maanantai 9. marraskuuta 2009

Mutkia matkaan

Matkaan on tullut yllättäviä mutkia. Minulla on Tapiolan kokovuotinen matkavakuutus, joka maksaa vain noin satasen, mutta muutamista sen rajoituksista en tiennyt. Eli se on voimassa normaalisti vain 3 kk matkan alkamisesta, mutta sen saisi muutettua lisäsopimuksella ja rahalla. Sen sijaan toinen rajoitus, valtameren ylitys, on ehdoton, sitä ei saa muutettua rahallakaan.
Tämän vuoksi kävin viime viikolla Kilroyn matkatoimistossa, joka välittää hollantilaisen Gouda vakuutusyhtiön vakuutuksia myös valtameripurjehtijoille, ja minun matkani vakuutus olisi maksanut 163 euroa, mutta sitten selvisi yllättäen, että he myöntävät vakuutuksia vain alle 60-vuotiaille.
Samalla Hesan reissulla kävin sitten Ifin toimistossa, ja sieltä kyllä saisi tälläinen vanhempikin mies vakuutuksen, mutta arvatkaapa mihin hintaan. Koko matkani vakuutus yli 1000 euroa! Tosin keskittämällä kaikki vakuutukset Ifiin se alenisi 300 euroon.
Tänään aion ottaa selvää Nordean/Trygve-Hansan, Lähivakuutuksen, Pohjolan/Eurooppalaisen
ja Fennian matkavakuutusten ehdoista ja hinnoista.

Ja aivan matkani loppumetreille olen eilen tehnyt pienen taiteellisen lisäyksen:
Cherbourg-Giverny (Claude Monnetin museo) - Pariisi- Helsinki (10.4.2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti