sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Melbournessa sukuloimassa



Vanhimman poikani Kallen vaimon, Hennin, sisar Saini asuu täällä Melbournessa. Hän on naimisissa alunperin Kreetan saarelta kotoisin olevan kreikkalaisen miehen kanssa, ja heillä on 3 lasta. Soitin Sainille heti, kun olin tullut Melbourneen, ja sovimme että tulen heidän kotiinsa jo iltäpäivällä. Oikean bussin ja pysäkin löytymisessä meni jonkin aikaa, mutta sitten kaikki sujui ihan mukavasti, kun bussikuskinakin sattui olemaan norjalainen siirtolainen, yhtä vanha harmaaparta kuin minäkin. Tämä kreikkalais-suomalainen sukulaisperhe asuu pienen matkan päässä keskustasta olevassa Temlestowen lähiössä. Se vaikutti oikein mukavalta ja rauhalliselta alueelta, jossa oli kuitenkin ihan mukavasti palveluja, kauppoja ja ravintoloita lähellä. Heillä on tilavan tuntuinen omakotitalo,jossa on oma iso puutarha takapihalla.
Saini tarjosi ihanan mureata lammaspataa, ja kun otin vain yhden lautaselleni, niin Kostas nosti sille pari lisää. Kreikkalainen vieraanvaraisuus sai minut muistelemaan äitini karjalaista vieraanvaraisuutta, sillä hän toimi aikanaan joskus samaan tapaan.
Illalla koko perhe toi minut autollaan takaisin majapaikkaani Melbournen, ja samalla teimme hienon sight-seeing kierroksen kaupungilla. Sitten halusin nukkumaan, koska olin linja-autossa saanut nukuttua vain korkeintaan pari tuntia.
Kuvassa edessä ovat Anna, Manoussos ja Pandelis, sekä takana Kostas ja Saini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti