perjantai 18. joulukuuta 2009
Still going strong
Tämä Nomads on siitäkin mukava paikka, että he järjestävät melkein joka päivä jotain ohjelmaa, niin ettei tarvitse olla yksin, ja samalla tutustuu hostellissa asuviin muihin ihmisiin.
Tänään oli vuorossa retki Rangitoton tulivuorisaarelle.
Ja tällä kertaa en ollut edes ainoa yli kolmekymppinen. Nelikymppinen austraalialaispariskunta tuli lapsineen mukaan.
Vuorelle oli tosi vaikea kiivetä, pientä laavakiveä oli polku täynnä. Nousu kesti noin tunnin, ja kyllä siinä hiki pursusi ja puuskuttaa piti, ennenkuin ylös päästiin. Enkä ollut edes viimeinen huipulla, austraalialaispariskunnan emäntä oli pieni pullukka, ja hänelle nousu otti koville. Hän tuli ylös huipulle 10 minuutia muiden jälkeen. Jossain vaiheessa kysyin heidän tyttäriltään minkä ikäisiä he ovat, ja he olivat 15 vuotiaita. Sanoin, että olen heitä 50 vuotta vanhempi, but still going strong. Ja kyllä heidän vauhdissaan pysyin, vaikka lujille se otti.
Ja kyllä kiipeäminen kannatti, tulivuoren kraateri ei ollut kummoinenkaan, olihan se purkautunut viimeksi 600 vuotta sitten, mutta maisemat sieltä ylhäältä olivat upeita. Koko Auckland ympäristöineen näkyi joka puolelta tosi hienosti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vauhtia ja nopeita käänteitä tuntuu riittävän!
VastaaPoistaOlen jostain kuullut, että Uusiseelanti talvella on kuin kesä Suomessa. Pitääköhän se paikkansa? Mistähän päin kansa on saarille kulkeutunut?
Täällä ollut pimeää ja kovia pakkasia, joten tuntuu mukavalta nähdä kesäisiä kuvia eteläiseltä pallonpuoliskolta.
Moro
VastaaPoistaAlimmaisessa kuvassa näkyi kaukana purjevene ja tuli mieleen kysäistä josko siellä olisi mahdollisuus käydä purjehtimassa. Voisit kyllä puolestani tehdä pienen purjehdusretken, niin minä sitten ripottelisin täällä suolaa haavoihin.
Pakkasta -20 asteta, että silleen
Löysin äskettäin erään purjehtijan kertomuksen eturauhasestaan, mutta juttu kalpeni kirjoittamallesi stoorille.
Kyllä se pitää paikkansa, talvi on täällä kuin kesä Suomessa, ja ilmeisesti myös päinvastoin.
VastaaPoistaAinakin he itse kertovat tarujensa mukaan tulleensa Hawaiilta.