Tänä aamuna lähdin Gililtä veneellä, joka meni Lombokin saarelle, Bangsalin pieneen satamaan.
Samalla tiemme Kirilin kanssa erosivat. Hän jäi vielä muutamaksi päiväksi Giliin, ehkä vain yrittääkseen valloittaa Jeannetten. Eilen illalla, kun olin päättänyt lähteä, menimme syömään illallista, Kiril lähti edellä, minä kävin vielä uimassa ja tulin perässä. Kun tulin paikalle puolen tunnin kuluttua, Kiril oli liittynyt neljän nuoren ruotsalaisen sukeltajan joukkoon. Sen verran keskustelun kuluessa tulin ymmärtämään, että kaksi heistä Lin ja Jon olivat aika tiiviisti yhdessä, mutta Jeannette ja Tom olivat vain ystäviä. Siksi kai Kiril höpöttikin melkein koko illan Jeannetten kanssa. Söimme kaikki illallisen yhdessä, ja sen jälkeen siirryimme läheiseen Blue Marliniin jatkoille, mutta en jaksanut kuunnella sitä discon jumputusta kauaa, vaan lähdin kämpille koisimaan jo kymmenen jälkeen. Kiril tuli joskus puolen yön jälkeen ja sanoi, että Jeannette oli lähtenyt kavereidensa kanssa omalle kämpälleen.
Alimmassa kuvassa ovat Jeannette ja Tom, seuraavassa Lin ja Jon.
Bangsalin satamasta siirryin yhteisellä pikkubussilla Mataramin, saaren pääkaupungin kentälle.
Matka kesti melkein tunnin, viidakon läpi kiertelevää tietä ylös vuorille ja sitten toista puolta alas. Korkeimmalla kohdalla, jossa oli edelleen tiheätä sademetsää, näin ensimmäiset villit apinat tien reunoilla, ne olivat pienen koiran kokoisia ja vikkeliä, en saanut kuvaa niistä. Balilla oli muuten myös apinoita, mutta tarhassa, ja hotellin lähellä oli sellainen Monkey Forest, jossa Kiril kävi kuvaamassa, mutta minä en sinne ehtinyt.
Seuraava kone Surabayan kautta Yogyakartaan lähtisi vasta viideltä. Lippu muuten maksoi aika tasan miljoonan, 998 000 rupiaa. Kun kerran aikaa oli noin paljon, lähdin taksilla läheiseen Senggigin kaupunkiin, ja meren rannalla olevaan Cafe Albertoon, koska siellä ainakin olisi varmasti Wifi eli hyvä internet yhteys.
Ja nyt istun täällä kahvilassa kirjoittamassa tätä tämän päiväistä blogiani.
Samalla kävin uimassa meressä ja Albertin uima-altaassa, jonka vesi oli reilusti yli 30 asteista.
Kun luin The Lombok Timesia, huomasin, että saarella on korkea tulivuori, jonka huippu kohoaa 3765 metrin korkeuteen. Se on Mount Rinjani ja se on Indoneesian toiseksi korkein vuori.
Viime vuonna siellä kävi 6000 ulkomaista ja 2000 paikallista kiipeilijää. Pääsymaksu ulkolaisilta on 150 000 eli noin 10 euroa.
testikommentti
VastaaPoistaOlen lukenut päivittäin matkakuulumisiasi. "Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntuu riittävän".
VastaaPoistaNyt olet tullut alueelle, josta ei tiedä juuri mitään. Olisi mukava kuulla muutamista jutuista. Hinnat Balilla ovat halpoja. Onko ihmisten elintaso ja elämän laatu paljonkin erilainen, kuin Euroopassa?
Nyt, kun olet tropiikin tuntumassa, onko eläimistä haittaa? Brasiliassa meidän piti vähän varoa kaikenkarvaisia olioita!
Täällä Suomessa on meneillään pikkujouluaika vesisateisesssa ankeassa kaamoksessa, joten on mukavaa lukea paratiisisaarten kesäisiä juttuja. Pekka
Terve Pekka, täällä Indoneesiassa, samoin kuin useissa tämän alueen maissa, on se ongelma, että on muutamia tosi rikkaita ja suurin osa kansasta taas on tosi köyhää. Sillä välillä ei ole paljon mitään, eli keskiluokka puuttuu lähes täysin.
VastaaPoistaVain Koh Phanganilla ilmeisesti lutikat pääsi syömään kumpaankin käteen 20-30 puremaa, mutta ne ovat jo parantuneet.
Täällä on aurinkoista, mutta vähän liian kuumaa.
Indonesia on varmaan mielenkiintoinen kohde. Minulle tulee mieleen aika pienikokoiset tummahiuksiset ihmiset, joilla kaunis katse.
VastaaPoistaNo harmi nuo pienimmät eläimet, lutikat. Niitä vastaan ei taida olla edes mitään torjuntakonsteja. Meillä moneen viikkoon pieni pakkanen, joten puita pitää lähteä hakemaan ja uunia lämmittämään. Mukavaa matkanjatkoa
reetta
En ole varma olivatko ne lutikan, vai minkä aiheuttamia, mutta pieniä punaisia paukamia oli kädet täynnä. Mutta se oli ainoa kerta toistaiseksi, ja ne ovat jo täysin parantuneet.
VastaaPoista