Hong Kong on nähty

Hong Kong on nähty ja kevyeksi havaittu. En voi sanoa niinkuin Caesar, että "veni, vidi, vici" eli tulin, näin ja voitin. Minun on pakko sanoa, että tulin, näin ja petyin. Suurin osa ihmisistä on jotenkin alistuneen tuntuisia. Vierasta katsotaan vähän alta kulmien, mutta suurkaupunkien tapaan, mitään ei sanota. Silloin tällöin sentään jonkun vastaantulijan kasvoilla häivähtää hymy.

Eilen tapasin Couch Surfing tuttuni, Rosarion. Ajelimme ensin ratikalla keskustaan, ja sitten sieltä bussilla Peak´ille, korkealle vuorelle, jolta oli upeat näköalat yli koko Hong Kongin. Takaisin alas tulimme jollain köysiratasvaunulla.
Melkein kaikki bussit ja ratikat ovat täällä muuten kaksikerroksisia. Lieneekö jäänne englantilaisten ajalta, vai vaan pakon sanelema juttu, kun näin paljon ihmisiä elää näin pienellä alueella.
Jotenkin mieleeni tuli äsken Gibraltar, jotain samankaltaisuutta näillä paikoilla on, vuoristomaise
man lisäksi, vaikka täällä ei olekaan niitä inhottavia apinoita eli paviaaneja.
Söimme illallisen siellä huipulla, ja Rosario tilasi kiinaksi ruuat meille. Halusimme molemmat kalaa, josta oli upeat värikuvat ovella. Kuitenkin tarjoilijapoika toi meille "väärät" annokset, kummallakaan ei ollut lohta. Rosario kävi vaihtamassa omansa, mutta minä tyydyin Caesar-
salaattin paniinilla.
Sitten hyppäsimme taksiin, ja vaikka täällä ei ole pelkoa ylihinnoittelusta, kaikissa takseissa on
mittarit ja taksat ovat halpoja, niin silti täällä törmää yllättäviin vaikeuksiin. Rosario höpötti kuskin kanssa kiinaa, pyysi majapaikkani käyntikortin, jota he yhdessä tutkivat, mutta mitään selvää ei tuntunut tulevan. Minua alkoi hymyilyttää, että tällä pikku pläntillä koko ikänsä
asuneet, eivät osanneet suunnistaa lähes kaupungin keskustassa olevaan osoitteeseen!
Ei puhettakaan mistään GPSistä täällä! Lopulta taksi lähti matkaan ja heitti Rosarion jollekin
bussipysäkille ja minut kylläkin Kings Roadille, jossa majapaikkani oli, mutta ainakin sata metriä
sen ohi ja väärälle puolelle vilkasliikenteistä katua.

Majapaikkani täällä oli YesInn, youth hostel, retkeilymaja, jota oikeastaan vähän häpeilin eilen, sillä se vaikutti niin vaatimattomalta ja pieneltä. Se sijaitsi ison kerrostalon 5. kerroksessa. Mutta ei se paljon maksanutkaan, 140 Hong Kongin dollaria eli noin 14 euroa. Yksityishuoneet olisivat olleet vähintään tuplan kalliimpia, eikä niitä ollut vapaanakaan. Minä "asuin" huoneessa, jossa oli 4 kerrossänkyä ja meitä oli 7 poikaa ja yksi tyttö siellä, eli se oli siis " mixed dormitory" eli sekamakuusali. Ja nämäkin makuupaikat tuntuivat olevan kortilla, eilen illalla vastaanoton tyttö joutuin lukuisien puhelinsoittojen lisäksi käännyttämään muutaman yösijan etsijän ovelta, sillä täyttä oli ja tämän hintaisesta majoituksesta tuntui olevan pulaa. Hyvä, että olin varannut paikan netistä jo muutama päivä sitten Suomessa.
Täällä on muuten porttivahti systeemi vielä yleisessä käytössä. Monien hienojen talojen edessä oli porttivahdin pömpeli, jossa usein joku vanhempi mies tienasi lisäeläkettä itselleen. Meidän majapaikkammekin kolmen hissin edessä istui aamusta iltaan harmaapäinen kaveri, joka vahti, kuka hissiin meni ja sieltä tuli. Hän puhui muutaman sanan englantia ja alkoi jo ystävystyä kanssani, ja sanoi aina ohimennessäni minulle "Finland, thousend lakes" ja hymyili päälle.

Eilen aamupäivällä, kun olin päässyt eroon repustani, lähdin kaupungille etsimään terassia, huurteisen (ainakin yhden) kuva mielessäni. Mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Vaikka päällä oli vain t-paita ja shortsit, niin hiki tuli, sillä minkäänlaista juottolaa ei puolen tunnin kävelyllä silmiini sattunut. Lopulta, meren rannalta löytyin hienon hotellin terassi.
Harbour Grandin ovella oli kaksi hienosti puettua turbaanipäistä ovimikkoa. En kehdannut mennä heidän avaamistaan ovista sisään sandaaleissani ja Pori-jazz paidoissani, vaan kiersin takakautta suoraan terassille. Se oli lähes autio, vain yhdessä pöydässä oli yksi pariskunta.
Yritin viittoilla tarjoilijatytölle, mutta hän palveli vain tätä paria, joka ilmeisesti asui tässä
hotellissa. Aloin jo vaipua epätoivoon, sillä olutta teki mieli, mutta paikka vaikutti niin hienolta, että sisälle en näissä tamineissa kehdannut mennä. Onneksi eräs tarjoilija tuli keräämään kuppeja naapuripöydästä ja sain häneltä tilattua Heinekenin, joka maksoi 60 HK$ eli 6 ekeä.
Nyt olin oikeastaan tyytyväinen, että asuin siellä vaatimattomassa majatalossani, enkä täällä
ulkokullattujen ja teeskentelijöitten hienoissa hotelleissa.