lauantai 12. joulukuuta 2009

Greyhound Sydney - Melbourne















Päätin siis lähteä bussilla Melbourneen, ja se oli itse asiassa hyvä päätös, sillä vaikka matka oli aika rasittavan pitkä, maisemat reitillä olivat mahtavia ja korvasivat monin verroin matkan rasitukset.
Ensi kerralla valitsisin vain aamuvuoron, jolloin voisi nauttia koko reitin maisemista, nyt osa matkasta tapahtui yöllä, ja siten osa maisemista jäi pimentoon.
Bussi lähti Sydneystä 15.30 ja saapui Melbourneen seuraavana päivänä kello 09.30. Sen olisi pitänyt tulla jo 7.30, mutta Vähän Canberran jälkeen, Narrandera Southissa, tapahtuneen bussin vaihdon yhteydessä uusi bussi ei suostunutkaan käynnistymään, ilmeisesti akku tyhjänä, vaan odottelimme keskellä yötä pari tuntia korjausta. Matka maksoi 84 AUD$ eli noin 50 euroa, ei paha hinta noin pitkästä matkasta.
Sydneystä lähdettäessä oli vähän ruuhkaa, sitten kävimme parissa sen esikaupungeista, kuten Liverpoolissa, jonka nimisiä kaupunkeja taitaa Englannin lisäksi olla Amerikassakin. Sitten maisemat ja talot alkoivat muistuttaa minusta jotenkin Amerikan länsirannikkoa. Illalla tulimme Canberraan, jossa oli pieni tauko, ja sen jälkeen yllättävää kyllä, maisemat muuttuivat avariksi kuin Espanjan tasangolla tai Afrikan savanneilla.
Sydneyssä oli aluksi sinne tullessani kuuma, sitten lähtiessänikin lämmin, mutta kun tulin Melbourneen, niin ensimmäisen kerran tällä reissulla palelin shortseissani ja pitkät housut oli pantava jalkaan. Samoin ensimmäisen kerran kuukauteen panin jalkaani sukat ja oikeat kengät, sandaalien sijaan.
PS. Kaksoisnapauttamalla noita maisemia ne tulevat melkein eläviksi.
Alimmassa kuvassa ollaan vielä Sydneyssä, ylimmässä siintää jo Melbourne taivaanrannalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti