Sokkotreffit ravintola Bintangissa

Raotan varovasti silmiäni, on vielä hämärää. Katossa suoraan yläpuolellani näkyy joku tahra. Ei, ei se olekkaan tahra, vaan vihreä leveä nuolimainen tarra, joka näyttää vinosti oikealle, ja jossa lukee ARAH KIBLAD. Päässäni raksuttaa vain hetken, kun jo tajuan mitä se tarkoittaa, vaikka en indoneesiaa osaakaan. Sen täytyy näyttää rukoussuuntaa Mekkaan.
Vilkaisen kelloa, ja se näyttää olevan kymmentä yli kuus. Eli se tarkoittaa, että Suomessa on vasta puoliyö.
Yritän vielä nukkua ja saankin otettua pienet torkut, mutta vähän vaille seitsemän nousen ylös ja ihan paikallisten tapojen kunnioittamiseksi teen Mekkaan päin joka-aamuisen joogaliikkeeni, aurinkotervehdyksen.

Sitten menen alakertaan aamiaiselle. Se on hyvin kontinentaalinen, eli vain teetä, toustia, voita ja marmelaadia. Ketään muita ei siellä näy, melkein kaikki tilaavat aamiaisen huoneeseen.
Aamiaisen jälkeen haen läppärini huoneesta ja tulen takaisin alakertaan, sillä vain sieltä saa yhteyden maailmalle. Katson ensin postini Elisalta. Olen saanut näköjään postia Purjelaivasäätiön Tommi Konttolta ja Petri Hiltuselta. Vastaan Tommille, ja viesti lähtee ihan normaalisti, mutta kun lähetän vastauksen petri.hiltunen@finavia.fi, osoitteeseen, saan lähes välittömästi seuraavan viestin joltain MAILER-DAEMONilta, jossa lukee " Returned mail, Your message could not be delivered for the following reason: Your message was blocked." Kun yritän vielä uudelleen, niin sama juttu. Kuitenkin lähetetyissä näkyy, että viestit on lähetetty, mutta en tiedä siis varmuudella onko ne lähetetty vai estetty. Yritän vielä listata itseni Quantaksen lennolle Sydneyhin, mutta Flyzed ei hyväksy QF:ää ollenkaan. On kai vaan mentävä kentälle hyvissä ajoin ilman listausta perjantai-iltana.
Tämän jälkeen kirjoitan blogiini eilisistä tapahtumista ja lataan sinne muutaman valokuvan.
Valokuvien lataaminen vie hyvällä yhteydellä vain muutaman minuutin, mutta se voi kestää todella kauan heikolla yhteydellä. Ja kun Koh Phanganilla yritin ladata 44 sekunnin meren
ääni videota, se ei latautunut, vaikka käytin siihen koko 100 minuutin ostamani internet ajan.
Bangkokissa se latautui ilmaisella hyvällä Wifillä 20 minuutissa.

Sen jälkeen päätän lähteä aamupäiväkävelylle. Eilen illalla lähdin hotellin ovelta oikealle, nyt lähden vasemmalle kiertämään korttelia. On aina hyvä tietää, mitä lähimailla on tarjolla, ettei käy niinkuin minulle viime keväänä Budapestissa. Olin talvella saanut Kanarialla muutamista ravintoloista iltapäivällä ison oluen eurolla. Muiden nähtävyyksien ohella yritin päivittää Budan
kaljahintoja, mutta sorruin kuitenkin joka päivä maksamaan kävelykadulla tuhat forinttia isosta oluesta. Vasta viimeisenä päivänä, ollessani poislähdössä, huomasin majapaikkani takapihalla kuppilan, joka mainosti ikkunassaaan isoa olutta 149 forintilla, joka on noin 50 senttiä.
Olen kohta kiertänyt puolet korttelista ja tulen Luciferin kulmille, jatkan siitä Malioboron suuntaan ja löydän Chatarina Homestayn. Se on vähän bed&breakfast tyyppistä majoitusta, ilmeisesti aluksi jonkun kotona, mutta nykyään niissä melkein kaikissa on varta vasten huoneita ja usein jonkinlainen baari tai ravintola.
Kävelen ensi paikan ohi, mutta sitten päätän palata kuitenkin takaisin tiedustelemaan hintoja.
Henkilökunta on ystävällistä, kertoo hinnan, 85 000, joka on yli puolet vähemmän kuin mitä maksan Kotaan, saan nähdä yläkerrassa huoneenkin, ja se näyttää ihan siistiltä, tosin ilmastointia ei ole, on vain fan eli tuuletin. Ajattelen, että tänne voisi oikeastaan muuttaa.
Olen jo jatkamaisillani matkaa, kun mieleni alkaa tehdä tuoremehua, jota näkyy olevan täällä alakerran baarin menussa. Tilaan mehun ja ajattelin mennä yksin vapaaseen pöytään, kun seuraavassa pöydässä istuva harmaatukkainen vanhempi mies vinkkaa minut omaan pöytäänsä.

Hän on Austraaliasta, Perthistä, ja asunut täällä jo parikymmentä vuotta, naimisissa paikallisen naisen kanssa. Kello on 11 maissa aamulla, ja hänellä on jo toinen kalja menossa.
Kuin anteeksipyydellen hän selittää, että vaimo on muslimi ja hänkin on itseasiassa, ja siksi hän kunnioittaa tätä uskontoa niin, ettei juo koskaan kotonaan alkoholia, ei oluttakaan. Sen vuoksi hän tulee silloin tällöin tähän baariin ottamaan muutaman oluen, ja sitä paitsi Perthissä kello on jo 2 iltapäivällä. Rupattelemme itämaisen ruokavalion terveellisyydestä ja vanhempien miesten prostata ongelmista, ja sivumennen hän kertoo olevansa 70 vuotias. Kysyn hänen nimeään ja hän kertoo olevansa Peter, siis Peter Perthistä. Kerron, että nimeni on Toivo, hope englanniksi.
Ihan hyvä nimi hän sanoo. Myönnän, että nykyään itse asiassa pidän siitä, mutta että nuorena se tuntui jotenkin hyvin vanhakantaiselta, eikä samannimistä kaveria löytynyt mailta eikä halmeilta. Niinpä kerroin Peterille, että parikymppisenä käytin paljon toista etunimeäni Juhania, ja lyhensin sen vielä usein Juhaksi. Ja joskus 70-luvulla siirsin Helsingin Puhelinyhdistyksen osuustodistukseni John T. Vuorisen nimiin, ja sain siis Hesan puhelinluetteloon amerikansuomalaiselta kalskahtavan nimen. Muutaman vuoden päästä siirsin sen kuitenkin varmuuden vuoksi takaisin Toivo Juhanille. Peter tilasi taas uuden oluen ja kertoi tavanneensa eilen tässä baarissa ranskalaisen naisen, joka oli valittanut sitä, että joutui syömään usein yksin illallista. Gentlemannina Peter oli tarjoutunut illallistamaan hänen kanssaan tänä iltana. Mutta hän kertoi olevansa äskeisestä Austraalian matkastaan ja aikaerosta johtuen nyt niin väsynyt, että hän ehdotti minulle, että mene sinä syömään hänen kanssaan. Harkitsin hetken asiaa, ja ajattelin sitten, että mikäs siinä, autetaan miestä mäessä. He olivat sopineet tapaavansa kadun toisella puolella, lähes vastapäätä olevassa ravintola Bintangissa kuuden korvilla. Kun kysyin, miten tunnistan hänet, niin Peter kertoi, "You are sure to recognize her, she has really big boobs, is blond and 5"2´ tall" eli hän on 5 jalkaa ja 2 tuumaa eli noin 160 cm pitkä ja vaalea nainen, jolla on tosi isot rinnat. Ja kun kysyin hänen nimeään, niin Peter kertoi, että se on Carol tai Carole. Olin tuoremehuni juonut, hyvästelin Peterin ja lähdin automaatin ja kaupan kautta omaan Kotaan valmistautumaan treffeihin Carolin kanssa.

Kävin suihkussa, leikkasin kynteni ja ajoin partani ensimmäisen kerran varmaan viikkoon.
Olin pitänyt samoja pitkiä housuja ja paitaa jo pari päivää, mutta minulla ei oikeastaan ollut muutakaan tähän tilanteeseen sopivaa, joten vedin vaan ne samat kamppeet päälleni ja yritin häivyttää hien hajun muutamalla Tsarin eau de toiletten pisaralla.
Aikaa oli vielä runsaasti, joten aloin katsella telkkarista ranskalaista TV 5:n ohjelmaa, jossa puhuttu näkyy tekstinä ruudulla. Mutta ne ranskalaiset puhuvat niin pirun nopeasti, että vaikka siinä on teksti alla, niin silti ei meinaa millään pysyä kärryillä, ainakaan minun ranskan opinnoillani. Olen vain itseopiskellut kieltä edesmenneen veljeni Pertin vanhasta, prof. Tauno Nurmelan 50-luvulla kirjoittamasta kirjasta " Tuhat sanaa ranskaa". Muistin yhtäkkiä, että minullahan saattaa olla muutaman ranskankielisen laulun sanat. Ja oikein muistin, kaivoin repustani vanhan Beatles melodian, Michellen, sanat ja nuotit. Siinähän on englannin lisäksi muutama sana ranskaa. Yritin hyräillä sitä mielessäni, ja samalla koetin arvailla miltä Carol näyttäisi. Iästä ei tullut kysyttyä Peteriltä. Mutta mielessäni kangasteli silti jo kuva jostain Jayne Mansfield tyyppisestä kaunottaresta. Nuorille miehille nimi ei sano varmaan mitään, sanooko edes BB, CC tai MM heille enää mitään, mutta minun ikäluokkani miehet varmaan muistavat vielä Jaynen. Ja onhan Juice sentään pitänyt Marilynin muistoa yllä.

Kello alkaa lähestyä kuutta, ja lähden Michellen nuotit kainalossani Carolin treffeille.
Tasan kuudelta astun ravintolaan, ihanaa, terassin kulmalla on vielä yksi pöytä vapaana. Kierrän varmuuden vuoksi koko ravintolan sisätilankin, mutta yhtään isorintaista naista ei ole näkyvillä. Tilaan papaya tuoremehua, koska se on terveellistä. Kaiken aikaa vilkuilen ravintolaan tulevia asiakkaita. Ketään Carolin kuvaukseen sopivaa ei vaan tule, vaikka kello on jo puoli seitsemän. Mietin mielessäni, kuinka oikein kertoisin, että olen täällä Peterin tilalla, että olen varaPetteri. Mehu on juotu, ja vatsassani alkaa jotenkin vähän tuntua levottomalta. Päätän tilata teetä, mutta tarjoilijat eivät huomaa kurkata tänne terassin kaukaisimpaan kulmaan. No kun Muhammed ei kerran tule pienen vuoren luo, niin Vuorisen on mentävä Muhammetin luo. Niinpä otan menun käteeni ja menen tiskille ja tilaan kinseng-teetä, mutta sitä ei nyt löydy, joten tilaan ginger-teetä. Ja kohta saankin eteeni höyryävän lasikupin, jonka pohjalla on vielä paksu inkiväärijuurakko. Ihanaa, oikein tunnen kuinka tämä juoma samalla virkistää, että rauhoittaa, vatsani alkaa tasapainottua. Vasta nyt alan tajuta inkiväärin arvon. Olen ostanut näitä juurakoita vaimolleni monet vuodet, mutten ole niitä ennen käyttänyt. Samoin muuten on käynyt oliivien kanssa, ennenkuin tapasin Ullan, melkein inhosin oliiveja, mutta hän opetti minut syömään niitä. Parhaita vihreitä ovat espanjalaiset, anjovis täytteiset tai sitten jonkun pienen suomalaisen maahantuontiliikkeen, jonka nimeä en nyt muista, tuomat kivelliset vihreät oliivit. Kreikkalaiset kivelliset kalamata-oliivit ovat taas kiistatta parhaita mustia.

