Torstain ja perjantain välisenä yönä kello 24 Austraalian aikaa verkkopankissa vihdoin luki: käytettävissä 1990 euroa.
Heräsin aikaisin ja aloin pakata valmiiksi tavaroitani. Sitten aloin tarkastella jatkolentojani Flyzed palvelussa. Huomasin, että lento Aucklandista Papeteehen 30.12. oli punaisella eli täynnä, samoin lähes kaikki lennot ennen ja jälkeen sen.
Kävin kuitenkin Hawaiian toimistossa, mutta en ostanut lippua, koska en ole enää varma pääsenkö sinne Tahitille ollenkaan. Jos pääsen, ostan lipun sieltä, sillä siinä koneessa, joka lentää Papeteesta Honoluluun on kyllä tilaa. Samassa talossa oli Tahiti Nui Airwaysin toimisto, ja kävin siellä vielä kyselemässä tarkkaa paikkatilannetta. Kaikki koneet Tahitille olivat noin kuukauden eteenpäin aivan umpitäysiä. Ainoastaan joulupäivän 25.12. koneessa oli muutama paikka vapaana. Päätän yrittää siihen, mutta se panee kaikki suunnitelmani uusiksi.
Kun suunnittelin matkaani syksyllä, en huomannut ottaa huomioon joulun ja uudenvuoden ajan ruuhkauttavaa vaikutusta liikenteeseen. Silloin lähes kaikki lennot olivat vielä vihreällä.
Nyt kun katsoin Austraalian ja Uuden Seelannin välisiä lentojakin, niin kaikki lähiajan Quantaksen lennot olivat jo punaisella. Ja minulla on nimenomaan juuri Quantaksen alennuslippuja, koska se on Finnairin one world kumppani, mutta niillä halvoilla lipuilla pääsen viimeisenä koneeseen, jos se alkaa olla täynnä.
Alunperin suunnittelin lentäväni Sydneystä Aucklandiin, ja tutustuvani ensin rauhassa Uuteen Seelantiin ja sitten palaavani jouluksi Melbourneen, josta sitten olisin lentänyt uudeksi vuodeksi takaisin Aucklandiin, josta lento Tahitille lähtee.
Mutta nyt on parasta muuttaa suunnitelmia, ja päätän radikaalisti lähteä samantien bussilla Melbourneen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti