camillus Foundation of Thailand.

Asun siis tällä hetkellä youth hostellissa eli nuorisoretkeilymajassa,jonka nimi on Soi1Geusthouse
Yksi yö täällä maksaa 350 bathia eli 7 euroa. Aluksi olin neljän hengen huoneessa, jossa oli vain
nuori tyttö ja poika Australiasta minun lisäkseni. Ensi yöksi vaihdoin isompaan huoneeseen, jossa on parempi ilmastointi, mutta kymmenkunta sänkyä.
Huoneet ovat täällä siis pieniä ja täynnä sänkyjä, mutta alakerrassa on baari tai sosiaalinen tila, joka on iso ja jossa on tilaa tavata muita täällä asuvia ja käyttää tietokonetta.

Majapaikan nimi tulee kadusta, jonka nimi on Soi 1 eli asun siis soivan vierastalossa. Lähdin aamiaisen jälkeen kävelemään tätä katua ja yksi tyttö vinkkasi minut hoitoon. En ole koskaan ollut tällaisessa täyshoidossa. Poika leikkasi ensin tukkani ja partani ja sitten kaksi naista leikkasivat ja hoitivat kynteni, sekä varpaan että sormien, ja sen jälkeen minun piti saada kasvohirontaa, mutta sain lisäksi naamaani hyvältä tuoksuvia rasvoja.

Ai niin, unohdin kertoa, että eilen illalla, kun yritin etsiä Big Johns Backpacker Hostellia, jonka kuulin myöhemmin lopettaneen toimintansa, niin satuin saamaan taksin, joka varmasti eräs Bangkokin hauskimpia, jos ei hauskin. Lyhyen matkan aikana hän ehti kertoa lähes koko elämän tarinansa ja udella minun, ja esitellä kännykästään lapsensa ja vaimonsa. Lopuksi panimme melkein tanssiksi, kun hän pani musiikkivideonsa pyynnöstäni päälle. Muistan, että hänen nimensä oli Mr. Aran, ja hän oli 36 vuotias, ja varsinainen elosalama.

Aamulla kun lähdi kulkemaan nykyistä "kotikatuani", Soi 1, huomasin, että täällähän on elämää vähän toiseen tapaan kuin Vehkojan Niemisentiellä. Hedelmiä ja muuta syötävää on tarjolla kärryistä koko päivän, viidellä bathilla, noin 10 senttiä, olisin saanut juuri paistetun riisikakun.
Hedelmät ovat vähän kalliimpia, ostin varttikilon papayaa ja melonia ja se maksoi 17 bathia eli noin 30 senttiä. Toisellapuolella katua oli suutari ja räätäli ompelukoneen kanssa puun alla varjossa.

Hong Kong on nähty

Hong Kong on nähty ja kevyeksi havaittu. En voi sanoa niinkuin Caesar, että "veni, vidi, vici" eli tulin, näin ja voitin. Minun on pakko sanoa, että tulin, näin ja petyin. Suurin osa ihmisistä on jotenkin alistuneen tuntuisia. Vierasta katsotaan vähän alta kulmien, mutta suurkaupunkien tapaan, mitään ei sanota. Silloin tällöin sentään jonkun vastaantulijan kasvoilla häivähtää hymy.

Eilen tapasin Couch Surfing tuttuni, Rosarion. Ajelimme ensin ratikalla keskustaan, ja sitten sieltä bussilla Peak´ille, korkealle vuorelle, jolta oli upeat näköalat yli koko Hong Kongin. Takaisin alas tulimme jollain köysiratasvaunulla.
Melkein kaikki bussit ja ratikat ovat täällä muuten kaksikerroksisia. Lieneekö jäänne englantilaisten ajalta, vai vaan pakon sanelema juttu, kun näin paljon ihmisiä elää näin pienellä alueella.
Jotenkin mieleeni tuli äsken Gibraltar, jotain samankaltaisuutta näillä paikoilla on, vuoristomaise
man lisäksi, vaikka täällä ei olekaan niitä inhottavia apinoita eli paviaaneja.
Söimme illallisen siellä huipulla, ja Rosario tilasi kiinaksi ruuat meille. Halusimme molemmat kalaa, josta oli upeat värikuvat ovella. Kuitenkin tarjoilijapoika toi meille "väärät" annokset, kummallakaan ei ollut lohta. Rosario kävi vaihtamassa omansa, mutta minä tyydyin Caesar-
salaattin paniinilla.
Sitten hyppäsimme taksiin, ja vaikka täällä ei ole pelkoa ylihinnoittelusta, kaikissa takseissa on
mittarit ja taksat ovat halpoja, niin silti täällä törmää yllättäviin vaikeuksiin. Rosario höpötti kuskin kanssa kiinaa, pyysi majapaikkani käyntikortin, jota he yhdessä tutkivat, mutta mitään selvää ei tuntunut tulevan. Minua alkoi hymyilyttää, että tällä pikku pläntillä koko ikänsä
asuneet, eivät osanneet suunnistaa lähes kaupungin keskustassa olevaan osoitteeseen!
Ei puhettakaan mistään GPSistä täällä! Lopulta taksi lähti matkaan ja heitti Rosarion jollekin
bussipysäkille ja minut kylläkin Kings Roadille, jossa majapaikkani oli, mutta ainakin sata metriä
sen ohi ja väärälle puolelle vilkasliikenteistä katua.

Majapaikkani täällä oli YesInn, youth hostel, retkeilymaja, jota oikeastaan vähän häpeilin eilen, sillä se vaikutti niin vaatimattomalta ja pieneltä. Se sijaitsi ison kerrostalon 5. kerroksessa. Mutta ei se paljon maksanutkaan, 140 Hong Kongin dollaria eli noin 14 euroa. Yksityishuoneet olisivat olleet vähintään tuplan kalliimpia, eikä niitä ollut vapaanakaan. Minä "asuin" huoneessa, jossa oli 4 kerrossänkyä ja meitä oli 7 poikaa ja yksi tyttö siellä, eli se oli siis " mixed dormitory" eli sekamakuusali. Ja nämäkin makuupaikat tuntuivat olevan kortilla, eilen illalla vastaanoton tyttö joutuin lukuisien puhelinsoittojen lisäksi käännyttämään muutaman yösijan etsijän ovelta, sillä täyttä oli ja tämän hintaisesta majoituksesta tuntui olevan pulaa. Hyvä, että olin varannut paikan netistä jo muutama päivä sitten Suomessa.
Täällä on muuten porttivahti systeemi vielä yleisessä käytössä. Monien hienojen talojen edessä oli porttivahdin pömpeli, jossa usein joku vanhempi mies tienasi lisäeläkettä itselleen. Meidän majapaikkammekin kolmen hissin edessä istui aamusta iltaan harmaapäinen kaveri, joka vahti, kuka hissiin meni ja sieltä tuli. Hän puhui muutaman sanan englantia ja alkoi jo ystävystyä kanssani, ja sanoi aina ohimennessäni minulle "Finland, thousend lakes" ja hymyili päälle.

Eilen aamupäivällä, kun olin päässyt eroon repustani, lähdin kaupungille etsimään terassia, huurteisen (ainakin yhden) kuva mielessäni. Mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Vaikka päällä oli vain t-paita ja shortsit, niin hiki tuli, sillä minkäänlaista juottolaa ei puolen tunnin kävelyllä silmiini sattunut. Lopulta, meren rannalta löytyin hienon hotellin terassi.
Harbour Grandin ovella oli kaksi hienosti puettua turbaanipäistä ovimikkoa. En kehdannut mennä heidän avaamistaan ovista sisään sandaaleissani ja Pori-jazz paidoissani, vaan kiersin takakautta suoraan terassille. Se oli lähes autio, vain yhdessä pöydässä oli yksi pariskunta.
Yritin viittoilla tarjoilijatytölle, mutta hän palveli vain tätä paria, joka ilmeisesti asui tässä
hotellissa. Aloin jo vaipua epätoivoon, sillä olutta teki mieli, mutta paikka vaikutti niin hienolta, että sisälle en näissä tamineissa kehdannut mennä. Onneksi eräs tarjoilija tuli keräämään kuppeja naapuripöydästä ja sain häneltä tilattua Heinekenin, joka maksoi 60 HK$ eli 6 ekeä.
Nyt olin oikeastaan tyytyväinen, että asuin siellä vaatimattomassa majatalossani, enkä täällä
ulkokullattujen ja teeskentelijöitten hienoissa hotelleissa.

Ensimmäinen etappi

Kun lähdettiin Suomesta, niin mittari näytti kai jotain pari astetta pakkasta, mutta täällä oli jo aamulla 26 astetta lämmintä. Hiki nousi melkein heti pintaan ja vaatetta oli vähennettävä. Majapaikkani ei ole kovin ihmeellinen, dormitory tyyppinen. Vaihdoin siellä heti päälle vain yhden
t-paidan ja shortsit sekä jalkaan sandaalit. Silti hiki pukkaa pintaan jo tavallisella kävelyllä, ja myös
aikaero alkaa vaivata, eli alkaa nukuttaa keskellä kirkasta päivää, sillä aikaero on 6 tuntia. Kone laskeutui 8:lta aamulla paikallista aikaa, mutta Suomessa kello oli silloin vasta 02 yöllä. Ja kun koneessa ei oikein saanut nukuttua, niin ihmekkös tuo jos väsy iskee.
Ihmisiä tunkee vastaan joka suunnasta, talot ovat kuin korkeita muurahaiskekoja, sitä todella tuntee itsensä pieneksi muurahaiseksi täällä, yksin vieraalla maalla.

Ensimmäinen matkapäivä

Tässä on HK:n rantaa.
HK:n kerrostalojen kanjonissa.
HK:ssa taksit ovat punaisia Toyota Crowneja.
Maailmanmatkaaja Topi ja lentoemäntä Tiina.
Lähdin siis Finnairin vuorolla Ay-067 tiistaina 10.11.09 Hong Kongiin. Koneen kapteeni oli Lassi Salmi ja purseri Viveca Anthoni. Lensimme lähes 12 kmn korkeudessa noin 850 km/t ja koska matkaa oli 8372 km, niin aikaa siihen meni 9 tuntia 15 minuuttia. Koneen tyyppi oli Airbus A 340
ja siihen mahtuu 269 matkustajaa. Koneiden viihdesysteemit ovat muutamassa vuodessa parantuneet yllättävän paljon. Kaikilla matkustajilla oli nyt omat kuvaruudut, joista voi katsella kymmeniä elokuvia ja muuta videomateriaalia omaan tahtiin, samoin voi soittaa CD-levyjä ja sieltä valita kappaleen, jonka haluaa kuunnella. Ja siellä on nykyään asiaakin, minäkin katselin ja kuuntelin "Classical Destinations"-videoita, joilla kerrottiin Prahassa, Eisenachissa,Toskanassa ja Pietarissa asuneista säveltäjistä ja kirjailijoista. J.S.Bachistakin opin jotain uutta, hän jäi orvoksi eli isä ja äiti kuolivat, kun hän oli 10-vuotias. Mutta se ei siihen aikaan ollut mitenkään tavatonta, sillä 1600-luvulla Saksassa ihmisten keski-ikä oli 22 vuotta!

Mutkia matkaan

Matkaan on tullut yllättäviä mutkia. Minulla on Tapiolan kokovuotinen matkavakuutus, joka maksaa vain noin satasen, mutta muutamista sen rajoituksista en tiennyt. Eli se on voimassa normaalisti vain 3 kk matkan alkamisesta, mutta sen saisi muutettua lisäsopimuksella ja rahalla. Sen sijaan toinen rajoitus, valtameren ylitys, on ehdoton, sitä ei saa muutettua rahallakaan.
Tämän vuoksi kävin viime viikolla Kilroyn matkatoimistossa, joka välittää hollantilaisen Gouda vakuutusyhtiön vakuutuksia myös valtameripurjehtijoille, ja minun matkani vakuutus olisi maksanut 163 euroa, mutta sitten selvisi yllättäen, että he myöntävät vakuutuksia vain alle 60-vuotiaille.
Samalla Hesan reissulla kävin sitten Ifin toimistossa, ja sieltä kyllä saisi tälläinen vanhempikin mies vakuutuksen, mutta arvatkaapa mihin hintaan. Koko matkani vakuutus yli 1000 euroa! Tosin keskittämällä kaikki vakuutukset Ifiin se alenisi 300 euroon.
Tänään aion ottaa selvää Nordean/Trygve-Hansan, Lähivakuutuksen, Pohjolan/Eurooppalaisen
ja Fennian matkavakuutusten ehdoista ja hinnoista.

Ja aivan matkani loppumetreille olen eilen tehnyt pienen taiteellisen lisäyksen:
Cherbourg-Giverny (Claude Monnetin museo) - Pariisi- Helsinki (10.4.2010)

Lähdön hetki lähestyy

Olen päättänyt lähteä matkaan jo ensi tiistaina 10.11. Finnairin Hong Kongin koneella. Kone on kyllä aika täynnä, mutta yritän kuitenkin. Huomasin muuten äskettäin, että Jules Vernen vuonna
1872 kirjoittaman kirjan, Maailman ympäri 80 päivässä, Phileas Fogg kävi myös Hong Kongissa, mutta muuten hänen reittinsä oli aika erilainen kuin minun.