Alan vähitellen luopua toivosta, kello lähentelee jo seitsemää, ja mieleni tekee kylmää olutta, joten tilaan yhden pienen Bintangin ja tomaattikeiton. Tomaatin sisältämän lykopeeninhän on todettu olevan hyvää sydänlääkettä, sekä estävän myös eturauhasen syöpää. Ja vaikka vihannekset ovat yleensä terveellisempiä raakoina, niin ihmisen elimistön on kuulemma helpompi käyttää hyväkseen kuumennetun tomaatin lykopeeniä. Olut tulee melkein samantien pöytään. En ole ehtinyt ottaa montaakaan huikkaa olutta, kun vatsassa alkaa taas kiertää. Kysyn missä vessa on ja menen sinne. Niitä on kaksi, toisessa itämainen reikä lattiassa ja toisessa länsimainen pytty. Kumpikaan ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta pytty on parempi, kun vatsani tuntuu olevan aivan ruikulilla. Vanhana rantapyssyn miehenä tekee mieli käyttää tykistön termejä ja sanoa, että itämaiseen reikään osuminen on varmaan näissä olosuhteissa vaikeaa, sillä hajonta voisi olla kohtalokkaan suurta.

Tomaattikeitto on tosi ihanaa, kokonaisista tomaateista tehtyä, mukana sipulin siivuja ja valkosipulinkynnen palasia. Tunnen, että vatsani alkaa taas rauhoittua. Saan sen juuri syötyä, kun kapakkaan tulee ensimmäinen valkoinen nainen, ei kovin isorintainen, mutta kaunis nainen. Hyökkään haukkana hänen kimppuunsa ja sanon "Excuse moi, mademoiselle, etez vous Carol?" Hän vastasi "No" englanniksi, ja kertoi olevansa Hollannista, Amsterdamista. Istuin hänen viereensä ja kerroin koko tarinan "blind-datestani" Carolin kanssa, joka ei koskaan ilmestynyt paikalle. Kerroin, että olin valmistautunut laulamaankin Carolille. Näytin hänelle Michellen nuotteja ja aloin hyräillä "Michelle, ma belle, sont les mots qui vont tres bien ensemble, tres bien ensemble." Mutta hän on niin nuori, ettei hän ollut koskaan kuullut sitä! Joitain Beatles melodioita hän tunsi, muttei tätä.

Juuri silloin kapakkaan astuu nainen, jolla on avara kaula-aukko, ja sieltä pullottaa kaksi todella isoa kurpitsaa(joiden siementen syöminen on muuten hyväksi prostatalle). Hän vaikuttaa jotenkin tutulta. Sanon hollantilaiselle, että tunnen ehkä tuon tytön ja siirryn vaan pokkana isorintaisen pöytään. Kysyn häneltäkin ensin onko hän Carol, mutta arvaan jo etukäteen, ettei hän ole. Sitten kysyn onko hän mukana Couch Surfingissa eli sohvasurffailussa, ja kun hän vastaa myöntävästi, tiedän jo kuka hän on. Olin jossain vaiheessa yrittänyt saada yhteyttä Yogyakartan CS:n jäseniin ja saanut sähköpostia häneltäkin. Kysynkin "Are you Anastasia?" Yes, hän vastaa.
Kyllä maailma on pieni, ajattelen, aivan sattumalta tapaan tytön, jolta kuukausi sitten kyselin tietoja tästä kaupungista. Hetken kuluttua hänen ystävättärensä tulee paikaikalle, ja kun katson heitä ja kuuntelen heidän juttujaan, niin tajuan että minun paikkani ei ole näiden parikymppisten pöydässä. Yritän kuumeisesti keksiä jonkun tekosyyn, jonka nojalla pääsisin kunniallisesti palaamaan takaisin hollantilaisen kaunottaren pöytään. Mutta lopulta sanon vain "Nice talking to you, take care!" Ja siirryn vaan hollantilaisen pöytään, hän on sentään jo lähellä kolmeakymppiä. Juttelemme vielä pitkään hänen kanssaan Amsterista, käymme läpi Leidsepleinit, Kalverstraatit ja jopa Albert Cyip kadun marketit sekä tietysti ihanan" harringin", jota saa siellä nakkikioskien tapaisista sillikioskeista. Mutta lopulta hän sanoo, että oli hauska jutella, mutta nyt hän lähtee nukkumaan, koska edellisen yön uni oli jäänyt 4 tuntiin. Ja niin sitten minäkin vaan lähden suosiolla omaa Kotaani kohti, vähän pettyneenä, kun Carolia ei tullutkaan, mutta SELLAISTA ELÄMÄ ON !