keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kaksi maailmanmatkaajaa



Tänään olen ollut matkalla tasan kuukauden. Tuntuu kuin siitä olisi vuosi, vuosia, ikuisuus. Suomi on niin kaukana fyysisesti, ja henkisestikin.


Neljättä päivää olen nyt odotellut rahaa, eli katetta kortilleni, en ole voinut tehdä oikeastaan mitään, koska raha EI ole kortilla. Tänä aamuna meni viimeiset taskussani olleet 30 taalaa hostelliin. Se tietää lounaaksi ilmaista paastokurssia.
Kolme päivää sitten soitin Nordeaan, ja kaiken piti järjestyä huomenna, ja rahat kyllä lähtivät tililtäni heti, mutta kortin käytettävissä oleva luotto näyttää yhä edelleen 0 euroa. Soitin eilen illalla sinne uudelleen, ja maksu kestää kuulemma päivän kirjautua, eli luvattiin taas " manjaana".
Jos ne kirjautuvat tänään kello 9 Suomen aikaa, niin se on jo 18 täkäläistä aikaa, eli en ehdi enää tänään ostamaan Hawaiian Airlinesin lippua Papeteesta Honoluluun, joka minulta puuttuu, vaan kaikki siirtyy taas huomiseen.

Kun tulin tänne Jolly Swagmaniin, niin asuin ensin huoneessa, jossa meitä oli yhteensä 6 kaveria.
Eilen jouduin vaihtamaan huonetta ja pääsin pienempään huoneeseen, jossa oli vain 3 sänkyä, eikä siellä ollut koko päivänä ketään muuta. Luulin jo saaneeni tavallaan yksityishuoneen, kun sitten illalla sinne ilmestyi nuori baijerilaistyttö reppuineen, eli rinkkoineen. Roja, joka nimi on kuulemma persialaisperäinen, on myös maailmanympärimatkalla. Hän oli ostanut Quantaksen maailmanympärimatkan, eli se on ilmeisesti sama "One world" lippu, mitä Finnairkin myy, ja maksanut siitä noin 2000 euroa, ja hänen reittinsä kulkee muistaakseni Lontoo-Singapore-Sydney-Los Angeles-Miami-Lontoo. Eli hänen reittinsä on vähän lyhempi ja lippu vähän kalliimpi kuin minun, mutta se on voimassa vuoden, joten hän aikookin olla Austraaliassa vähän pitempään ja matkustella täällä pitkin ja poikin.

Löysin tänään huoneestani pienen ranskankielisen kirjan, Hemingwayn "Le vieil homme et la mer", eli Vanhuksen ja meren. Kun tässä nyt ei ole muutakaan tekemistä, niin aloin tankkaamaan sitä puutteellisella ranskan taidollani, ja ilman sanakirjaa. Ajatuksena tällä tavalla parantaa galliankielen hallintaa, jos vaikka jotain jäisi mieleen, ja jos vaikka niitä taitoja tällä reissulla vielä tarvitsisikin, kukapa tietää millaisia treffejä on edessäpäin.
Kirja julkaistiin vuonna 1953 ja seuraavana vuonna Hemingway sai Nobelin. Se kertoo köyhästä kuubalaisesta kalastajasta, Santiagosta, hänen nuoresta ystävästään ja valtavasta kalasta, jonka kanssa Santiago kamppailee. Kirjailijan mukaan espanjankielellä merestä voidaan puhua käyttämällä sekä feminiinistä "la", että maskuliinista "el" artikkelia. Varsinkin nuorille kalastajille, joilla oli moottori veneessään, meri oli "el mar", taistelukumppani, vastustaja,
jota oli ehkä vähän syytä pelätäkin.
Mutta vanhukselle meri oli aina "la mar".
"Mais pour le vieux, l'océan c'était toujours la mar, quelque chose qui dispense ou refuse de grandes faveurs; et si la mar se conduit comme une folle, ou comme une mégère, c'est parce qu'elle ne peut pas faire autrement : la lune la tourneboule comme une femme."

En ala tuota kääntämään, koska se on niin vaikea, mutta annan ranskan oppitunnin vähän helpommasta kohdasta. "Je voudrais que le gosse soit là, dit-il tout haut." Se lausutaan seuraavasti:"Dzö vudree kö lö gos sua laa, di til tu too." Ja se tarkoittaa:"Haluaisin, että poika olisi täällä, sanoi hän ääneen." Ruotsin "en gosse", joka tarkoittaa myös poikaa, on varmaan täältä peräisin. Muuten tässä kirjassa käytetään nuorukaisesta aika outoa sanaa," le gamin".

Ranskan kirjoitus- ja äänneasu ovat joskus, ainakin suomalaisen mielestä, hyvinkin kaukana toisistaan. Esimerkiksi ranskan "ilo" kirjoitetaan "heureux", mutta lausutaan "örö". Ja tästä sanasta tulee aina mieleeni, että meillä on 70-luvulla ollut suurlähettiläänä Intiassa, New Delhissä, Riitta Örö. Hän olisi voinut painattaa ranskalaisille tarkoitetun käyntikortin, johon olisi nimeksi kirjoitettu Riitta Heureux, ja voila, kaikki ranskalaiset olisivat osanneet ääntää hänen nimensä aivan oikein.

Ei, en ole tullut suuruudenhulluksi, vielä. Tämän päivän otsikko tarkoittaa Rojaa ja minua. Erneston kanssa minulla on yhteistä toistaiseksi vain parta, ja sekin on hänellä mahtavampi.

2 kommenttia:

  1. Vähän on huonoja kokemuksia nettipankin kommunikoinneista. Vastausta ei kaikkiin kysymyksiin tule koskaan. Toivottavasti asiasi järjestyy kun ensi viikon kolme ensimmäistä päivää pankit ovat täällä lakossa.
    Hyvää tekis pakkopaasto täälläkin. Toisaalta aikamoinen seikkailu sulla on siellä, kai juomavettä on riittämiin? ja silmänruokaa!!
    Tsempityksiä!

    VastaaPoista
  2. Ei tarvinnutkaan paastota, ainakaan vielä. Täällä on joka huoneessa jääkaappi,ja huomasin
    että edelliset asukkaat olivat jättäneet sinne makaroonia ja kastiketta. En tiedä kuinka vanhoja ne oli, mutta dyykkasin ne ja kävin alakerran keittiössä keittämässä pastan ja lämmittämässä kastikkeen, ja hyvältä maistui, ja nyt pärjätään ainakin tämä päivä.

    VastaaPoista